Huono bloggaaja täällä hei.

Ohoh, hupsista, melkein kuukausi viime postauksesta... 

Mitäs tänne meille? Univajeongelmat jatkuvat, Leevin yöt ovat suurimmaksi osaksi edelleen hyvin levottomia. Onneksi olen saanut erittäin tärkeää tukea ja apua omalta äidiltäni, joka kävi täällä visiitillä, sekä aina yhtä ihanalta mieheltäni. Mutta pysyvää ratkaisua ei ole löytynyt, ja mun pinna alkaa olla todella kireällä, ja pelkään, että pian myös Wolfin (joka omaa lehmän hermot)... Mistäköhän saisi ostettua kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa?

Leevi sai (muistaakseni) toissa viikolla ihka ensimmäiset hampaat, kaksi samalla kertaa, joiden tulo ei varmaankaan auttanut tässä nukkumisasiassa. Lisäksi sekä minä että Leevi saatiin kiva pikku vatsatauti kuumeineen kaikkineen. Ja maanantaina Leevi sai puolivuotisrokotteet. Mutta en sitten tiedä, ovatko yöt näistä syistä varsinaisesti huonontuneet, huonoja kun ovat lähes aina olleet. Viime yö oli kyllä taas yksi pohjanoteeraus, ja mies sai herätä kuudelta aamulla sekä vaimon että lapsen parkumiseen, huoh...

Päiväsaikaan nukkuminen on *koputan puuta* mennyt ihan jees jo jonkin aikaa, toisinaan nukahtamista edeltää toki pikku raivareita, mutta yleensä ne eivät kestä kauaa. Leevi nukkuu yleensä kolmet päikkärit; aamiaisen, lounaan ja iltapäivän sormiruokailun jälkeen. Päikkäreiden kestossa voisi kyllä petrata, aamu-unet ovat noin tunnin pituiset ja ne muut sitten puolen tunnin pikaunia. Voi kunpa itsekin osais ottaa tollasia power-nappejä... (Nyt kun tätä kirjoitan, enkä edes yrittänyt itse ottaa päiväunia, on Leevi nukkunut jo kaksi tuntia???)

Sormiruokailu on lähtenyt hyvin käyntiin, Leevi vaikuttaa pitävän hommasta kovasti. Tähän mennessä mitään erityisiä suosikkeja ei ole löytynyt, kaikki mitä eteen tuodaan menee ääntä kohti, mutta suurin osa päätyy edelleen ruokalapun kaukaloon masun sijasta. Plussaa siitä, että parina viime päivänä lattialle on päätynyt aika vähän tavaraa. Harrastaisimme sormiruokalua useamminkin kuin kerran päivässä, mutta tämä väsynyt äiskä ei jaksa siivota. Ja kasvunkin vuoksi on pakko varmistaa, että puurot päätyy vatsaan eikä jalkoihin, korviin, takaraivoon ja tuoliin. Sormiruokailun aloittamisessa auttoi hurjasti lainassa oleva muovinen, karmean näköinen, mutta ah niin käytännöllinen syöttötuoli, jossa on oma pöytä. Harmi, että se pitää palauttaa omistajilleen pian. Meidän pöytä kun on hieman liian korkea Leeville... Kasvusta puheenollen, Leevi oli maanantaiseen neuvolaan mennessä kerryttänyt upeat 6400g ja 66cm, joten painonkin kanssa aletaan taas olla melkein käyrillä. :)

Viime viikkoina Leevistä on tullut hyvin utelias ja nopea kaveri, jota ei parane jättää yksinään minuuttia pidemmäksi aikaa. Kuban "turvaportit" pääsevät taas käyttöön, ettei Leevi pääse nuoleskelemaan kengän pohjia (jostain luin, että se olisi hyväksi lapsen immuniteetin kehityksen kannalta, mutta en taida ihan noin pitkälle mennä kuitenkaan...). Olohuone on jo muotoutunut jokseenkin ryömimisturvalliseksi, joten sinne uskaltaa Leevin hetkeksi jättää, kun itse teen jotain keittiössä tai käyn vessassa. Tämä muuttunee pian kun poitsu tajuaa kammeta itsensä pystyasentoon... :P Liikkumaan oppimisen myötä Leevi viihtyy pitkiäkin aikoja lattialla, mutta valitettavasti ei omien lelujensa kanssa vaan esimerkiksi kirjahyllyn kimpussa. :D

Me vanhemmat täällä pohdimme päämme puhki miten öihin saisi jotain järkeä. Ja haaveilemme jo Tallinnaan muutosta, ei ole enää kuin muutama viikko kun pääsemme tutustumaan uuteen kotikaupunkiimme!!

Puoli vuotta Leevin kanssa :)

Meillä on tänään juhlapäivä, nimittäin Leevin puolivuotissynttärit. Suuren etapin kunniaksi Leevi ei (taaskaan) malttanut nukkua puoli kuutta pidempään. Lahjaksi annoimme puhuvan koiran, joka kehittää vauvan taitoja ja opettaa sanoja ja lauluja, saksaksi tosin, mutta saanpahan oppia siinä mukana itsekin. :D Leevi oli jokseenkin kiinnostunut uudesta ystävästään, mutta taitaa vielä mennä tovi ennen kuin hän hoksaa lelun kaikki hienoudet.

Juhlan kunniaksi oli luvassa myös spesiaaliaamiainen - herkullista kaurapuuroa ensimmäistä kertaa. Tähän mennessä Leevi on syönyt Saksasta ostettuja vauvapuuroja, mutta halusin totuttaa hänet myös ihan tavalliseen puuroon. Ensimmäinen kerta ei ollut huikea menestys, vaikka Leevi kyllä kovasti yrittää ja haluaa syödä kaiken minkä hänen nenänsä eteen vie. Taisi olla liian klimppistä tuo tavallinen puuro verrattuna vauvamössöihin, täytyy huomenna yrittää uudestaan hieman smootimmalla rakenteella. Koska kyllähän nyt kunnon suomalaisen pitää kaurapuuroa syödä! ;)

Leevi oppii uusia juttuja kovaa vauhtia; hän oppi ryömimään muutama viikko sitten, ja nyt onkin kiva jahdata leluja, kaukosäätimiä, sosekulhoja, puhelimia ynnä muita. Kovin kauas "kotipesästään" ei Leevi (onneksi) vielä uskaltaudu, joten tuhoja ei ole vielä saatu aikaan. Istumista on varovaisesti harjoiteltu nyt muutaman viikon ajan ja eilen Leevi istuikin hetken aika nätisti syöttötuolissaan. Sivuheijasteet taitavat puuttua vielä, koska sivuille kaatuessa Leevi ei yritä pistää vastaan. Soseiden lisäksi olemme pikkuhiljaa aloitelleet sormiruokailua, joka on tähän mennessä toiminut vaihetelevalla menestyksellä - eilen maistuivat banaani ja tomaatti, tänään testataan perunaa ja porkkanaa. Homma vaikuttaa kovin sotkuiselta, joten saa nähdä kauanko itse jaksa siivoilla. Soseet kun yleensä menevät mahaan sotkuitta.

Hauska kaveri tuo meidän poitsu on ja tietysti päivä päivältä söpömpi. Leevi on yleensä hyvällä päällä, tykkää leikkiä itsekseen ja muiden kanssa, naureskelee kohteliaasti vanhempiensa hölmöille jutuille, kiljahtelee ja juttelee. Iltapäivisin on yleensä hieman känkkäränkkää ilmassa kun hän ei millään malttaisin ottaa torkkuja. Leevi menee nykyään nukkumaan seitsemän maissa, jonka ansiosta "iltakänkkistä" ei enää esiinny. Leevi nukkuu edelleen meidän sänkyyn kiinnitetyssä sivuvaunussaan - viikko sitten kokeilimme siirtää Leevin sänkyä hieman kauemmaksi, mutta se tuntui loppujen lopuksi väärältä ratkaisulta tällä hetkellä. Leevi syö useimmiten kaksi kertaa yön aikana, ja mielestäni on huomattavasti helpompaa syöttää hänet kun ei tarvitse nousta sängystä. Enkä osaa itse enää nukkua jos Leevi ei ole joko minun tai Wolfin vieressä.

Aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta taas tuntuu, että siitä syyskuun päivästä, jolloin Leevi syntyi, olisi jo ikuisuus. Jo nyt ollaan koettu ja nähty yhdessä kaikenlaista, odotan innolla mitä vuoden toinen puolikas tuo tullessaan. En osaisi enää ollenkaan kuvitella elämää ilman Leeviä, me kolme olemme niin täydellinen tiimi. <3

Blogi on muuttanut! Lue Leevin ja hänen pikkuveljensä Niilon menosta täältä.

***

Today we are celebrating Leevi's six month birthday. He was so excited that he could not sleep longer than till half past five (again). :P As a present from us Leevi got a talking dog, who teaches him all kinds of skills, songs and words - in German, but maybe I can learn something with him. :D Leevi seemed to appreciate the present, but I think it's gonna take still some time for him to figure it out.

I prepared Leevi a special breakfast, real oatmeal porridge instead of the baby porridge he usually got. He was not impressed, apparently the consistency was not smooth enough, so he was making some funny faces. I'll try again tomorrow with a better consistency. Because a Finn needs to eat his oatmeal, right? ;)

Leevi is learning new things all the time - few weeks ago he learned to crawl, and now it is so much fun to chase toys, remote controls, food bowls, phones... He is not going too far from his home base yet, which is a relief for me as he's staying out of trouble still. We have been rehearsing sitting for a few weeks now, and now it's going quite well. Leevi is still not trying to stop himself from falling, but sitting in his high chair for a little while is already fine. Yesterday he was tasting some banana and apple by himself while sitting in the table with us. We are slowly starting to give him things to eat with his own fingers, eventually I would like him to eat everything like that, but we'll see. Already now I can see it is very messy compared to feeding him with the purees. :D

Our little boy is a funny dude who likes to play by himself and with other people, and laughs politely to his parents' dumb jokes. He is getting cuter every day. Afternoons are sometimes a little difficult - he gets cranky because he does not want to nap. Evenings are much better now when he goes to sleep already at seven. Leevi is still sleeping in his "side car" next to us - we tried moving him further, but it just felt wrong. I just don't know how to sleep if he is not next to us (I guess I have to learn in some point). Anyway, he still eats twice a night, so it's much easier for me if I don't need to get up.

Time has passed so quickly, but at the same time it feels like forever ago when Leevi was born. We have already now experienced and seen so much, and I'm eager to see what the rest of the year has in store for us. I could not imagine my life without him anymore, we three make such a perfect team. <3

Leevi 5kk !

Hurjaa, kuinka nopeasti aika hurahtaa, Leevi on tänään jo viisi kuukautta vanha nuori. Justhan se vasta tuotiin ensimmäistä kertaa kotiin turvakaukalossa, josta jalat menee jo nykyään yli. Viime päivinä olen miettinyt Leevin ensimmäisiä päiviä erityisen paljon lukiessani Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen-kirjaa. (Joka on itse asiassa ihan hyvä, vaikken yleisesti ottaen ko. kirjailijasta piittaakaan.) Rakkaus meidän söpöliiniä kohtaan kasvaa päivä päivältä, ja ikävöin häntä välillä jopa hänen nukkuessaan. :D Univaikeuksia lukuunottamatta Leevi on jokseenkin helppo vauva, ja tietyllä tavalla koko ajan helpompi kun jaksaa jo ihan yksinäänkin hetken leikkiä. Pirteänä hän on oikein hyväntuulinen; kiljuu ja kikattelee minkä ehtii. Leevi oppi kääntymään selältä vatsalleen noin kuukausi sitten, ja nyt yritetään kovasti päästä eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Mun mielestä ei kyllä tarvitse vielä kiirehtiä, että voin jatkossakin jättää Leevin hetkeksi leikkimatolle yksinään ilman, että hän löytää tiensä sähköjohtoihin.

Nykyisen ravitsemussuosituksen mukaan täysimetystä suositellaan kuuden kuukauden ikään asti, mutta Leevin hitaan painonnousun ja osittaisimetyksen vuoksi aloitimme ilta- ja aamupuuron jo nelisen viikkoa sitten. Poitsulla on ollut tuo lusikasta syöminen niin hyvin hallussa jo ensimmäisestä makupalasta lähtien, etten ole kokenut aloitusta liian aikaiseksi. Puuroa menisi napaan ihan mielettömiä määriä, mutta vatsavaivojen pelossa olemme yrittäneet pitää annokset kohtuullisina. Muutaman viikon ajan Leevi on myös maistellut soseita avokadon, omenan, banaanin, luumun ja kurpitsan muodossa. Tänään synttäreiden kunniaksi poika sai mangoa aamupuuroonsa, ja kylläpä maistui hyvältä. Leeville on tähän mennessä kelvannut kaikki soseet, vaikkakin kurpitsan ja avokadon kohdalla hieman nyrpisteltiinkin. Suu aukeaa omituisesta mausta huolimatta aina vaan uudelleen ja itku tulee lähes aina kun maistelut loppuu. Muutaman viikon sisällä Leevi saa uusia makuelämyksiä proteiinin muodossa, ajattelin että aloitamme kanalla ja kananmunalla. Olen tehnyt soseet itse, koska täällä kaupan valmiit maksavat hirmuisesti eivätkä ehkä ole ihan tuoreinta tavaraa. Toki tykkään muutenkin kokkailla, eli olisin todennäköisesti tehnyt soseet itse joka tapauksessa. Nyt odottelen innolla, että Leevi pääsee sormiruokailemaan. (Voi olla, että mun into lopahtaa kun näen siitä aiheutuvan sotkun ensimmäistä kertaa. :D)

Tällä hetkellä Leevin lempipuuhia ovat vaipanvaihto, sitterissä pomppiminen (Leevi on oppinut pomputtamaan BabyBjörniään itse) ja iskän tarkkailu. Mihinkään muuhun on mahdotonta keskittyä, jos iskä on samassa huoneessa. :P

***

Leevi is already 5 months old! Crazy how time flies. Everyday my love towards out little cutie grows, and sometimes I miss him even when he sleeps! :D He is already a big boy now; a month ago he learned to turn from back to belly and now he could not wait to get forward. I hope he still takes his time with that, so I can leave him alone for a minute every once and a while. Leevi also started to eat solid food about four weeks ago, and it has gone perfectly since the first spoonful. He is clearly a natural in eating. :D He is also not picky; so far everything from porridge to avocado, pumpkin and plum went down quickly, even though his face expressions told me that pumpkin wasn't his favorite. Leevi could eat enormous amounts of food, but we've tried to limit it a little, so he won't get terrible stomach ache. And every time he is devastated when the food finishes. In Finland the recommendation is to exclusively breastfeed until six months, but because of Leevi's slow weight gain we decided to start the porridge earlier. And it seems that Leevi was ready for it. I can't wait that Leevi can sit and eat with us in the dining table.

Apart from the sleeping issues we are having in this household, Leevi is quite an easy baby. It's so nice that he now likes to play with his toys and develop new skills by himself, and does not require carrying around all the time. Leevi is also very talkative and smiling when he has slept enough. His favorite things at the moment are diaper changing, jumping in his bouncer and watching daddy. When he is in the room Leevi cannot concentrate on anything else. :P 

Kotiarestissa.

Oppositiojohtajan vaalien jälkeisestä kotiarestista tuli mieleen pohtia tätä omaa "kotiarestiani". (Kuinka julmaa lyödä huumoriksi moinen kauhea asia.) Minun kulkemistani täällä ei tietenkään kukaan oikeasti rajoita, mutta hyvin rajoittunutta se silti on. Useimmiten käyn kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin - ja silloinkin aina mieheni seurassa. Nyt Dubain loman jälkeen en ole nähnyt maailmaa pihapiirimme ulkopuolella, johtuen vaalien aiheuttamista mahdollisista levottomuuksista. Ja vaikka pidänkin itseäni kotihiirenä, ja väitän ettei minua haittaa, niin kyllähän tämä tilanne pidemmän päälle on jokseenkin hullunkurinen. Lähdin ulkomaille näkemään maailmaa, ja nyt näen sitä vähemmän kuin koskaan... Kaikista järjettömintä tässä on se, että mitä pidempään olen kotona, sitä suurempi kynnys ulos lähtemiseen on.

Miksi sitten olen "lukittuna" tänne neljän seinän sisälle (no, käyn minä sentään muutaman kerran viikossa salilla tuossa parkkipaikan toisella puolella)? Siihen on monta tekosyytä. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, ja autottomana kulkeminen täällä on lähestulkoon fyysisesti mahdotonta. Tähän saattaisi joku ehdottaa, että voisin toki kävellä kolmen kilometrin matkan lähimmälle ostarille paahtavassa helteessä autotien viertä kulkien. Tai ottaa bodan. Mutta en aio edes perustella miksi nämä eivät todellakaan tule kysymykseen. Miksi minulla ei sitten ole autoa? Olen koko pienen ikäni tottunut kulkemaan julkisilla tai jalan, ja minulle oma auto tyttöjen kanssa lounastamista tai päätöntä shoppailua varten kuulostaa totaaliselta pröystäilyltä. Niimpä meillä on vain yksi auto, jolla Wolfi ajaa töihin. Tietysti olisi vielä taksi, mutta jos oma auto on mielestäni liian luksusta niin mitäpä luulette mielipiteeni taksilla ajelemisesta olevan?

Ja vaikka tästä autottomuudesta pääsisi yli, minun on vaikea keksiä miksi näkisin vaivaa lähteä tuonne kuumaan, pölyiseen, ruuhkaiseen kaupunkiin. Mitä minä siellä tekisin? Tokihan tästä kaupungista varmasti tekemistä löytyy, itse vain olen enemmänkin päätöntä vaeltelua harrastava henkilö, ja sitä täällä ei voi tehdä.

Ja kuten jo sanoin, olen mukavuusalueellani täällä kotona, ja kynnys ulos epämukavuusalueelle lähtemiseen on koko ajan suurempi. Motivaatiota ei ainakaan kasvata se, että (onneksi) muutamme pian pois.

Jollei jostain puskista yhtäkkiä lennähdä motivaation tuulahdus (ja se auto), niin on hyvin todennäköistä, että vietän nämä viimeisetkin kuukaudet täällä kotiseinien sisäpuolella. Joten päätin listata "kotiarestin" positiivisia puolia:

1. Koti pysyy siistinä, koska minulla on aikaa laittaa tavarat paikoilleen.
2. Huono hiuspäivä tai sata finniä leuassa ei haittaa.
3. Voin hillua yöpaidassa iltaan saakka (pyrin toki pitämään itseni ihmisen näköisenä, jotta mies ei lähde muille teille).
4. Mulla on paljon aikaa Leeville (ts. mulla on paljon aikaa ottaa hassuja welfieitä ja videoita, ja raportoida jokaisen kakkavaipan koostumus livenä miehelle).
5. Mulla on aikaa ja energiaa harrastaa liikuntaa.
6. Ei haittaa vaikka yö olisi ollut ihan hanurista, voin nukkua päikkärit Leevin kanssa. (Teoriassa. Käytännössä täällä on ihan liian kuuma.)
7. Säästän huimasti rahaa.

PS. Mulla tuli nyt sellanen deja vu-fiilis, että oon aika monta kertaa jo kirjottanut näitä samoja valitusvirsiä. Mutten nyt jaksa käydä läpi vanhoja tekstejä (taas yksi syy siihen miksi en ole hyvä bloggaaja). Tsori. This is my life. :D

***

While writing this I realized that I've written the same complaints (staying home all  the time) before, so I'm not gonna translate it.

Perhe lomalla.

Meidän perhe on taas matkannut maailmalla, tällä kertaa Arabiemiraateissa, kuten jo aiemmin mainitsin. Dubai oli kieltämättä jopa tämän skeptikon mielestä aika magee mielettömine pilvenpiirtäjineen. Kaupungin modernius vielä korostui "hieman" rähjäisestä Kampalasta tullessa. Kaksi yötä metropolissa kuitenkin riittivät ja vaikka viiden tähden hotellimme huoneesta avautuva maisema oli henkeä salpaava, tunsin itseni kotoisammanksi "vain" neljän tähden resortissamme Sharjahissa.

Varasimme siis kaksi ensimmäistä yötä Nassima Royal Hotelissa, joka sijaitsi noin 15 minuutin taksimatkan päässä hotellilta. Hotelli oli kyllä maksamamme tarjoushinnan arvoinen mielettömine aamiaisbuffetteineen. Hotelli sijaitsi kahden metroaseman välissä, joihin pääsi helposti kävelemällä, jopa rattaiden kanssa. Metrolla pääsikin sitten helposti tutkimaan maailman suurinta ostoskeskusta ja Dubai Marinaa. Kaupungin suuruus yllätti meidät emmekä oikein hahmottaneet kuinka kaukana esimerkiksi Marina sijaitsi. :D Tämä kyseinen alue oli aika "muovinen", mutta ihan näkemisen arvoinen. Dubai Mall oli aivan valtava, ja saimmekin siellä kierrellessä sellaisen ähkyn, ettemme saaneet ostetuksi yhtään mitään! Kuinka moni voi sanoa käyneensä Dubaissa ja ostaneensa vain vaippoja lähikaupasta?

Onneksi shoppailuinto saatiin palautettua Sharjahissa, Dubain naapuriemiraatissa, jossa oleskelimme lopun loman. Leevi sai paljon tuliaisia paikallisesta ostoskeskuksesta, mutta itse en onnistunut löytämään edes legginsejä... Sharjahissa yövyimme Coral Beach Resortissa emiraatin laitamilla meren rannalla. Hotelli oli oikein mukava uima-altaineen ja yksityisrantoineen. Otimme puolihoidon, jotta säästyisimme jokailtaiselta ravintolan etsimiseltä. Vaikka yleensä kokeilenkin innolla uusia paikkoja, oli tämä ehdottomasti paras ratkaisu pienen vauvan kanssa, varsinkin kun Leevi on iltaisin aika kiukkuinen. Hotelli sijaitsi kaukana keskustasta, joten säästimme todennäköisesti myös aika paljon taksikustannuksissa.

Lennot menivät hyvin, kuten aiemminkin tähän mennessä. Tällä kertaa päätimme jättää omat rattaat kotiin ja vuokrasimme simppelit rattaat Dubaista. Ne toimitettiin hotellillemme ja noudettiin myös sieltä, joten tämä osoittautui todella käyttökelpoiseksi kokemukseksi, varsinkin kun hinnaksi tuli nelisenkymppiä. Leevi nukkui myös yönsä tyytyväisenä rattaissa, mutta hän ei olekaan kovin nirsoa sorttia nukkumapaikan suhteen kunhan vanhemmat ovat lähellä. :)

Kaikenkaikkiaan suosittelen Dubaita matkakohteeksi pienen ja miksei isommankin lapsen kanssa. Samaan tulokseen olivatkin päätyneet useat muut lapsiperheet (ollaanko me lapsiperhe? :D), sillä lastenrattaita näkyi joka toisella vastaantulijalla.

Arabiemiraatit oli mielenkiintoisempi matkakohde kuin olin aiemmin kuvitellut, lähinnä sen vuoksi kuinka paljon erinäköisiä ihmisiä siellä tuli vastaan. Tuntui, että kaikki me olimme siellä sulassa sovussa, vaikka pukeutumistyylit, tavat ja uskonnot eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Hotellissa saattoi törmätä bikineissään hihhuloivaan venäläisnaiseen aivan yhtä lailla kuin itsensä silmiä myöten peittäneeseen musliminaiseen. Miehetkin pukeutuivat kaikkeen sortsien ja lakanaa muistuttavan "mekon" väliltä. Missään muualla ei ihmisten katselu ole ollut yhtä jännittävää.

We've been traveling again, this time to Dubai as I mentioned earlier. I have to admit that even I was a bit skeptic about it before, it was pretty cool with all the insane skyscrapers. Dubai seemed like a city from future compared to the "little" worn out Kampala. Two nights in the metropolis were enough though, even we had a breathtaking view from our five star hotel room. Rest of the holiday we spent in a bit more modest, but very cozy resort in Sharjah.

In Dubai we stayed in Nassima Royal Hotel, which was located conveniently only 15 minutes from the airport and between two metro stations. Very good location for exploring the city and the malls. The size of the city took us by surprise when we took a metro to the Marina. It took an hour to get there, even there was no need to change the metro line. :D We also, naturally, visited the must-see Dubai Mall - the biggest in the world. It was so big we got exhausted just by circling around and ended up buying NOTHING! Who can say they've visited Dubai and only bought diapers...

But we restored our shopping ability in Sharjah, and bought lots of clothes for Leevi from the local mall. Otherwise we did not really see much of this neighbor emirate of Dubai, which I regret a bit. It was just so easy to stay at the pool and on the beach of our cute resort. Coral Beach Resort is located in the very "end" of the emirate, quite far from the city, but as we had everything we needed that wasn't really a problem.

The flights went well, like the earlier ones too. Leevi was sleeping most of the time - such a good traveler. We decided not to drag our own buggy with us, but tried a rental company. This was a very good decision, it all worked smoothly and Leevi liked his buggy enough to sleep in it at night. :) (I have to admit that I was a bit ashamed by our cheap rental Hauck, when all the other parents strolled around with their fancy Bugaboos...)

I would totally recommend Dubai for a family holiday, at least in winter when the weather is nice and cool. Many other families seemed to agree with me as every second person had a stroller with them. As for me, I was surprised how interesting the United Arab Emirates were, the best spot for people watching, that's for sure. It seemed like we all were welcome there, no matter whether you prefer burkha or shorts.

Matka 2016.

Pikkumies on päiväunilla ja päivän pilatekset on urheiltu, joten mulla on aikaa päivittää teitä meidän tämän vuoden reissusuunnitelmista. Suurin osa matkakohteista ei tänäkään vuonna ole ns. vapaavalintaisia, vaan kuten ulkosuomalaisen (tai -saksalaisen) elämään kuuluu, kohteina ovat usein kotimaamme. Mutta onneksi me molemmat pidämme kovasti kotimaistamme. Ainakaan ei iske valinnan vaikeus, mitä sitä tekisikään jos voisi matkustaa ihan minne vaan! ;)

Vuoden ensimmäinen matka on kuitenkin ihan rehellinen turistiloma Dubaihin, jonne pääsemme jo ensi viikolla. Odotan kovasti koko perheen yhteistä aikaa (ehkä saisin nukkua hieman enemmän ;)), vaikka tätä "normiarkea" on kestänyt vasta muutama hassu viikko. Odotan myös merenrantaan pääsyä, ja tietysti lomasyömisiä. Vaikka ei tässä nyt varsinaisesti nälkädieetillä ollakaan oltu. Alunperin suunnittelimme reissua Seychelleille, jotka olisivat aivan varmasti olleet kokemisen arvoiset, mutta tulimme siihen tulokseen, että pienen vauvan kanssa Dubai lienee stressittömämpi vaihtoehto. Lisäksi meillä on mahdollisuus pikamoikata mun vanhempia Dubaissa. :) Ehkä sitten kymmenvuotishääpäivänä pääsemme sinne Seychelleille, tai uudestaan Sansibarille...

Toukokuussa pääsemme Wolfin työn puolesta Tallinnaan etsimään uutta kotia, en malta odottaa! Täytynee jossain vaiheessa tehdä postaus mun suurista sisustussuunnitelmista. :P Ennen Tallinnaan tutustumista käymme visiitillä Wolfin vanhempien luona Neuburgissa. Ja koska Tallinna on niin lähellä, emme tietenkään voi jättää Helsinkiä ja Espoota väliin, vaan vietämme sielläkin yhden viikonlopun.

Valitettavasti meidän on kuitenkin tultava takaisin tänne asunnonetsintäreissun jälkeen, koska Wolfin uusi työ alkaa vasta elokuussa. Sitä ennen pidämme muutaman viikon lomaa, ja olemme ajatelleet viettää kesäloman tällä kertaa Berliinissä ja Pohjois-Saksan rannikolla. Emme ole kumpikaan koskaan nähneet Itämerta Saksan perspektiivistä, joten kesäloma tuonee uusia kokemuksia. Aika mahtavaa, että nykyään tulee nähtyä paikkoja, joita kohtaan minulla ei ole ennen ollut varsinaista kiinnostusta, mutta jotka nyt sattuvat jotenkin sopivasti matkan varrelle. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisin matkustanut ainoastaan niihin kohteisiin, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen.

Syksyn varalle emme ole vielä suunnitelleet muuta kuin uuteen kotimaahan tutustumista, mutta eiköhän sinnekin muutama Helsingin ja Tukholman reissu mahdu, ja ehkäpä vielä joku kolmaskin lähikohde. Ihanaa päästä taas Eurooppaan, missä matkustaminen on niin helppoa!

Saattaa kuulostaa siltä, etten erityisemmin nauti täällä olemisesta, ja se on totta. Kampala ei vaan tunnu kodilta. Mutta onneksi sää on mukavan leppoinen ja supermarketin hyllyt olivat jokseenkin täynnä ihan kelpo tavaraa, eli enköhän mä selviä. ;)

***

While the little one is sleeping and I've already done my today's pilates, I have time to update you about our travel plans for this year. As it usually happens to expats, most of our traveling is to our own home countries, but it's ok, as we come from such nice countries. ;)

But first we'll have one honest tourist holiday, next week we are going to Dubai. I'm really looking forward to 24/7 family time, even we've only been here couple of weeks. Dubai was never on my bucket list of places to visit, but as it is one of the very few destinations to go to from here with a small baby, we picked it. Also my parents are coming, I'm looking forward to meet them. And there's a sea, beach and good food, so what else do I actually need? Maybe we'll go to Seychelles on our ten years anniversary then. ;)

In May we get to go to Tallinn to look for our new home, I can't wait! Before that we are going to visit Wolfi's family in Neuburg, and as Tallinn is so near we'll of course visit my parents too. Unfortunately after the house hunting trip we have to still come back here as Wolfi's new job only starts in August. 

Before moving to Tallinn, we of course have to have a summer holiday. We have been thinking about going to Berlin and then head more north to the coast. Neither of us has seen the Baltic Sea from Germany's perspective, so it'll be interesting. :) Funny how nowadays these kind of destinations that I had no interest towards to before, seem exciting. What would I have missed if I'd just traveled to the "obvious" places!

We haven't really planned anything for the autumn yet, apart from getting to know our new home country. But I think there's gonna be at least a few weekend trips to Helsinki and Stockholm and perhaps somewhere else too. I'm so excited to get back to Europe where traveling is so easy!

This all might sound like I don't like to be here, and it's true, I don't especially enjoy being in Kampala. But gladly now the weather is very pleasant, and the supermarket was well stocked when we went shopping, so I'll be alright. ;)

Terveisiä helteestä.

Täällä vielä arkirutiinit hakevat paikkaansa, mutta pikkuhiljaa alamme taas kotoutua tänne päiväntasaajalle. Lentokentällä meitä tervehti "mukavan" kuumankostea ilma, josta saatiinkin nauttia melkein kaksi viikkoa. Mutta tänään ja eilen ilma on ollut huomattavasti miellyttävämpi ja aurinkokin pysytellyt piilossa (kukapa olisi uskonut, että joskus iloitsisin näin paljon pilvisestä säästä). Hikisimpinä tunteina tuijottelin puhelimen sää-appia ja sen povaamia hirmupakkasia Suomeen. Ei harmittanut hikoilu ihan niin kauheasti enää.

Mielialat täällä ovat vaihdelleet masennuksesta lähestulkoon normaaliin realistiseen positiivisuuteen. Väsymyksellä lienee osansa siinä, että päässä tuntuu joku ajavan nonstoppina vuoristorataa. En siis ole mitenkään kovin iloinen Kampalaan paluusta. Suurimpana syinä ovat terveys ja turvallisuus; kaikenmaailman pöpöt sekä ihan pian järjestettävät presidentinvaalit, jotka aiheuttanevat jonkinasteista epäjärjestystä. Olen myös vihdoin myöntänyt, ettei minusta ole elämään näin erilaisessa kulttuurissa. Ehkä en olekaan niin avarakatseinen maailmanmatkaaja kuin kuvittelin. Haluaisin kuitenkin yrittää nauttia näistä viimeisistä kuukausista täällä, koska en halua täällä asumisen tuntuvan ajanhukalta. Elämähän on tässä ja nyt, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä elokuussa kun muutamme Tallinnaan. Tai onhan se toki silloinkin, ja haaveilu on hyväksi, mutta pitäisi kuitenkin muistaa hyvät asiat juuri tässä päivässä. Siinä auttavat onneksi maailman suloisin Leevi ja maailman paras aviomies. :)

Ensimmäiset 11 päivää vilahtivat kuin silmissä Wolfin isän ja siskon vieraillessa täällä. Tänään alkoi ensimmäinen oikea arkiviikko, ehkäpä minä ja Leevi löydämme rutiinin pian. Leevi ei tuntunut olevan muutosta moksiskaan, edes kuumuus ei ole näyttänyt häiritsevän. Ainoastaan yksi asia on muuttunut; Leevi tuntuu vihaavan autossa matkustamista täällä. En kyllä ihmettele, minäkin inhoan. :D vaikka kuinka vannoin, ettei lapsestani tahallaan kasvateta teknologian uhria, on kännykän vauvasovellus osoittautunut automatkojen pelastukseksi. Tanssivaa ankkaa tuijotellessa harmit unohtuvat.

***

We've been back for about two weeks now. At the airport we were welcomed by "lovely" hot, damp weather, which lasted for almost the whole time we've been here. What a relief that yesterday it cooled down and today the sun has been hiding the whole day. On the sweatiest hours I used to look up my phone's weather forecast for freezing Finland and suddenly it did not feel so bad to be here in the heat. The first days have gone by quickly with settling in and Wolfi's dad and sister visiting. The daily routines are still a bit lost but I'm hoping we'll find them soon.

My mood has been like a roller coaster, going down and more down and then a bit up. I guess tiredness has something to do with it, but so does coming back here. I have to finally admit out loud that this place is not for me, it's just too different. I guess I'm not as open-minded globetrotter as I thought I would be. I'm too concerned about our health and safety to feel comfortable here. And now that the president's elections are in just few weeks, I'm getting more worried. But I try to remind myself to enjoy this time, I don't want to look back and think that living here was a waste of time. After all, life happens now, not tomorrow, or next week, or in August when we move to Tallinn. Dreaming of course is important, but so is seeing the positive things that happen every day. Luckily I have the cutest ever Leevi and the most amazing husband to remind me of that. :)

Unlike his mother. Leevi hasn't had any problem with us moving here. Even the heat does not bother him. Only thing that has changed is that he seems to hate driving in a car here (and so do I). I promised that I wouldn't raise a smart phone addict, but unfortunately the baby app on my phone seems to be the only thing that stops him from crying in the car. Ooopsi...

Vierivä kivi ei sammaloidu...

Viimeinen postaus on kirjotettu auton takapenkillä matkalla lentokentältä Neuburgiin. Tätä kirjottaessa istun sen saman auton penkillä matkalla vastakkaiseen suuntaan...

Joulu on meidän osalta taputeltu ja nokat suunnattu kohti Ugandaa. Muutama perhonen vaeltelee mahanpohjalla - mitähän tästä tulee. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Oon kyllä ihan kypsä matkalaukkuelämään ja on ihanaa päästä omaan kotiin, mutten ole täysin vakuuttunut että Kampala on oikea paikka meidän kodille. Mutta eipä mene kauaa kun ollaan taas Euroopassa, tällä kertaa pysyvämmin. Elokuussa puistelemme Afrikan pölyt jaloistamme (ainakin tällä erää) ja muutamme Tallinnaan! Jos siellä vaikka viihtyis hieman kauemmin. Alkaa nimittäin tää pakkaaminen riittää yhdelle ihmiselämälle. :D (Jotta ei kuitenkaan kävisi liian tasaiseksi muuttoa odotellessa, varasimme loman Dubaihin helmikuussa.)

Että sellasta. Hyvää joulua! Ja onnellista uutta vuotta, jos sattuisi niin hassusti käymään, etten ehdi kirjoittamaan ennen vuoden vaihtumista. ;)

***

The last post was written in the back seat of the car while driving from Munich airport to Neuburg. While I write this one I'm sitting in that same car on the way back to the airport...

Christmas came and went (for us at least) and now we are heading back to Uganda. I've got some butterflies in my stomach - I'm glad to get home but I'm not sure if Kampala is the right place for our home. Hopefully everything will work out fine. It will not be long though until we are permanently back in Europe; we are moving to Tallinn next August! And maybe we'll even settle there for some years. I'm so full of packing and unpacking, it's coming out of my ears.. :D (but just to make sure we would not get bored before moving, we booked a holiday in Dubai in February.)

So that's that. Merry Christmas. And happy new year too, in case I'm too busy to write before it's 2016. ;)

Ihana Helsinki

Helsinki hemmotteli meitä muutamalla mielettömän upealla päivällä, taitaa olla aika harvinaista ellei ennenkuulumatonta, että tälläisiä kelejä olisi marraskuussa. Nyt ollaan palattu maan pinnalle ja ilma on mukavan syksyinen. Ensi viikolle uhkailivat jo luntakin.

Ollaan asetuttu tänne aika kivasti. Meillä on kalustettu vuokrakämppä Töölössä, jonka löysin Facebookin kautta jo joskus alkukesästä, kävi kyllä hyvä mäihä. Kämppä on tosi siisti ja kivasti sisustettu, ja ihan sopivan kokoinenkin, vaikka aluksi tuntui pieneltä meidän viime aikaisiin lukaaleihin verrattuna. Parasta on kuitenkin sijainti; keskustaan kävelee alle kymmenessä minuutissa, samoin Hietsuun ja Töölönlahdelle. Ihanaa, kun vihdoin on enemmän aikaa talsia näissä maisemissa, viime vuosina kun Helsinki-päivät ovat keskittyneet lähinnä Kampin ja Kauppatorin välimaastoon. Aika turistiksi sitä itsensä täällä jo tuntee näin muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Helsinki tuntuu kovin isolta pikkuiseen Neuburgiin verrattuna, ihmisiä ja liikennettä riittää. Ihan kuin olisi isossakin metropolissa. :P

Ensimmäinen viikko meni hujauksessa pitkiä kävelylenkkejä tehden ja uusiin (tai no mulle jokseenkin vanhoihin) kulmiin tutustuessa. Ja ollaan toki tavattu ystäviä ja sukulaisiakin. Leevin syntymäjuhlat järjestettiin sunnuntaina, ja melkein koko suku pääsi paikalle. Ollaan yritetty olla tekemättä liian tiukkaa aikataulua, olisi kiva vaan spontaanisti päättää mitä tänään tehtäisiin, mutta niin vain on kalenteri taas täyttynyt kovaa vauhtia. :D

Haluaisin kovasti testailla Stadin ravintolatarjontaa, täällähän on hirveästi kivan kuuloisia paikkoja. Jotenkin sitä ei silloin tajunnut kun asui täällä, tai ehkä mielenkiintoisia paikkoja on enemmän kuin ennen. Toivottavasti ei käy niin klassisesti että päädytään vain Heseen ja Amarillochicosbravuria-tyyppisiin mestoihin. Suosituksia erityisesti hyvistä (vauvaystävällisistä) lounaspaikoista saa laittaa tulemaan. Meidän onneksemme Leevi on erinomaista lounasseuraa. :)

Helsinki welcomed us with some extraordinary gorgeous weather, and we spent the first days wandering around the sunny seaside. Now the weather is getting more November-like, but it's ok, it's still better than I expected.

We have settled down here quite nicely. I found a flat right outside city center in Töölö, and the location could not be any better. It's so nice to finally have time to walk around aimlessly; on the last holidays Helsinki-days have been mostly about shopping centers and tourist attractions in the center. Helsinki feels like a proper metropolis compared to the cosy, little Neuburg. So many people and so much traffic here! :D

First week went again so quickly. We've already met some friends and almost the whole family; on Sunday Leevi had his birth party, where he was welcomed to the family. I wanted to have quite open schedule while we are here, so that we could be spontaneous, but somehow we've managed to fill the calendar again. :P  

I would really like to test as many interesting restaurants here as possible, at least what comes to lunch places (Leevi is better company for lunch than dinner). There seems to be so much new places in Helsinki, or maybe I just did not notice them before. If you have any suggestions for lunch places worth visiting, let us know! 

Ekat viikot Leevin kanssa.

Meidän vaavi on jo yli kuukauden ikäinen! Alkaa pikkuhiljaa usko kasvaa siihen, että meistä on tähän, ollaanhan me jo näin kauan onnistuttu pitämään vauva hengissä ja vieläpä ihan hyvinvoivana. Kuukausi tuntuu yhtä aikaa lyhyeltä sekä äärettömän pitkältä ajalta; onko siitä muka vain neljä viikkoa kun kannoimme Leevin kotiin ensi kertaa? Mutta toisaalta miten voi olla että näihin viikkoihin tuntuu mahtuneen ainakin puolen vuoden edestä huonosti nukuttuja öitä?

Jatketaanpa siitä mihin viimeksi jäätiin: vauva oli siis onnistuneesti saatu masun tälle puolelle, ja pääsimme perhehuoneeseemme toisiamme ihmettelemään. Päivän kulusta en muista paljoakaan (oikeastaan vain sen, että minulla oli hirveä nälkä, mutta en saanut syödä ennen kuin puudutteen vaikutus oli poissa). Kolmen maissa yöllä yksi hoitajista huolestui Leevin äännekkäästä hengityksestä ja kutsui paikalle lastenlääkärin. Pian tämän jälkeen tuli elämäni kamalin hetki; lääkäri ilmoitti että Leevi viedään lastenosastolle tarkkailuun ja voimme tulla katsomaan häntä aamulla. Ilmeisesti mitään vakavampaa ei koskaan epäilty, tarkkailun sanottiin olevan normaalikäytäntö. Itse olin äärettömän vihainen ja surullinen siitä, että omasta mielestäni terveen oloinen vauvani vietiin pois minulta. Vieläkin asian ajattelu saa tunteet kuohumaan, mutta ymmärrän toki nyt,että lääkärit halusivat varmistaa Leevin olevan kunnossa. Hengityksessä ei onneksi ollut mitään vikaa, ainoastaan verensokeri oli hieman alhaalla, mutta se saatiin saman päivän aikana kuntoon. Loppujen lopuksi Leevi vietti lastenosastolla puolitoista yötä. Elämäni pisimmät 30 tuntia. Tämän jälkeen pääsimme vihdoin toden teolla tutustumaan uuteen perheenjäseneemme.

Alun vaikeuksien jälkeen vauva-arkemme on rullannut aika kivasti; lähes päivittäin olemme käyneet jossakin, lounaalla, shoppailemassa, tapaamassa perhettä ja ystäviä. Olemme hyväksyneet sen, että iltakuuden ja -kymmenen välillä tissi on ainoa Leeville kelpaava asia, olemme vaihtaneet tuhat ja yksi vaippaa ja saaneet lähes tulkoon yhtä monet pissat päällemme. Olemme oppineet että tissin lisäksi Leevin lempiasioita ovat hiustenkuivaajan lempeä puhallus ja iskän hoilaamat futis- ja lätkähymnit villillä tanssilla höystettynä. Olemme onnistuneet luomaan jonkinnäköisen päivärytmin ja olemme onnistuneet pitämään parisuhteen hyvinvoivana. Itse pidän suurena saavutuksena sitä, että olen edelleen jokseenkin tervejärkinen univajeesta huolimatta (viime viikolla mentiin kyllä jo aika rajoilla).Tokihan meillä on ollut yöuniin ja imettämiseen liittyviä ongelmia, joihin lähes jokainen perhe törmännee jossain vaiheessa. Mutta nyt alkaa tuntua siltä, että olemme päässeet jokseenkin kärryille tässä hommassa. Kunnes törmäämme seuraavaan probleemaan. ;)

Jotta elämä ei kävisi liian rutiininomaiseksi, muutamme huomenna kokonaiseksi viideksi viikoksi Suomeen! Pisin aikani kotona Pohjolassa sitten vuoden 2012. Aika jännää! :)

***

Our little baby is already over one month old. I am quite amazed that we've managed to keep him alive and well for so long, I'm actually starting to believe that we can do this! It's funny how, at the same time, time has passed very quickly and so so slowly; it's hard to believe that it was already more than four weeks ago when we first brought Leevi home, feels like last week. And at the same time it seems like there has been at least 90 badly slept nights in this month. :D

So let's continue where we left last time. After successfully getting the baby out of the belly, we finally got to meet him and see what we've created. I do not remember much of the first day (only that I was extremely hungry and they did not let me eat before the evening). Around three o'clock at night one of the nurses got worried about Leevi's breathing and called a pediatrician to check him. I was not very worried as to me Leevi seemed all fine. Soon after this came the worst moment of my life: the doctor wanted to take Leevi to the kids' clinic for surveillance, even though nothing seemed to be terribly wrong. She told us that we could come and see him on the next day once I was able to get up from the bed. I was so mad that they took my baby, but of course I do realize now that they just wanted to make sure he was fine. At the clinic they found out that there was nothing wrong with Leevi's breathing, but the blood sugar levels were a bit low. Luckily this was fixed soon. However, Leevi had to stay at the clinic for another night. Those were the longest 30-something hours of my life. Within one day my baby, who had been with me 24/7 for over 9 months, was taken away twice... Finally on Thursday afternoon we got him back and we could start to get to know our new family member. :)

Since then we've been doing quite well. We've been going out almost every day: walking, having lunch, shopping, meeting friends and family. We've learned that between six and ten in the evening nothing else except boob calms Leevi down. We've changed thousand and one diapers and got peed on almost as many times. We'we learned that apart from the boob, Leevi's favorite things are the warm air of a hairdryer in his hair and dad's football and ice hockey hymns. We've managed to create some kind of daily routine and we've managed to keep the relationship healthy. I myself consider it a huge achievement that I'm still somewhat sane despite of the lack of sleep. Of course we too, as all the other families, have had our issues with sleeping, stomach aches and breastfeeding, but nothing that we could not handle.

So that the life would not get too routinized, tomorrow we will move to Finland for five weeks, yuhuu! The longest time I've been home since 2012. Exciting!! :)

Raskausviikko 36.

Loppusuoralla taidetaan olla, vaikken sitä itse aina oikein ymmärräkään. Suomen loman jälkeen ollaan laitettu tätä meidän väliaikaiskämppää oman näköiseksi ja valmiiksi vauvaa varten. Lähes kaikki pienen pienet vaatteet on pesty, ne odottavat vielä lajittelua. Vaatteita on kertynyt ihan järkyttävä määrä, mistä ihmeestä ne kaikki on tullu?! :D Kaikenmaailman hilavitkuttimiakin on hankittu, todennäköisesti enemmän kuin olisi näin ensialkuun tarpeen. Syytän Wolfia, koska mitä tahansa mä sille ehdotan, se pitää tarpeellisena, eli kukaan ei oo puhumassa järkeä meille. :P

Tällä viikolla tehtiin puolen päivän reissu Augsburgiin, joka pikasilmäyksellä vaikutti ihan kivalta kaupungilta, ainakin shoppailumielessä. Mun shoppailut on tosin nyt tällä erää tehty; en osta enää yhtäkään vauvanvaatetta, eikä itselleni shoppailu tässä virtahepo-olemuksessa houkuttele ollenkaan... Olisi kiva tehdä enemmänkin lähiseutureissuja, mun jalat vaan tahtoo irtisanoutua ensimmäisen tunnin kävelyn jälkeen. Mutta jotain on kyllä keksittävä, ettei tulla ihan hulluksi tässä odotellessa. 

Keskiviikkona tavattiin taas meidän kätilö (tavattiin siis hänet ja lääkäri jo ennen Suomen-reissua), hän vaikuttaa edelleenkin oikein mukavalta ja sopivan rennolta. Käytiin myös sairaalassa ilmottautumassa ja kuultiin vähän heidän toimintatavoistaan, jotka tuntuvat mätsäävän mun toiveisiin kuin nenä päähän; sairaala ja sen kätilöt ovat erityisesti luonnollisen synnytyksen ja imettämisen puolestapuhujia. Ja tähän mennessä saksa-englanti-kommunikaatiokin on pelannut ihan kiitettävästi. Eli sairaalan ja muun hoidon puolesta on kaikki kondiksessa. Jos mitään kummenmpaa ei tapahdu, niin kahden viikon päästä olis seuraava lääkäriaika, jolloin ilmeisesti myös ultrataan (ehkä noin sadannen kerran :D) ja katsotaan vauvan kokoa (lääkärin mukaan vauva oli jo muutama viikko sitten isohko).

Jalkojen turvotusta ja ajoittaisia särkyjä ja kolotuksia kummempia vaivoja ei ole edelleenkään ollut, niimpä olen päätellyt että tämä poitsu antaa meidän odottaa ihan viimeiseen saakka. :D Kiloja on kertynyt nyt 12, niistä pari viimeistä Suomessa herkutellessa... Ilmeisesti paino on kuitenkin edelleen ihan normaalin rajoissa, mutten itse haluaisi sitä enää kovin paljoa lisää kerryttää. Osaisinpa vaan jättää herkut syömättä...

Mieliala on ollut ihan hyvä, tosin ei mitenkään ylitsepursuavan pirteä. En oikein osaa päättää olenko iloinen vai alakuloinen vai jännittynyt vai rauhallinen. Vai välinpitämätön. Ehkä tämmöiset mielialanvaihtelut kuuluvat asiaan. Muutama päivä sitten sain kyllä pienehkön hermoromahduksen; luulen sen liittyvän tähän täällä tulevaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Ugandassa kun olemme molemmat yhtä ulkopuolisia, mutta täällä se olen vain minä. Arvostan toki sitä, että edes puolet perheestä on lähellä, ja he ovatkin aivan ihania, mutta silti.... luulen, että jokaisella, joka on viettänyt pidemmän aikaa puolisonsa perheen ja ystävien seurassa, tulee ajoittain tälläinen olo, mutta kielimuuri lisää vielä kierroksia. Onneksi mun äiskän lennot on jo varattu. :)

***

Five weeks to go! Or seven... Anyhow, the finish line getting close. I assumed that when we buy all the baby stuff and wash all the clothes, I would finally realize that the baby is coming, but no. It still seems like something somewhere far in the future. This week we have washed almost all the baby clothes and bought all the bigger things. I don't know what happened but I think we kinda lost our common sense in some point. Ok, we did not buy so many clothes, but we got A LOT for free (many thanks to our kind friends :*) and now we are drowning in them. :P We have also bought almost all possible baby equipment there is; I blame Wolfi because he is fine with anything I suggest and then there's no one left to say "no, we don't need that". :P

This week we've visited Augsburg, a close by bigger city, which seemed nice at least for shopping. But my shoppings are now done; no more baby clothes and buying clothes for myself right now seems just the stupidest idea ever. :D We wanted to do more of these short trips around here, but unfortunately my legs seem to disagree. Even after an hour in the city or the supermarket they are all swollen and hurting like hell (I'm sure I laugh at this comment in couple of weeks when I'm in labor pains). But we gotta do something, we can't just sit home and wait, so sorry poor feet, you just have to take it. We've also met our midwife ("hebamme") a few times, she seems very nice and relaxed. If nothing weird comes, the next appointment is in two weeks, when the doctor will probably make the last ultrasound to check the size of the baby. On Wednesday we visited the hospital for registration, and we heard a bit more about their practices, which seemed to be on the same line with my wishes about natural birth and breastfeeding. So far the German-English mix in communication has worked fine, so I'm not too worried about the language anymore.

Apart from the swelling and some small aches there hasn't been any signs of labor approaching, so I think Bubi is making us wait for a looong time still. :P I've now gained 12 kilos, from which the last few came during our holiday in Finland, ooops. Too much Fazer and salmiakki. The weight is still apparently normal, but I would not like to get much more. If I just knew how to stop eating sweets...

My mood has been, like most of the pregnancy, quite fine. Only the last few days it has been somehow hard to decide whether I'm happy or a bit down, excited or afraid. Or perhaps completely indifferent. I guess it's normal. On Wednesday I had a bit of a meltdown though, I think it has something to do with the feeling of being an outsider here. In Uganda we are both outsiders, but here it's only me and it can be frustrating sometimes. And it's not like people here would want to make me feel like that, Wolfi's family and friends are super nice, but it is just how it is. I'm sure anyone who has spent longer time with their partner's family know what I mean. The language barrier just adds to the effect. But luckily my mom's flights are already booked, and I can't wait for her to see this cute city. :)

Kesä-Suomiloma '15

Kovasti oli tarkoitus taas lomalla päivitellä, mutta niinhän se jäi. Pitkien ja puuhantäyteisten päivien päätteeksi simahdin kuin saunalyhty, eikä blogille jäänyt aikaa.

Tämänkin kesän Suomi-reissu meni mainiosti; tapasin lähestulkoon kaikki rakkaimmat ihmiset, söin aivan järkyttävästi ja sääkin helli meitä tuttuun tapaan. Tänä vuonna meidän mukana matkusti Wolfin sisko ja hänen poikaystävänsä, joten emme mahtuneet edellisvuosien tapaan mun vanhempien luokse majailemaan vaan vuokrasimme AirBnb:stä kämpän. Kyseisen palvelun ensikokeilu meni mallikkaasti; asunto oli lupausten mukainen, ja lukuunottamatta tukkeutunutta WC:n pönttöä kaikki toimi hyvin (se vessakin saatiin kuntoon yhden iltapäivän aikana). Palvelua tulee varmasti käytettyä myös tulevina vuosina, kun meidän kasvava perhe tarvitsee entistä enemmän tilaa myös lomareissuilla. :)

Suurin osa "ruhtinaallisesta" kahdeksan päivän lomasta vietettiin kotiseuduillani Espoossa ja Helsingissä, mutta ehdittiin me Turussakin pistäytyä. Siellä majoituttiin yhdeksi yöksi Omenahotelliin, joka oli sekin ihan toimiva budjettiratkaisu. Sijainti oli ainakin täydellinen.

Tavallisten loma-aktiviteettien, eli syömisen, shoppailun, ihmisten tapaamisen, uimisen ja saunomisen lisäksi ei tullut sen kummempia tehtyä. Ja mikäs sen parempaa kuin tälläinen rennohko kesä-Suomesta nauttiminen. Talsittua tuli ehkä noin sata kilometriä, ja sanoisinkin jaksaneeni varsin hyvin myös tälläisenä hieman "hevimpänä" versiona. Jalat kyllä huutaa hoosiannaa, eikä lentoreissujen aiheuttama turvotus ota enää laskeakseen, mutta ei se mitään. Nyt on aikaa ottaa hissukseen ennen vauvan tuloa. Oli ihana loma, mutta odotan myös innolla meidän uuden arjen muodostumista. :)

This year's summer holiday in Finland went quite like the ones before; loads of food, my beloved friends and family, and (believe it or not) perfect weather. But there was some changes too. This year Wolfi's sister and her boyfriend joined us so we decided to rent a place through AirBnb, instead of staying at my parents. We tested the service first time and I think it worked really well. The owner was nice and the apartment as promised. Apart from a small toilet issue everything went well, and even that issue was solved quickly.

We spent most of the time in my home towns, Espoo and Helsinki, but made also a one-night visit to Turku. The rather short eight days went pretty fast by eating, sightseeing, shopping, meeting friends and family, swimming and saunaing (I just made that word up, didn't I?). Perfect holiday indeed. 

Now I'm gonna give my poor little feet well-earned rest for at least over the weekend, and then we'll see what the new everyday life brings us. :)

Papa Box

Synttärilahjojen pähkäily tuottaa aina päänvaivaa, varsinkin kun Wolfi on yleensä erinomainen lahjojen antaja ja mun pitäis yltää samalle tasolle. Sillehän tietysti kelpaa aina BVB- tai ERC-fanikrääsä, mutta itse haluaisin antaa välillä jotain hyödyllisempää, tai aineetonta.

Tänä vuonna päädyin kuitenkin siihen krääsään, kokosin nimittäin lahjaksi isyyspakkauksen, joka on ilmeisesti ollut kovin muodikas ajatus viime vuosina Suomessa. Isyyspakkauksen ajatuksena on (kai?) “lohduttaa” isää kun jäävät Kelan äitiyspakkauksesta paitsi. Ajatushan on sinällään hölmö, että äitiyspakkauksen sisältö on suurimmaksi osaksi vauvalle tarkoitettu. Ehkäpä Kela voisi tasa-arvoisuuden vuoksi muuttaa nimen vanhemmuus- tai vauvapakkaukseksi. Mutta jos nyt ei liian tiukkapipoisia olla niin onhan tuo aika kiva ajatus, isät kun tuppaavat saavan hieman vähemmän huomiota kuin äidit, eikä tämä kai muutenkaan mikään “kuka saa mitä”-kilpailu ole. Ajattelin, että Wolfi tykkäisi tuollaisesta isyyspakkauksesta ja osaisi sitä arvostaa.

Halusin kerätä pakkaukseen mahdollisimman paljon sellaisia tavaroita, jotka jotenkin yhdistäisivät isää ja vauvaa. Pakettiin tuli siis:

-mätsäävä asukokonaisuus iskälle ja vauvalle

-My dad is my hero-paita vauvalle

-BVB-faniasuja vauvalle

-Germany's Top Dad-muki iskälle

-vauvan eka futispallo yhteisiin leikkeihin

-harsoja, vaippoja, tuttipullo

-kylpyöljyä ja -lelu yhteisiin kylpyhetkiin

-kokkauksen alkeet-kirja iskälle (jos äiti on liian väsynyt)

-kahvia, karkkia ja muuta naposteltavaa

-väsymyksen merkkejä poistavaa kosmetiikkaa iskälle

-korvatulpat

-vapaailtalahjakortti, jonka voi käyttää esim. lätkä- tai futismatsiin

-synttärikortti

Kaikenmaailman alkoholit ja sikarit jäivät tästä paketista pois, koska Wolfi ei niistä välittäisi kuitenkaan, eivätkä ne ole omiaan vahvistamaan isä-lapsi-suhdetta. Vapaailtalahjakortista en ensin ideana tykännyt; haluaisin uskoa että vapaailta järjestyy meille molemmille jos tarve vaatii. Päätin nyt kuitenkin laittaa sen pakettiin, jotta se sisältäisi jotakin ihan vain Wolfille (olisin halunnut ostaa ihan oikean lipun johonkin matsiin, mutta parempi, että ostaa itse, kun en mä noista tiedä... :D)

***

Birthday present, that unavoidable yearly headache. Wolfi is usually very good in giving presents which gives me a lot of pressure to reach the same level. Don't get me wrong, I love giving presents, if I just manage to find a perfect one. I guess, for him, anything that says BVB or ERC in it, would do, but I don't want to be so boring every year. As an idea, I would like the most something intangible, as I think we already own enough stuff. But this time I ended up with a lot of tangible things instead.

In Finland mothers receive a maternity package from the government (?), and for some years now it has been popular idea for the moms to prepare a special package for the dads-to-be. If you really think about it, the idea is quite silly, as the maternity package includes very rational things, mostly for the baby. So actually it should be called parental package or baby package. Anyhow, if you're not taking it so seriously, I think that the daddy package is a cute idea. So this is what I ended up preparing for Wolfi as a birthday present this year.

My “papa box” includes:

-matching outfits for papa and Bubi

-My dad is my hero-shirt for Bubi

-BVB-fan clothes for Bubi

-Germany's Top Dad-mug for papa

-Bubi's first football

-baby care items

-coffee and candy

-cooking book for papa (if I'm too tired :D)

-anti-tiredness cosmetics for papa

-ear plugs

-”free evening” gift card

-birthday card

I wanted to fill the box mostly with things that would be nice for both Wolfi and the baby, but as it is Wolfi's present, I also included the “free evening”-card so he can go to football or ice hockey match without me complaining about it. :D In Finland it seems to be common to add some expensive alcohol and a cigar, but those would have been waste of money, as Wolfi does not care about such things, so I left them out (anyway, maybe not the best items for dad-baby bonding).

4 yötä jouluun on....eikun...

4 yötä lähtöön! Vihdoin mulla on lupa alkaa pakata matkalaukkuja, mutta jostain kumman syystä into on hieman laantunut. Ei sillä, ettenkö haluaisi lähteä jo vaikka tänään. Kaiken "tarpeellisen" mahduttaminen vaivaiseen neljään pakaasiin vain vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä... Ei kai auta kuin ottaa "challenge accepted"-asenne ja lähteä jahtaamaan mestaripakkaajan titteliä. Tai jos sittenkin lähtisi pelkällä käsimatkatavaralla ja ostaisi kaiken tarvitsemansa periltä? Siellähän on alennusmyyntien vikat megasuperalet vielä käynnissä, eikös?

Uskomatonta ajatella, että se kauan odotettu lähtöpäivä on tällä viikolla. En osaa oikein kuvitellakaan millaista meidän elämä tulee seuraavaan viiden kuukauden aikana olemaan. Mutta tiedän että se tulee olemaan mahtavaa. :)

Suunnitelmissa on ensi viikon (!!) Suomi-reissun lisäksi reissata masun sallimissa rajoissa Saksassa. Kohdelistalla on ainakin München ja muut lähikaupungit, ja ehkäpä uskaltaudumme pikavisiitille Berliiniinkin. Keski-Euroopassa asuminen on siitä aivan mahtavaa, että voi vaan ottaa auton alle ja huristella ties kuinka pitkälle, mutta täytynee hieman jarrutella, ettei käy niin että Bubi päättää tulla maailmaan autobahnin levähdyspaikalla.

"Kotiseutumatkailun" lisäksi odotan tietenkin ruokaa; kalaa, sieniä, suomalaisia pottuja, herneitä, marjoja, rahkaa, piimää, ruisleipää, karjalanpiirakoita, Saarioisten maksalaatikkoa, maailman parasta suklaata, salmiakkia, säkillistä irtokarkkeja, jätskiä, ylitsepursuavia supermarketteja, joista saa kaiken ja enemmän kuin osaisit kuvitellakaan, saksalaista leipomoa, weizenia, salamia, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, viinilasillista, sushia mmmm.... Joitakin näistä herkuista joudun toki odottamaan vielä tovin, ne kun eivät raskausruokavalioon sovi, mutta viimeistään lokakuun pimenevinä iltoina edessäni on juustolautanen ja lasillinen punaviiniä. ;)

Kaikista eniten odotan toki rakkaiden perheenjäsenten ja ystävien näkemistä, ja Suomi-loman kalenteri onkin taas täyteen buukattu. :)

Nyt pakkaamaan!
P.S. Yritän saada myös muutaman auringonsäteen mahtumaan mukaan.

***

4 nights to go! Finally I have a permission to start packing. Unfortunately I'm not so excited about it anymore, not that I would not want to go already today. It's just the amount of stuff that should fit in four suitcases that is terrifying me... I guess I should change into "challenge accepted" mood, and just get it done. :D

It feels kinda unbelievable our travel day is this week, I've been waiting so long. I can't really imagine how the next five months will be, but I'm sure it'll be amazing! :)

Next week (!!) we'll have our summer holiday in Finland, and then we've been planning to do some travelling in Germany too. We are at least going to Munich and some other cities close by, and maybe even to Berlin, if the belly allows me. It's just so cool to live in such place where you can hop into a car and drive anywhere. Can't wait! I just have to remember to take it easy, I do not wish Bubi to be born next to Autobahn. :P

Apart from travelling I am, of course, waiting for the food! All the Finnish and German delicacies I've been craving for so long. And the supermarket where you can buy anything you can imagine and beyond.

But above all, I'm waiting to meet my beloved family and friends. The calendar seems quite booked already, one week is just too short. But after Bubi is born we'll have more time in Finland, too. :)

Helsinki mainittu!

Täällä puhaltavat taas muutoksen tuulet (ei sillä että kovin tyyntä olisi lähivuosina ollutkaan). Saimme tuossa pari viikkoa sitten tietää, että meillä on mahdollisuus lyhentää Kampalassa asumisemme neljästä vuodesta kahteen, koska Wolfin työpaikka ei erityisesti suosittele Ugandaa pienen lapsen kanssa. Tämähän siis tarkoittaa, että haman tulevaisuuden sijasta muutammekin jo ensi kesänä! Vaikka onkin ollut hieno kokemus nähdä tätä meikäläisestä poikkeavaa elämänmenoa, en voi sanoa olevani pahoillani. Koti- eli Eurooppa-ikävä on aika suuri, ja nyt sitä tarvitseekin potea huomattavasti lyhyemmän aikaa.

Toissapäivänä saimme blogissa jo aiemmin mainitun listan, josta tuleva kotikaupunki tulisi valita. Tällä kertaa tarkoituksena on pitäytyä vain ja ainoastaan Euroopassa (ai miten niin maitojunalla kotiin? :D), täysin päinvastoin kuin viimeksi. Tällä kertaa listasta tulee myös hieman lyhyempi kuin viimeksi, koska spesiaalitilanteemme vuoksi meidän ei ilmeisesti tarvitse täyttää kaikkia normaaleja sääntöjä.

Listalla oli ilahduttavan paljon ihania eurooppalaisia pääkaupunkeja, ja mikä ihaninta, löytyi sieltä myös rakas Helsinki. <3 Yritän kovasti jarrutella innostustani Suomeen muuttamisesta, koska me emme asiaa saa valitettavasti päättää, mutta olishan se siistiä näyttää Wolfille ja bubille mistä tämä puolisko perheestä on kotoisin.

Helsingin lisäksi listalta löytyi paljon muutakin kivaa: Barcelona, Dublin, Köpis, Riika, Tallinna, Vilna, Oslo, Lontoo, Wien, Budapest, Ateena ja Varsova. Ja jos mikään näistä ei nappaa niin viimeisenä (muttei vähäisimpänä) vaihtoehtona on Berliini.

En meinaa pysyä mammalegginseissäni täällä, niin innoissani olen tästä mahtavasta uutisesta. Ensi kesänä me ollaankin taas eurooppalaisia! :)

***

The wind of changes is blowing here again, not that it would have been very calm in any point the past couple of years. Few weeks ago we got to know that our Kampala post will be shortened by 2 years, so instead of year 2018, we'll move already next summer! (The main reason we applied for this is that baby + malaria + low quality healthcare aren't the best combination.) I can't say that I would be sad to leave; it's been exciting to see something so different, but honestly, I miss home (which in this case means anything in Europe).

The day before yesterday we got the list, and there was so many wonderful European cities. And among those cities was my beloved home-home, Helsinki. <3 I'm trying not to get too stuck with the idea of moving to Finland, as it is not really our decision to make. But it would make me over-the-moon happy, to be able to show Wolfi and our little bubi how life in my home country REALLY is. (Not that it differs that much from German, but you know.) And of course being close to family and friends would mean a lot to me.

Anyway wherever we end up moving next year, I don't think we can get it wrong. Other amazing cities on our list are Barcelona, Dublin, Copenhagen, Oslo, Tallinn, Riga, Vilnius, Warsaw, Budapest, Athens, London and Vienna. I'm so excited, I'm gonna jump out of my mama leggings soon! 

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

...kuten esimerkiksi se, että mun masussa kasvaa ihan oikea ihmislapsi (!!) Oon tätä julkistamista jo pohtinut monen monta viikkoa, mutta mun on edelleen niin vaikea uskoa asiaa todeksi, vaikka melkein puoltaväliä jo mennään ja vauveli potkii masussa minkä ehtii. Ehkäpä sitä sitten uskoo kun saa vauvan syliin. :D

Vuosi 2015 näyttää olevan varsinainen lisääntymisvuosi ainakin mun tuttavapiirissä (liekö kolmenkympin lähestymisellä tekemistä asian kanssa?), ja pitäähän meidänkin toki kantaa kortemme kekoon. ;)

Vappuaattona päästiin moikkaamaan pikkukaveria ultraan, ja kaikki oli hänellä masussa hyvin. Vauvan terveyden lisäksi päivän polttavin kysymyshän oli sukupuoli, ja mun äidinvaistot osuivat oikeaan: pieni poikahan siellä näyttäisi kasvavan. <3

Huijaripaita saa masun näyttämään todellisuutta isommalta. :P

A true miracle has happened in my Wonderworld; we are expecting a baby Müller to join our little family in September. <3

Even the baby still has a lot of growing to do in the belly, I wanted to share these news with you, as most of my brain capacity nowadays goes in all the baby stuff. 

Last Thursday we got to see our little one in an ultrasound. Everything was fine, he seems healthy and growing according to plan. The second biggest question after the health was obviously the sex of the baby. My mama instincts were right and it is a baby boy. :)

Pääsiäinen Murchison Fallseilla

Noniin, pitkä odotuksenne on päättynyt ja nyt tulee vihdoin niitä kuvia! Pääsiäistä vietettiin siis tavoista poiketen safarilla. Ei ollut lammasta, ei pääsiäispupua eikä suklaamunia. Näiden sijasta nähtiin kirahveja, jellonia, puhveleita, antilooppeja, apinoita, norsuja, hippoja ja vaikka mitä muuta. (En toki suostunut perinteistä ihan kokonaan irti päästämään, joten pääsiäismaanantaina grillailtiin sitä lammasta kera valkosipulikermaperunoiden ja jälkkäri-pashan. Mämmit olikin jo popsittu parempiin suihin heti vieraiden saapuessa <3 )

Matkanjärjestäjän päänsäryn ja stressin välttämiseksi varasin suosiolla valmiin pakettisafarin African Adventure Travellersiltä, joka osoittautui kyllä rahansa arvoiseksi. Kuski tuli lähes täsmällisesti perjantaiaamuna meitä noutamaan, ja vaikka hänen Toyota Hiacensa ei ihan luksusstandardeja täyttänytkään, kesti se epäilyksistämme huolimatta hyvin kuhmuraisia teitä. Ja tilaakin oli tarpeeksi. Matka Murchison Fallseille taisi kestää noin kuusi tuntia. Heti puistoon päästyämme kuski vei meidät vesiputousten ylle nappaamaan ensimmäiset luontokuvat.

Vesiputouksen ihailun jälkeen saimme hieman lisää jännitystä matkaan kuskin kaahatessa jokea ylittävälle lautalle. Ehdittiin onneksi hyvin mukaan, koska tässä vaiheessa lounasaika oli jo alkanut hyvän aikaa sitten ja turistien massuja kurni kovasti. Vaivaan auttoi Paraa Lodgen runsas lounasbuffa. Hotelli on todennäköisesti puiston kallein, mutta myös melko ylellinen uima-altaineen ja 3 x päivässä buffetruokailuineen.

Safarin hintaan kuului kaksi game drivea (= puistossa oppaan kanssa ajelua eläimiä bongaillen) ja yksi veneretki. Eli aktiiviurheiluksi ei tätä harrastusta voi todellakaan kutsua, mitä nyt vatsalihakset saa treeniä auton viilettäessä muhkuraisilla teillä. Oppaan kanssa ajelussa oli sekä hyviä että ei niin hyviä puolia; plussaa ehdottomasti siitä, että hän kyseli vastaantulevilta kuskeilta heidän bongaamistaan eläimistä ja huomasi joitakin eläimiä paljon ennen kuin harjaantumaton turistisilmä ehti nähdä mitään mielenkiintoista. Esimerkiksi alla oleva leijonaemo pentuineen olisi varmasti jäänyt näkemättä ilman opasta. Miinusta siitä, ettei kuskia kehdannut pyytää pysähtymään joka kerta kun olisi ollut jotain kuvattavaa, eli itse ajellessa olisi ollut enemmän vapautta.

Veneretkellä nähtiin virtahepoja ja krokotiileja, joita harvemmin kuivalla maalla näkee. Veneellä ajelu oli myös virkistävää vaihtelua autossa istumiselle. Meidän paatti oli yllättävän vankkarakenteisen näköinen ja jokseenkin iso (ja hidas). Ensi kerralla saattaisin kallistua pienemmän paatin puolelle; sillä pääsee kuulemma nopeampaa, eikä se ehkä olisi ihan niin tupaten täynnä populaa kuin tämä isompi.

Kaiken kaikkiaan safari oli hieno kokemus ja vahvisti mun ajatusta siitä, kuinka väärässä olinkaan kun en aiemmin jaksanut tälläisistä jutuista kiinnostua. Yhtä juttua jäin kaipailemaan Murchison Fallseilla Lake Mburoon verrattuna; kävelysafaria nimittäin! Siinä pääsee jotenkin ihan eri fiilikseen, ja saa vähän liikuntaakin samalla. :P

We spent this Easter a bit differently from the normal tradition and went for a safari at Murchison Falls National Park. Instead of the Easter Bunny we saw whole lot of (other) amazing animals; giraffes, hippos, crocodiles, antelopes, monkeys, elephants, buffaloes....

In order to avoid stress and headache we booked ready-tailored package safari from African Adventure Travellers. All in all, everything went fine and I could totally recommend their services. The safari package included early Friday morning pick-up from our place, visit to the top of the Falls, two game drives and a boat ride, two nights with full board in very comfortable (but not very affordable) Paraa Lodge and drive back home.

Murchison Falls was pretty amazing place, and there was sooo many animals, you could not miss them even if you'd try. :P One thing that I'd like to add, would be the walking safari we had in Lake Mburo. But probably there's a reason why it's not possible here...? Oh, and zebras, there's no zebras in this park.