Vauva-lehden raskaustesti.

Vauva-lehdessä on joka kuukausi testi, jossa odottava äiti vastailee lehden kysymyksiin. Ja koska itse niin kovasti pidän kysymyksiin vastaamisesta, päätin tehdä itse tämän kyselyn. :P


Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja

Mitään suuria ruokahimoja tai inhotuksia ei ole ollut, olen syönyt hyvällä ruokahalulla kaikkea sallittua koko raskauden ajan. Ihan alussa teki koko ajan mieli maustamatonta jogurttia, mutta pidän siitä kyllä muutenkin. En ole vielä kertaakaan joutunut lähettämään miestä kauppaan, koska on ollut pakko saada jotakin.

Olen nähnyt erikoisia unia

Näen aina paljon kummallisia unia, eikä raskausaika ole muuttanut asiaa. Viime yönä esimerkiksi ajettiin Saksasta Särkänniemeen yhdeksi päiväksi, suunniteltiin uusia häitä Wolfin kanssa, koska meidän häät oli niin ihanat, ja metsästettiin iskän kanssa jonkun ihan vieraan tyypin ruumista jostain raunioista... Toisinaan aamuisin olo ei ole kovin levännyt, kun on koko yön juossut ympäriinsä unissaan. :D Vauvaan liittyviä unia en ole oikeastaan nähnyt, tai en ainakaan muista.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään

Kuten monet jo tietävätkin, en asuinmaamme vuoksi käy töissä, joten omalla työpaikalla ei asiaa tarvinnut salailla. Wolfin työkavereille taidettiin kertoa joskus 4. kuulla.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani

Valokuvannut olen kyllä, en nyt joka viikko, mutta muutaman kerran kuussa ainakin. Masun ympärystä ei ole tullut mittailtua, enkä edes tietäisi mikä se normaalisti on. Neuvolassa masua on mittailtu muutaman kerran.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

En nyt varsinaisesti :D tosin suurimmaksi osaksi olen ollut tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka finnejä on pukannut enemmän kuin koskaan ja vaakakin näyttää ihan absurdeja lukemia. Viimeisen kuukauden aikana olen alkanut tuntea itseni valaaksi, mutta on mulla edelleenkin myös hyviä päiviä. Odotan kyllä innolla, että pääsisin hikoilemaan kunnolla urheilun (enkä sohvalta nousemisen) merkeissä.

Pesänrakennusviettini on herännyt

Just muutama päivä sitten mietin, että missäs se on, se kuuluisa pesänrakennusvietti. Olen juuri ja juuri jaksanut laittaa vauvan tavarat valmiiksi, mutta sen enempää ei ole kiinnostanut kotia laittaa. Johtunee siitäkin, että kyseessä on vain väliaikainen koti. Wolfilla on tuntunut riittävän pesänrakennusviettiä enemmän kuin mulla. :D

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista

Pelkään ja murehdin normaalistikin aivan liikaa, varaudun aina huonoimpaan vaihtoehtoon, vaikka kuinka yrittäisin muistuttaa itseäni, ettei se auta. Olenkin miettinyt onko lapsen saaminen kaltaiselleni murehtijalle ollenkaan hyvä juttu, osaanko ottaa rennosti ikinä enää? No, se nähdään pian. Onneksi Wolfille on helppo kertoa murheista ja hän saa minut aina paremmalle päälle. Viimeksi eilen stressasin lähes koko päivän siitä, ettei vauva liikkunut mielestäni yhtä aktiivisesti kuin normaalisti. Illalla alkoikin bileet masussa ja stressi helpotti. <3

Itkeskelen katsoessani televisiota

En ole itkeskellyt normaalia enempää raskauden aikana, en TV-ohjelmille tai muutenkaan. Hieman jännittääkin kuinka rajusti padot aukeaa vauvan syntymisen jälkeen, kun olen ollut niin järkevä ja rauhallinen raskauden ajan. :D

Tiedämme lapsen sukupuolen

Ja niin tiedätte tekin :D meille vauvan sukupuolen selvittäminen ei oikeastaan ollut edes mikään kysymys, olimme molemmat uteliaita kuulemaan etukäteen. Itse suhtauduin varauksella poikalupaukseen pitkän aikaa, mutta nyt olemme saaneet varmistuksen asiaan jo kolmesti, joten kyllä sieltä taitaa poika olla tulossa. Itselleni sukupuolella ei ole merkitystä, en tosin hirveästi innostu tyttövauvoille tarkoitetuista röyhelömekoista, mutta pinkki on kyllä kiva väri. Harmittelenkin kun kaupoissa ei ole pinkkejä ei-röyhelöisiä vaatteita, joita voisin ostaa meidän Bubille. :P

Mummot ohittavat minut suojatiellä

En ole tälläiseen kisaan vielä joutunut, mutta uskoisin voittavani. Olen edelleen melko ketterä kun sille päälle satun, mutta mieluummin otan hissukseen.

Olen stressannut imetyksen onnistumista

Täytyy myöntää, varsinkin kun sekä Suomessa että Saksassa imetys tuntuu olevan se ainoa oikea vaihtoehto, ja olen itsekin nykyään sitä mieltä (ennen raskaaksi tulemista minulla ei ollut oikeastaan mitään mielipidettä asiasta). Olen myös saanut sellaisen kuvan, että vaikka imetyksen pitäisi olla yksi maailman luonnollisimmista asioista, ei se olekaan ihan läpihuutojuttu. Toivottavasti meillä sujuisi alusta asti hyvin.

Hyvä äiti on kotona pitkään

Onnellinen äiti on hyvä äiti. Jos töihin paluu auttaa pitämään pään kasassa, niin silloin on parempi palata töihin. Itse pysyn kotona todennäköisesti ainakin kaksi vuotta, riippuen siitä mihin ensi kesänä muutamme. Tulevaisuudessa haluaisin olla töissä osa-aikaisesti, jos se olisi mahdollista.

Tiedän, miten haluan synnyttää

Enpä oikeastaan. Haluan synnyttää turvallisesti ja mieluiten nopeasti, mutta en taida olla päättävässä asemassa tässä asiassa. Haluaisin pärjätä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä mahdollisimman pitkään, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Joka tapauksessa lopputulos on tärkein. :)

Painoni on noussut...

noin 13 kiloa.

Nukun vuorokaudessa...

noin 8 tunnin yöunet ja toisinaan lyhyet päiväunet. Nukkuminen ei ole ollut ongelma tähän mennessä, ja toivonkin saavani nauttia pitkistä yöunista vauvan syntymään asti.

Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla...

38+5. Olen kyllä varautunut, että vauva tulee vasta lokakuussa, mutta jossain takaraivossa on kuitenkin kutina, ettei ehkä tarvitsisi odottaa niin kauaa. Liekö toiveajattelua vaan.

Kutsumme lasta nimellä...

Bubi tai Bubsen. Emme ole oikeastaan koskaan kutsuneet häntä tulevalla nimellä, vaikka se onkin jo päätetty. Vitsailimmekin juuri, että ehkä lapsesta tulee Bubi Müller. :P

***

There's a "pregnancy" test in a Finnish baby magazine, and I always liked to read the answers of others. But even more, I like to be the one answering, so I decided to make this test here in the blog.

I've had new cravings and foods that disgusts me

I have eaten everything that I normally would (apart from most of the prohibited stuff). In the beginning I ate a lot of natural yogurt though. Wolfi never had to get to the gas station in the middle of the night to get me something I needed urgently. :P

I've had weird dreams

I always have a lot of weird dreams, pregnant or not. So it's not really anything new.

I kept the pregnancy a secret at work as long as possible

As you might know, I don't work, mainly because it would be complicated in Kampala. So I did not need to worry about this. In Wolfi's work we told on the 4th month or something. (And if home is considered my work place, I told our housekeeper around the same time, even she probably guessed as I had all kind of baby stuff lying around.)

I have photographed and measured my belly

I have taken pictures at least couple of times per month, in the beginning maybe more than now. I have not measured my belly, I've left it for the midwifes.

I have felt myself like a sex bomb

Well, not quite, but I've felt myself good and even pretty most of the pregnancy, even though I have more pimples than ever and the scale is bending under me. Just the few last weeks I've sometimes felt like a whale.

I've had strong 'pesänrakennusvietti' (= obsessive urge to clean, decorate, furnish and renovate the house, apparently pregnant women get this often) 

I've missed this one out completely. I hardly got all necessary baby related things done, but some extra cleaning?! No way! :D Wolfi has maybe had a share of my 'pesänrakennusvietti', he was more excited to get our temporary home look like home than me.

I have worried about everything

I always worry about everything and being pregnant has not changed that. I've been even thinking if it is very wise for a person like me to get kids. Then I'll never relax again... Luckily Wolfi is very good and patient listener and can always make me feel better, and (almost) forget my worries.

I have cried while watching TV

Not more than usually. All in all I've cried very little during the pregnancy and I am a bit terrified if all the famous hormone mood swings come after the baby is out.

We know the sex of the baby

Yes, we know, and so do you. For us it wasn't really a question whether to ask the sex or not. We were both very curious. I don't really care which one it is, even though I don't really like the dresses they sell for girls. Pink is a nice color though, too bad the clothes designers are so boring that they make all boy clothes blue.

Grandmas pass me on the zebra

Not really, I can still be quite quick if I choose to.

I have stressed over breastfeeding

In Finland and in Germany breastfeeding seems to be the only way to feed your child right, and of course this brings some pressure, especially because I have heard it might not be so simple as it sounds (and looks) like. I want to provide our baby the best possible food, so I'm prepared to struggle a bit. Let's still hope I don't have to.

Good mother stays home as long as possible

Happy mother is a good mother. If going to work makes someone happy, they should be able to do it. I'll probably stay home at least about 2 years, depending on where we are gonna move next summer. I would like to work part-time in the future.

I know how I want to give birth

Not really. I would like it to be safe and quick, but I guess it's not really in my hands. I would like to stay away from any drugs as long as possible, whatever that then means. Anyway, the final result is the most important.

I've gained...

about 13 kilos.

I sleep...

about 8 hours per night, and quite often I take short nap in the afternoon.

I think that our baby will be born on the week....

38+5. I'm prepared that we will not meet him before October, but somehow I've had a feeling lately that we might not need to wait so long. Perhaps it's just wishful thinking...

We call the baby...

Bubi or Bubsen. We have never really called him by the name he is going to get, and we were just joking that maybe we'll just name him Bubi Müller.

Raskausviikko 36.

Loppusuoralla taidetaan olla, vaikken sitä itse aina oikein ymmärräkään. Suomen loman jälkeen ollaan laitettu tätä meidän väliaikaiskämppää oman näköiseksi ja valmiiksi vauvaa varten. Lähes kaikki pienen pienet vaatteet on pesty, ne odottavat vielä lajittelua. Vaatteita on kertynyt ihan järkyttävä määrä, mistä ihmeestä ne kaikki on tullu?! :D Kaikenmaailman hilavitkuttimiakin on hankittu, todennäköisesti enemmän kuin olisi näin ensialkuun tarpeen. Syytän Wolfia, koska mitä tahansa mä sille ehdotan, se pitää tarpeellisena, eli kukaan ei oo puhumassa järkeä meille. :P

Tällä viikolla tehtiin puolen päivän reissu Augsburgiin, joka pikasilmäyksellä vaikutti ihan kivalta kaupungilta, ainakin shoppailumielessä. Mun shoppailut on tosin nyt tällä erää tehty; en osta enää yhtäkään vauvanvaatetta, eikä itselleni shoppailu tässä virtahepo-olemuksessa houkuttele ollenkaan... Olisi kiva tehdä enemmänkin lähiseutureissuja, mun jalat vaan tahtoo irtisanoutua ensimmäisen tunnin kävelyn jälkeen. Mutta jotain on kyllä keksittävä, ettei tulla ihan hulluksi tässä odotellessa. 

Keskiviikkona tavattiin taas meidän kätilö (tavattiin siis hänet ja lääkäri jo ennen Suomen-reissua), hän vaikuttaa edelleenkin oikein mukavalta ja sopivan rennolta. Käytiin myös sairaalassa ilmottautumassa ja kuultiin vähän heidän toimintatavoistaan, jotka tuntuvat mätsäävän mun toiveisiin kuin nenä päähän; sairaala ja sen kätilöt ovat erityisesti luonnollisen synnytyksen ja imettämisen puolestapuhujia. Ja tähän mennessä saksa-englanti-kommunikaatiokin on pelannut ihan kiitettävästi. Eli sairaalan ja muun hoidon puolesta on kaikki kondiksessa. Jos mitään kummenmpaa ei tapahdu, niin kahden viikon päästä olis seuraava lääkäriaika, jolloin ilmeisesti myös ultrataan (ehkä noin sadannen kerran :D) ja katsotaan vauvan kokoa (lääkärin mukaan vauva oli jo muutama viikko sitten isohko).

Jalkojen turvotusta ja ajoittaisia särkyjä ja kolotuksia kummempia vaivoja ei ole edelleenkään ollut, niimpä olen päätellyt että tämä poitsu antaa meidän odottaa ihan viimeiseen saakka. :D Kiloja on kertynyt nyt 12, niistä pari viimeistä Suomessa herkutellessa... Ilmeisesti paino on kuitenkin edelleen ihan normaalin rajoissa, mutten itse haluaisi sitä enää kovin paljoa lisää kerryttää. Osaisinpa vaan jättää herkut syömättä...

Mieliala on ollut ihan hyvä, tosin ei mitenkään ylitsepursuavan pirteä. En oikein osaa päättää olenko iloinen vai alakuloinen vai jännittynyt vai rauhallinen. Vai välinpitämätön. Ehkä tämmöiset mielialanvaihtelut kuuluvat asiaan. Muutama päivä sitten sain kyllä pienehkön hermoromahduksen; luulen sen liittyvän tähän täällä tulevaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Ugandassa kun olemme molemmat yhtä ulkopuolisia, mutta täällä se olen vain minä. Arvostan toki sitä, että edes puolet perheestä on lähellä, ja he ovatkin aivan ihania, mutta silti.... luulen, että jokaisella, joka on viettänyt pidemmän aikaa puolisonsa perheen ja ystävien seurassa, tulee ajoittain tälläinen olo, mutta kielimuuri lisää vielä kierroksia. Onneksi mun äiskän lennot on jo varattu. :)

***

Five weeks to go! Or seven... Anyhow, the finish line getting close. I assumed that when we buy all the baby stuff and wash all the clothes, I would finally realize that the baby is coming, but no. It still seems like something somewhere far in the future. This week we have washed almost all the baby clothes and bought all the bigger things. I don't know what happened but I think we kinda lost our common sense in some point. Ok, we did not buy so many clothes, but we got A LOT for free (many thanks to our kind friends :*) and now we are drowning in them. :P We have also bought almost all possible baby equipment there is; I blame Wolfi because he is fine with anything I suggest and then there's no one left to say "no, we don't need that". :P

This week we've visited Augsburg, a close by bigger city, which seemed nice at least for shopping. But my shoppings are now done; no more baby clothes and buying clothes for myself right now seems just the stupidest idea ever. :D We wanted to do more of these short trips around here, but unfortunately my legs seem to disagree. Even after an hour in the city or the supermarket they are all swollen and hurting like hell (I'm sure I laugh at this comment in couple of weeks when I'm in labor pains). But we gotta do something, we can't just sit home and wait, so sorry poor feet, you just have to take it. We've also met our midwife ("hebamme") a few times, she seems very nice and relaxed. If nothing weird comes, the next appointment is in two weeks, when the doctor will probably make the last ultrasound to check the size of the baby. On Wednesday we visited the hospital for registration, and we heard a bit more about their practices, which seemed to be on the same line with my wishes about natural birth and breastfeeding. So far the German-English mix in communication has worked fine, so I'm not too worried about the language anymore.

Apart from the swelling and some small aches there hasn't been any signs of labor approaching, so I think Bubi is making us wait for a looong time still. :P I've now gained 12 kilos, from which the last few came during our holiday in Finland, ooops. Too much Fazer and salmiakki. The weight is still apparently normal, but I would not like to get much more. If I just knew how to stop eating sweets...

My mood has been, like most of the pregnancy, quite fine. Only the last few days it has been somehow hard to decide whether I'm happy or a bit down, excited or afraid. Or perhaps completely indifferent. I guess it's normal. On Wednesday I had a bit of a meltdown though, I think it has something to do with the feeling of being an outsider here. In Uganda we are both outsiders, but here it's only me and it can be frustrating sometimes. And it's not like people here would want to make me feel like that, Wolfi's family and friends are super nice, but it is just how it is. I'm sure anyone who has spent longer time with their partner's family know what I mean. The language barrier just adds to the effect. But luckily my mom's flights are already booked, and I can't wait for her to see this cute city. :)