Kotiarestissa.

Oppositiojohtajan vaalien jälkeisestä kotiarestista tuli mieleen pohtia tätä omaa "kotiarestiani". (Kuinka julmaa lyödä huumoriksi moinen kauhea asia.) Minun kulkemistani täällä ei tietenkään kukaan oikeasti rajoita, mutta hyvin rajoittunutta se silti on. Useimmiten käyn kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin - ja silloinkin aina mieheni seurassa. Nyt Dubain loman jälkeen en ole nähnyt maailmaa pihapiirimme ulkopuolella, johtuen vaalien aiheuttamista mahdollisista levottomuuksista. Ja vaikka pidänkin itseäni kotihiirenä, ja väitän ettei minua haittaa, niin kyllähän tämä tilanne pidemmän päälle on jokseenkin hullunkurinen. Lähdin ulkomaille näkemään maailmaa, ja nyt näen sitä vähemmän kuin koskaan... Kaikista järjettömintä tässä on se, että mitä pidempään olen kotona, sitä suurempi kynnys ulos lähtemiseen on.

Miksi sitten olen "lukittuna" tänne neljän seinän sisälle (no, käyn minä sentään muutaman kerran viikossa salilla tuossa parkkipaikan toisella puolella)? Siihen on monta tekosyytä. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, ja autottomana kulkeminen täällä on lähestulkoon fyysisesti mahdotonta. Tähän saattaisi joku ehdottaa, että voisin toki kävellä kolmen kilometrin matkan lähimmälle ostarille paahtavassa helteessä autotien viertä kulkien. Tai ottaa bodan. Mutta en aio edes perustella miksi nämä eivät todellakaan tule kysymykseen. Miksi minulla ei sitten ole autoa? Olen koko pienen ikäni tottunut kulkemaan julkisilla tai jalan, ja minulle oma auto tyttöjen kanssa lounastamista tai päätöntä shoppailua varten kuulostaa totaaliselta pröystäilyltä. Niimpä meillä on vain yksi auto, jolla Wolfi ajaa töihin. Tietysti olisi vielä taksi, mutta jos oma auto on mielestäni liian luksusta niin mitäpä luulette mielipiteeni taksilla ajelemisesta olevan?

Ja vaikka tästä autottomuudesta pääsisi yli, minun on vaikea keksiä miksi näkisin vaivaa lähteä tuonne kuumaan, pölyiseen, ruuhkaiseen kaupunkiin. Mitä minä siellä tekisin? Tokihan tästä kaupungista varmasti tekemistä löytyy, itse vain olen enemmänkin päätöntä vaeltelua harrastava henkilö, ja sitä täällä ei voi tehdä.

Ja kuten jo sanoin, olen mukavuusalueellani täällä kotona, ja kynnys ulos epämukavuusalueelle lähtemiseen on koko ajan suurempi. Motivaatiota ei ainakaan kasvata se, että (onneksi) muutamme pian pois.

Jollei jostain puskista yhtäkkiä lennähdä motivaation tuulahdus (ja se auto), niin on hyvin todennäköistä, että vietän nämä viimeisetkin kuukaudet täällä kotiseinien sisäpuolella. Joten päätin listata "kotiarestin" positiivisia puolia:

1. Koti pysyy siistinä, koska minulla on aikaa laittaa tavarat paikoilleen.
2. Huono hiuspäivä tai sata finniä leuassa ei haittaa.
3. Voin hillua yöpaidassa iltaan saakka (pyrin toki pitämään itseni ihmisen näköisenä, jotta mies ei lähde muille teille).
4. Mulla on paljon aikaa Leeville (ts. mulla on paljon aikaa ottaa hassuja welfieitä ja videoita, ja raportoida jokaisen kakkavaipan koostumus livenä miehelle).
5. Mulla on aikaa ja energiaa harrastaa liikuntaa.
6. Ei haittaa vaikka yö olisi ollut ihan hanurista, voin nukkua päikkärit Leevin kanssa. (Teoriassa. Käytännössä täällä on ihan liian kuuma.)
7. Säästän huimasti rahaa.

PS. Mulla tuli nyt sellanen deja vu-fiilis, että oon aika monta kertaa jo kirjottanut näitä samoja valitusvirsiä. Mutten nyt jaksa käydä läpi vanhoja tekstejä (taas yksi syy siihen miksi en ole hyvä bloggaaja). Tsori. This is my life. :D

***

While writing this I realized that I've written the same complaints (staying home all  the time) before, so I'm not gonna translate it.

Vierivä kivi ei sammaloidu...

Viimeinen postaus on kirjotettu auton takapenkillä matkalla lentokentältä Neuburgiin. Tätä kirjottaessa istun sen saman auton penkillä matkalla vastakkaiseen suuntaan...

Joulu on meidän osalta taputeltu ja nokat suunnattu kohti Ugandaa. Muutama perhonen vaeltelee mahanpohjalla - mitähän tästä tulee. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Oon kyllä ihan kypsä matkalaukkuelämään ja on ihanaa päästä omaan kotiin, mutten ole täysin vakuuttunut että Kampala on oikea paikka meidän kodille. Mutta eipä mene kauaa kun ollaan taas Euroopassa, tällä kertaa pysyvämmin. Elokuussa puistelemme Afrikan pölyt jaloistamme (ainakin tällä erää) ja muutamme Tallinnaan! Jos siellä vaikka viihtyis hieman kauemmin. Alkaa nimittäin tää pakkaaminen riittää yhdelle ihmiselämälle. :D (Jotta ei kuitenkaan kävisi liian tasaiseksi muuttoa odotellessa, varasimme loman Dubaihin helmikuussa.)

Että sellasta. Hyvää joulua! Ja onnellista uutta vuotta, jos sattuisi niin hassusti käymään, etten ehdi kirjoittamaan ennen vuoden vaihtumista. ;)

***

The last post was written in the back seat of the car while driving from Munich airport to Neuburg. While I write this one I'm sitting in that same car on the way back to the airport...

Christmas came and went (for us at least) and now we are heading back to Uganda. I've got some butterflies in my stomach - I'm glad to get home but I'm not sure if Kampala is the right place for our home. Hopefully everything will work out fine. It will not be long though until we are permanently back in Europe; we are moving to Tallinn next August! And maybe we'll even settle there for some years. I'm so full of packing and unpacking, it's coming out of my ears.. :D (but just to make sure we would not get bored before moving, we booked a holiday in Dubai in February.)

So that's that. Merry Christmas. And happy new year too, in case I'm too busy to write before it's 2016. ;)

Voi Kuba!

Muutamana yönä en ole heti herättyäni saanut uudestaan unta, ja syynä taitaa olla Kubasta murehtiminen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, suunnittelimme jättävämme Kuban tänne vauvanhakureissun ajaksi, mutten ollut täysin vakuuttunut päätöksestämme.

Kävi kuitenkin niin, ettei meillä ole edes valinnanvaraa, koska Kuban rabies-vasta-ainetestin tulokset eivät yltäneet EU:n vaatimalle tasolle. Eli testi täytyi tehdä uudestaan ja näillä näkymin Kuba voisi matkustaa lokakuussa, jos silloinkaan. Eläinlääkäri tarjoutui lähettämään Kuban kun kaikki paperit ovat kunnossa, mutten näe siinä kauheasti järkeä, kun kuitenkin tulemme takaisin joulukuun lopussa, ja vauvakin on tuolloin lokakuussa juuri syntynyt. Liikaa stressiä, meille ja Kuballe, varsinkin kun uusi reissu on tiedossa sitten ensi kesänä kun muutamme.

Eläinlääkäri tunsi olevansa jollain lailla vastuussa epäonnistuneista testituloksista (vaikka syy ei ilmeisesti ollut hänen), ja lupasi pitää Kubasta huolta ilmaiseksi. Kuba on ennenkin ollut hoidossa hänen klinikallaan, jonka yhteydessä toimii eläinsuojeluyhdistys. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi rakennuttaneensa upouuden “hotellin”, johon lemmikit pääsevät asumaan omistajien loman ajaksi, tuo eläinsuojeluyhdistys kun ei välttämättä ole kaikista paras paikka, kymmenine enemmän tai vähemmän aggressiivisine ja meluisine koirineen. Kuban pitäisi siis päästä tähän “hotelliin” meidän poissaoloajaksi. Toivottavasti kaikki menee niin kuin on luvattu.

Olen yrittänyt vakuutella, että Kuballa on täällä ihan hyvä olla, vaikkei tilanne olekaan ihanteellinen. Siltikin, tunnen jo nyt hirveän huonoa omaatuntoa ja ikävää, vaikka olemme vielä täällä... Pelottaa, että Kuballe käy jotain, eikä me nähdä sitä enää ikinä, tai sitä kohdellaan huonosti. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta olen tällä hetkellä huomattavasti enemmän huolissani Kubasta kuin esimerkiksi siitä pärjäämmekö vauvan kanssa. En usko, että Wolfi oikein ymmärtää huoleni määrää, ja taitaakin olla aika kyllästynyt lähes joka päiväiseen valitukseen asiasta...

***

For a few nights now, I have had some trouble sleeping, mainly because of worrying about Kuba. As I wrote before, we were going to leave him here, as we thought it would be the less stressful thing to do, for us, and hopefully for Kuba too. But I was still not 100% convinced I could actually leave him.

Well, so it happened, that we don't have any other choice; Kuba's rabies antibody test results weren't on the level EU requires, so there's no way to bring him now. The test needs to be repeated and the earliest possible he could come to Europe is in October. The vet promised to take care of Kuba's departure, but I don't see much point in that as we are coming back in December. And in October we are busy learning to live with a newborn.

The vet has promised to take care of Kuba for the time we are away. Kuba has stayed with him already before, in his clinic. Now the vet told that he has a brand-new pet hotel, where Kuba could stay as the clinic is not an optimal place for him (there's an animal shelter working also, and dozens of more or less noisy and aggressive street dogs, they are busy with). I hope it'll work out as promised.

Even I know, this is the only option we have, and that probably everything will go ok (like my husband keeps patiently repeating), I can't help it that I feel bad for Kuba and I already miss him even we are still here. I'm afraid that something happens to him and we'll never see him again. Or that he's mistreated. Perhaps, I should not take it so seriously, after all he is “just a dog” and very soon we will have bigger things to think about. But Kuba is part of my family, my first baby, and I want only best for him.

Mökkihöperöilyä.

Täällä sitä vaan jumitetaan, enkä oikein keksi mistä kirjoittaa. Päivät menee aika lailla kotiseinien sisäpuolella (ja silloin tällöin pihalla, Kuban kanssa ravaamassa kotikatua edes takaisin, tai salilla). Muutaman kerran viikossa hyppään auton kyytiin ja Wolfi kuskaa mut jonnekin ihmisten ilmoille. Vasta silloin yleensä tajuan kuinka paljon on taas kotona tullut vietettyä aikaa. (Oon myös huomannut, että mitä enemmän on omissa oloissaan, sitä vaikeampi on lähteä ulos.) Hyvä sentään, että asutaan useamman talon pihapiirissä; saatan ajoittain törmätä puutarhuriin, naapuriin tai vartijaan. Ja muutaman kerran viikossa siivoojaan ja koirankouluttajaan. Johan siinä on sosiaalista kanssakäymistä konsanaan!

Eli kovin on eksoottista tämä Afrikassa seikkailu. ;)

Haluaisin uskoa, etten kuitenkaan pohjimmiltani ole tälläinen mökkihöperö kotihiiri. Jos vain liikkuminen täällä olisi hieman helpompaa niin kyllä mä menisin ja tekisin vaikka mitä... tai kävisin ainakin silloin tällöin kävelyllä, kahvilla tai shoppailemassa. (Tai voi olla etten kävisikään, mutta pitäisin siitä mahdollisuudesta.) Rahaa säästyy kyllä kun ei "pääse" minnekään. Meidän illat menee suurimmaksi osaksi sohvalla, ja siitäkin syytän sitä että kaikki menot pitää suunnitella: "ei nyt voi mennä, kun on kauhee ruuhka", "no mihin me sit ajettais" jne. Eilen illalla mietittiin, jos ajettais ostarille jätskille. Ajettais? Autolla? Ei kai nyt sentään... Ei voi vaan kävellä ovesta ulos ja suunnata minne nokka näyttää, törmätä kivaan kahvilaan ja astua sisään. Ehkä oon hemmotellut itseni pilalle asumalla viimeiset viisi vuotta kaupungin keskustassa, enkä ymmärrä mitään esimerkiksi keskivertosuomalaisen arjesta pöpelikön keskellä, jonne tulee kerran tunnissa yksi bussi ja jossa lähin ostari on vähintään viiden kilometrin päässä (eikä siellä tietenkään ole kahvilaa, vaan lähiöräkälä).

Että tällainen valitusvirsi tällä kertaa... noh, ainakin viikonlopuksi on luvassa hieman sosiaalisempaa meininkiä; illalla mennään porukalla syömään thaimaalaista, huomenna brunssille ja leffaan (Minions!), ja jos ihmiskiintiö ei vieläkään ole täyttynyt niin sunnuntaina kuntoklubin altaalle paistattelemaan. :)

Ja enää kolme viikkoa, niin me päästään iltakävelylle, ja kiertelemään kaupoissa harva se päivä! Mene, aika, nopeammin!

***

Just complaining how much I don't like that it is so difficult to get out of the house here.... Nothing new. :P

Koulujuttujen välttelyä.

En näköjään saa tänään enää mitään "hyödyllistä" aikaiseksi, joten kirjoitellaanpa tänne nyt sitten tälläinen sekava postaus. (Hyödyllinen tässä tilanteessa tarkoittaa kouluhommia.)

Täällä sataa pitkästä aikaa, ihanaa. Oikeastaan on satanut ihan aamuvarhaisesta lähtien. Hassua, että vaikka on olevinaan sadekausi niin silti saattaa mennä monta päivää ilman yhtään vesipisaraa (öistä en kyllä mene takuuseen). Eli tällä lyhyellä kokemuksella sanoisin, ettei Ugandaan matkustamista kannata jättää sen vuoksi, että pelkäisi sadekauden tarkoittavan 24/7 märkää ja kylmää. :D

Tänään on ollut siinä mielessä hieman erilainen päivä, että meidän siivooja on kipeänä ja pääsin ihan itse imurin varteen. Yllättävän innokkaana sitä ottaa tälläisen haasteen vastaan, kun kyse on yksittäistapauksesta eikä viikottaisesta askareesta. Aika hyvin sai kyllä hien pintaan muutaman tunnin puunaamisella. :P Ja sitten tietenkin kuratassu-Kuba päätti rynniä pihalta vasta pestyille lattioille.... Kummasti sitä osaa arvosta siisteyttä kun sen eteen on itse nähnyt vaivaa. (Kuulostan nyt varmaan ihan todellisuudesta irtautuneelta hienostorouvalta.)

Viime aikainen lievän stressin aihe on ollut Kuban kohtalo meidän muuttaessa väliaikaisesti Saksaan. Alunperin tarkoitus oli ottaa Kuba mukaan, tai ainakin mun tarkoitukseni oli. Wolfi on ilmeisesti vaan myötäillyt tässä asiassa hormonihirmua vaimoaan. :P Muutama viikko sitten päädyimme kuitenkin yhdessä siihen, että ehkä olisi kaikille osapuolille vähemmän stressaavaa, jos Kuba jäisi johonkin hyvään hoitopaikkaan täällä. Matka Saksaan on kuitenkin tosi pitkä, eikä meillä ole vielä edes kuljetusboksia, enkä halua edes kuvitella mikä taisto siihen totuttelemisesta tulee. Täältä tuntuu olevan mahdotonta löytää kuljetusboksia, joka ei maksaisi all inclusive Kanarian matkan verran. Tähän päälle vielä kaikki byrokraattiset paperihommat, jotka ovat jo nyt nostaneet mun verenpainetta ihan kiitettävästi. Ja tietysti koko lystin hinta. Pitkän ja stressaavan matkan lisäksi Kuba ei Saksassa voisi asua meidän kanssa, koska asunnon omistaja ei halua asuntoon eläimiä, vaan Kuba viettäisi suurimman osan ajasta Wolfin veljen luona meistä erossa. Ja sitten kun vauva syntyy niin meillä taitaa olla aika paljon muuta ajateltavaa, enkä halua edes kuvitella matkaa takaisin pienen vauvan ja ulisevan koiran kanssa....

Olemme jo löytäneet Kuballe paikan, jossa se voisi asua koko syksyn, ja olen oikein tyytyväinen tähän paikkaan, koska uskon että nämä ihmiset huolehtisivat Kubasta kuin omasta koirastaan. Toivon kovasti, ettei tämä perhe päätä perua viime tingassa (mulla on toisinaan pieniä vaikeuksia luottaa ihmisten lupauksiin). Toisaalta ollaan kyllä maksamassa hoidosta käypä hinta ja olisi aika suuri menetys tälle kyseisellä perheelle perua. Tai ehkä joku sieltä haluaisi muuttaa Ugandaan puoleksi vuodeksi ihan vaan koirankaitsemishinnalla? :D

Vaikka Kuban kuskaaminen mukaan kuulostaa vähintäänkin monimutkaiselta ja jättäminen tänne niin ihanan yksinkertaiselta, niin en silti ole ihan täysin sinut meidän päätöksen kanssa. Mitä jos Kuba häiriintyy loppuelämäksi, koska me hylkäsimme sen? Mitä jos sille käy jotain eikä me nähdä sitä enää koskaan? Aina välillä tulee mieleen, että miksi ihmeessä pitikin tuollainen (maailman ihanin) hankaluus elämäänsä hankkia. Eikai lapsen kanssa tule samanlaisia tunteita? :D

***

Just a random update, as I could not manage to pick up the school book and there's nothing worth watching in TV. It rains, which is nice, as it did not in several days, even it's supposed to be rain season. I cleaned the house today, as our cleaning lady was ill. I noticed that I appreciate cleanliness much more when I had to work for it (I probably sound like a spoiled housewife now). No one is allowed to the animal hair free couch this evening, that's for sure! :P

And I've been stressing about what happens to Kuba when we go to Europe for autumn... At first I was certain that we are taking him with us, now I'm starting to be quite convinced that it will be less stressful for all of us if he stays in good care here. Difficult decisions... Sometimes I cannot help thinking, why we had to take such a lovely little problem maker in our lives (and then I see how übercute he is sleeping in his bed, and forget such stupid thoughts). 

Eräs viikonloppu.

Just chillin' with my Buddy

 

Saturday @ Speke Resort Munyonyo

Saturday @ Speke Resort Munyonyo

(Possible the ugliest) karjalanpiirakka...

Traditional Finnish food for Sunday

...but they were tasty. 

And now: Happy birthday to meeee (muffin made by Wolfi :*)

Perhe on paras

Eilen illalla lähetettiin vieraat piitkälle kotimatkalle, ja nyt talo kaikuu tyhjyyttään (ainakin silloin kun siivooja laittaa imurin pois päältä).

Kaks viikkoa hurahti silmissä, vaikea uskoa, että vielä eilen syötiin yhdessä lounasta koko perheen voimin. Hassua miten loman jälkeen aina tuntuu siltä, kuin olisi uneksinut koko jutun. Käykö kellään muulla ikinä näin?

Meillä oli aika paljon ohjelmaa, mun mielestä itse asiassa jokseenkin sopivasti, toivottavasti vieraat ovat samaa mieltä. Itselläni ei ainakaan käynyt aika pitkäksi. Kierrettiin kaikki meidän lempiravintolat ja koluttiin turistipuodit; käytiin luksussafarilla; Niilin lähteillä; lounaalla ehkä maailman siisteimmässä lodgessa, jonne täytyy, jännittävästä soutuveneretkestä huolimatta, päästä vielä yöksi majottumaan; maailmanluokan tanssishow'ssa ja viettämässä äiskän viiskymppisiä keitaassa kaupungin keskellä. Unohtuikohan jotain? Ainiin, ja lähetettiin turistit tietysti Kampala Walking Tourille, josta oonkin jo kertonut aiemmin.

Kertoilen osasta näistä aktiviteeteista myöhemmin hieman tarkemmin, jos vaikka saisin muutaman kuvankin tekstin yhteyteen.

Yksi juttu tuli ainakin taas todistettua; tässä kaupungissa riittää yllättävän monta ravintolaa, joista saa herrrkullista sapuskaa, vaikkei perinteinen ugandalainen ruoka ehkä loistakkaan mauillaan.

Ja olipa ihanaa näyttää mun perheelle missä me asutaan, höpöttää omalla äidinkielellä, vaihtaa kuulumisia ja ihan vaan olla möllötellä yhdessä. <3 Nyt riittää taas hetkeksi energiaa expat-elämän haasteisiin.

Blogi on muuttanut: Lue lisää expat-elämästä täältä!

***

The visitors came and then they went. Two weeks went so quickly. Why always after a holiday you are left with a feeling that it was only a dream, no matter how long the holiday was?

These two weeks were full of activities, at least for me, now that I'm used to my "pole, pole" lifestyle. We ate in almost all of our favorite restaurants, saw for sure enough tourist shops and markets, spent Easter in a luxurious safari, visited the famous source of the Nile, had lunch in maybe the most amazing lodge in the world (I have to get back there for over night stay, no matter how expensive it is :P), saw very cool local dance show and spent my mom's 50th birthday in pampering Emin Pasha. And of course we sent the guests to Kampala Walking Tour.

It was so awesome to be able to show my family where we live, to talk in my own language and to just hang around with them like we used to do almost every Sunday. <3 Now I have some more energy for the challenges of the expat life.

Sataa, sataa ropisee, pilipilipom...

Sadekausi alkoi vihdoin, ah tätä autuutta (muistuttakaa mua tästä sitten kun valitan muutaman viikon päästä, että koko ajan on kosteeta, vaatteet ei kuivu, on kylmä jne.). Ihanaa kun ilma on taas vähän raikkaampi, saa vihdoin laittaa päälle jotain muutakin kuin viileimmät mahdolliset hellevaatteet ja energiaa riittää tehdäkin jotain.

Tuli tossa mieleen, että Suomessa asuessani olin aina niin varma, että mut on luotu elämään paikassa jossa on aina aurinkoista ja lämmintä. Nyt täällä ollessa, sateen alkua rukoillessa, en olekaan ihan niin varma. Niinkuin aiemmin jo mainitsin, sitä on jotenkin niin tottunut vaihtuviin vuodenaikoihin, ja se auringon ihmevoima, jonka olen Suomessa huomannut, perustunee nimenomaan siihen, että sitä on odotettu niin kauan. Koska nyt tämä sadekeli on jotenkin saanut aikaan saman vaikutuksen. Ihminen kaipaa sitä mitä hänellä ei ole, vai miten se meni?

Parasta täkäläisessä sadekaudessa on se, että suurin osa sateesta tulee yöllä ja aamupäivällä ja useimmiten keli kirkastuu iltapäiväksi. Eli aika täydellistä, etten sanoisi. :) Toivottavasti kelit pysyy jokseenkin tälläisinä seuraavat viikot (ettei nyt ihan pelkäksi vesisateeksi mene), sillä ensi viikon maanantaina me saadaan tänne vihdoin ne kauan, kauan odotetut vieraat, eli mun perhe. <3 saas nähdä taas kuinka paljon tulee kirjoteltua, mutta yritän nyt ainakin meidän pääsiäissafarista Murchison Fallseille raportoida.

***

Finally it's here, the rain season! Fresh air, energy to do something, possibility to wear something else than the tiniest, thinnest summer dress.... Remind me about these words in couple of weeks when I start to complain how nothing ever dries, it's cold and I cannot sleep at night because of the thunder. :P

When I still lived in Finland, I used to think that I am made for sun and warmth and definitely not for the Finnish weather. Well, well, travelling changes your mind doesn't it, and now I'm pretty sure that I'm actually more seasons-kind-of-a-girl. (If just the winter would be shorter....) The energizing power of the sunshine, I have now figured, is based on the fact that you did not see it in such a long time, and any day it can go away again. Now the rain has the same effect on me, because I was waiting for it so long. :D

Something else is also soon finally here; my family!! Only six more nights, and we get to show them this very interesting place where we live. ;)

Saksaa ugandalaisittain.

Tai no oikeastaan ruandalaisittain, sillä opettaja on kotoisin Ruandasta. Ihan hauska heppu, jonka saksa ainakin tälläisen amatöörin korvaan kuulostaa lähes virheettömältä. Opetusmetodeista voidaankin sitten olla montaa mieltä. :P

Ensimmäisen tunnin aluksi opettaja kysyi onko jollakulla jotakin sitä vastaan, että hän puhuu Jumalasta. Hänellä oli joskus kuulemma ollut espanjalainen oppilas, joka ei suostunut jäämään tunnille, jos aiheena oli Jumala. Opettajan mielestä tämä oli aivan käsittämätöntä ja hän halusi nyt tehdä selväksi että tästä aiheesta puhutaan ja jos se jotakuta haittaa niin menkööt. Ketään ei haitannut, ei myöskään mua, kunhan samasta aiheesta ei jauheta päiväkausia.

Seuraavaksi siirryttiin aiheeseen seksi, ja kuinka kaikki siitä tykkäävät, myös opettaja. Hän myös mainitsi moneen kertaan kuinka hän viettää aikaa rakastajattariensa kanssa, ja ettei hänen vaimoaan haittaa tämä epäuskollisuus, koska vaimo ei asiasta tiedä. Hän vielä vannotti, ettei meistä kukaan kertoisi vaimolle.

Tunnin loppupuolella opettaja paljasti, että hän tykkää kotona ollessaan hengailla kalsareissaan, joka on ilmeisesti tässä kulttuurissa jotakin aivan käsittämätöntä. Kyseisen tavan hän oli oppinut Saksassa vieraillessaan, jossa tämä on aivan normaalia. (Ugandalaisten oppilaiden suurin huoli oli se, että opettajan lapset kertoisivat koulussa muille heidän isänsä omituisesta tavasta.)

Eräällä toisella tunnilla opettaja korosti sitä kuinka miehet tuovat onnea ja naiset epäonnea (täähän nyt on ihan vanha vitsi, eikä siinä mitään, kyllähän miehellä saa olla mielipiteensä, mutta aiheesta jauhettiin about 20 minuuttia...). Opettaja myös julisti, että HIV on enimmäkseen naisten ongelma (what?!). Lisäksi opettaja flirttailee aika häikälemättömästi (tai siltä se musta vaikuttaa) muutaman ugandalaisen opiskelijan kanssa, ja saattaa myös silloin tällöin sanoa jollekin päin naamaa, että "sä olet ruma". Hän näyttää myös nauttivat aiheuttamastaan hämmennyksestä, kun sanoo esim. "Rachel, missäs olit viime tunnilla, John tässä kaipasi sinua kovasti ja oli hyvin surullinen kun et ollut paikalla". John ja Rachel eivät siis tunne toisiaan lainkaan....

Tähän mennessä tunteja on ollut neljä, ja "teemat" tuntuvat seuraavan samaa linjaa. Opettaja on ilmeisesti mun ikäinen, voi olla että vanhemman opettajan puheenaiheet olis hieman konservatiivisempia. :P Ja kyllä mä olen jotain ihan oikeasti oppinutkin, ja uskon, että saan kurssista itsevarmuutta puhua saksaa.

Joka tapauksessa kurssi on, saksan oppimisen lisäksi, mielenkiintoinen katsaus täkäläisiin ajatuksiin. Mulle jäi vaan hieman epäselväksi kuinka tosissaan opettaja oli kaikesta yllä mainitusta...

***

Four lessons of my German course behind, and I must say that it is quite a bit different than the previous German courses I've had. We don't follow the book very much, instead the teacher keeps monologues about various "themes". So far these themes have been i.e. God, sex, mistresses, menstruation, how Germans wear only boxers when they are home, how HIV is mostly women's problem (?!) and how men are "Glück" and women "Pech". The teacher is also quite openly flirting with some of the Ugandan girls (or that's how it looks to me, at least). Sometimes he might also say "you are so ugly" to someones face. I haven't worked out yet, whether the teacher is serious or just joking.

Sometimes also we have a chance to open our mouths and in these moments the classes seem more like the German classes I'm used to. The teacher quite patiently corrects if someone says something wrong, and his German (to me) is very good (he is Rwandan). He also reminds often, how we only learn German while talking and writing it, and even if we wouldn't be perfect, we just have to go ahead and do it. We have two books but we never do any exercises from them in the class. We get loads of homework, but we never check them. Gladly I have my private German tutor here at home. 

Anyhow, even if I'm not really, let's say comfortable, of all the themes (and I am supposed to be the liberal European?), I do think that the course is useful. At least more useful than me studying alone at home. As a plus, I get to meet other people, which, they say, is good for your mental health. ;) And if nothing more, this is a great opportunity to get some kind of image of the opinions of the local people.

Vuosipäivä & paikallisten aikataulujen opettelua.

Kulttuurishokki, tai mikä lie mielenhäiriö, näyttäisi olevan selätetty tällä erää. Mieli on ollut parempi perjantaista asti. Ehkä julkinen purkautuminen asiasta helpotti. :P

Viikonloppuna juhlittiin meidän kolmevuotisvuosipäivää. Tuntuu aika uskomattomalta, että ollaan oltu yhdessä vasta kolme vuotta! Tässä ajassa on vaan tapahtunu niin paljon, ja ollaan hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, ihan kuin oltais tunnettu toisemme jo paljon kauemmin, ainoastaan positiivisessa mielessä siis. Ja silti lähes joka päivä opitaan toisistamme jotain uutta. :) Vaikka kuherruskuukausivaihe on jo ohitettukin, niin meillä on silti hauskaa yhdessä. Me kummatkin huomioidaan toisiamme päivittäin, oli se sitten toisen istuttamista valmiiseen ruokapöytään, hartiahierontaa, tai vaikka käsky jäädä aamulla sänkyyn nukkumaan toviksi, sillä aikaa kun toinen siivoaa Kuban jäljet ja keittää kahvin valmiiksi. Toivottavasti meille suodaan vielä monta yhtä ihanaa vuotta yhdessä. :)

Vuosipäiväähän piti tietysti juhlistaa asianmukaisesti, joten lauantaiaamuna suunnistettiin kuohari-brunssille paikallisen hienostokauppakeskuksen hienostoleipomoon. Tämä oli jo aiemmin ihan kelvoksi todistettu, vaikka matkaa meikäläisiin brunsseihin vielä on. Brunssin piti alkaa kello 9.00, ja halusimme olla aika ajoissa, että ruoka olisi mahdollisimman tuoretta. Sanoin kuitenkin, ettei ole mitään järkeä mennä paikan päälle yhdeksäksi kun ei siellä olla kuitenkaan valmiita silloin. Joten olimme paikalla puoli tuntia brunssin alkamisen jälkeen, ruokaa emme tosin saaneet vasta kun noin 40 minuuttia myöhemmin. :P Eli vielä on opettelemista täkäläisiin aikatauluihin.

Sama homma tuli todistettua eilen alkaneella saksan kurssilla, jonka senkin piti alkaa kello 9. Opettaja oli kyllä paikalla ja osa oppilaistakin, ja opetus alkoi about 9.20. Opettaja painotti kovasti että kello yhdeksän tarkoittaa kello yhdeksää eikä myöhässä kannata tulla. Porukkaa valui kuitenkin tasaisesti sisään puoli yhteentoista asti, eikä opettaja kommentoinut asiaa sen kummemmin. (Kurssista lisää myöhemmin.)

Vuosipäiväriennot jatkuivat Emin Pasha-hotellin uima-altaalla ja spassa, ja siellä lököillessä en kyllä yhtään tajunnut aiempaa pahaa mieltäni. Pitäis muistaa arvostaa tätä kokemusta täällä joka päivä (vaikka tokihan koti-ikävä saa joskus tulla). Aurinko paistaa, lämpötila on täydellinen, uima-allas ja hyvää ruokaa käden ulottuvilla, asiat voisi olla paljon huonomminkin, eikö?

***

On Saturday we celebrated our 3rd anniversary. It's funny how it feels like we've been together much longer, so much has happened and we know each other so well. But still almost everyday I learn something new about my better half. :) We like to treat each other well, some small everyday pampering, that makes you feel loved. It can be ready prepared nice dinner, some shoulder massage or maybe letting the other one sleep a little longer in the morning while the other cleans after Kuba and prepares the morning coffee. I think these small things are actually the glue that keeps us happily together. I hope we'll have many, many more happy years together ahead of us. <3

And now to the celebration part; we had nice "champagne" brunch at the fanciest shopping mall in town, and after that we pampered ourselves a bit more at the poolside and spa of Emin Pasha Hotel. Such a lovely, relaxing day, and the remaining rest of my culture shock just faded away. 

(We learned that we still have some adjusting to do, what comes to the local sense of time. The brunch was supposed to start at 9am, we were there half past, but the food was only ready after 10am. Oh, well.... ;))  

Our African Christmas

We decided to spent Christmas here in Uganda this year and save the flight money for later. Even thought it was a bit difficult to get on Christmas mood here under the sun, we manage to create quite nice atmosphere. Maybe the weather was helping; it certainly wasn't the best possible, so glühwein and candles made a bit more sense. :P

Christmas would be nothing without food, right? And food we had.... Even I originally thought I wouldn't try to prepare any traditional Finnish Christmas food, I still ended up giving a second chance to self-made carrot and potato casseroles and mushroom salad. And I was pleased to notice that they came up quite nicely. As I could not find (nor would I know how to prepare) traditional Finnish joulukinkku, we had to settle with spare ribs. Not a bad choice at all. :) We also decided to get crazy and buy the completely overpriced frozen smoked salmon, that I've been craving for some time, and boy was it worth. :P No Christmas without salmon. (Maybe we were lucky, but we did not get sick, even buying frozen stuff is against all the travel guide safety tips...) On top of these we had tonnes of chocolate from Finland and Germany, and of course traditional Finnish rice porridge for breakfast (I could not find almonds so I put a peanut in the porridge, but no one found it :P)

On Christmas day we were following our stomachs to the Speke Resort at Lake Victoria. The resort organized Christmas day lunch buffet which was so overwhelmingly huge even this food lover could not taste everything. Most of it was quite alright, and for sure it was plenty, which is the food policy of Christmas anyway. More is more, right?

I hope you enjoyed your Christmas as much as we did ours. Now we are ready to welcome the New Year 2015. Excited to see what it has to offer, ;)

Sokerihumalassa.

Alla olevassa kuvassa viikonlopun ruokasaldoa. Perjantaina Wolfin kollegan pikkujouluissa tarjoiltiin paikallista ruokaa, päästiin vihdoinkin maistamaan kun ei olla aiemmin saatu aikaseks.... Lauantaina köröteltiin kaupungin laitamille (teknisesti ottaen kai eri kaupunkiin) International School of Ugandan joulumarkkinoille. Tunnelmaa loi kalsea sadepäivä. Markkinoiden valikoima yllätti runsaudellaan, mutta joulua sai kyllä näistä markkinoista hakemalla hakea (no soi siellä joululaulut sentään). Kivaa oli kuitenkin, lounaaksi syötiin Pad Thaita ja mukaan lähti korvapuusteja, mozzarellaa (!!), tacoja ja salsaa. Näitäpä saatiin sitten illalliseksi, karamellipoppareiden lisäksi, nam nam. :D Sunnutaiaamiaisella jämäkorvapuustien lisäksi kurpitsamuffineita, uimisen ja grillailun jälkeen ekan adventin kunniaks pipareita ja glühweinia. :) 

Weekend's food in pictures. No wonder I feel like I've been eating the entire weekend. :P And here's not even everything. On Friday we were in a Christmas party of Wolfi's colleague, and finally got to taste some Ugandan food, mmmmm. Saturday morning was cold and rainy; what a perfect weather for a Christmas market! We found some delicious souvenirs from there: cinnamon rolls, tacos, salsa and mozzarella (!!) In addition to these the Saturday dinner included bucket-full of yummy caramel popcorn. Sunday breakfast was boosted with pumpkin muffins and those mouthwatering cinnamon rolls, and after some 1. advent swimming and BBQ, we had home-made pipari and glühwein. What a wonderful weekend. ;)

 

And last but not least, another gorgeous Kampala sunset from our backyard.

Vesilammikoita ja uunituoreita sämpylöitä.

Parina viime päivänä ollaan saatu aika rankka iltapäiväkuuro täällä. Eilistä sadekuuroa fiilistelin terassilla viltin alla, ja jo siinä riitti ihmettelemistä kun vettä tulee saavista kaatamalla ja muutaman sekunnin välein jyrisee. Tänään olikin jännemmät paikat kun piti ajaa kaupasta kotiin kaatosateessa. Paikalliset eivät ymmärtääkseni välitä sateesta senkään vertaa ja koko kaupunki pysähtyy vesikuuron sattuessa. Ja sen loppuessa kaikki tietysti lähtevät liikkeelle samaan aikaan. Näitä huhupuheita muistelessani päätin, että vesisade ja vähän liikennettä on parempi kuin liikennekaaos vesisateen jälkeen. Ens kerralla mietinkin sitten kahteen kertaan, sen verran hirvitti ajaa puol metriä syviin lammikoihin tietämättä ollenkaan mitä tehdä jos auto jää jumiin. Vastaantuleva kaista olikin tästä syystä jo poissa pelistä muutaman onnettoman kuskin lammikkoon upotessa. Kotiin pääsin kuitenkin, yhtä kokemusta rikkaampana. Eipä se siellä Suomen hangissa ja nietoksissa ajaminenkaan varmaan herkkua ole, mutta siitähän minä en mitään tiedä...vielä ainakaan. ;) Harmittaa kun en saanut kunnollista kuvaa tän päivän kaaoksesta.

Tässä kuvassa oltiin jo selvitty pahimmista lammikoista. (P.S. Kuva on otettu liikennevaloissa seistessä)

Sadepäivän kunniaksi tänään syötiin kukkakaali-perunasosekeittoa ja uunituoreita porkkanasämpylöitä, mmmmm. (Miks niitä sämpylöitä pitää aina vetää napa niin täyteen, ettei edes kuminauhavyötäröiset housut mahdu enää jalkaan??)

Intercultural Communication-kurssin ensimmäinen osa alkaa olla pulkassa, palautuspäivä on ens tiistaina, ja vielä muutama sivu pitäis jaksaa kirjottaa. Tähän mennessä aihe on ollut kyllä juurikin sitä mitä ajattelin; erittäin ajankohtainen tähän elämäntilanteeseen. Mutta välillä luettavat jutut on aika puuduttavia, ja erityisen haastavaksi on osoittautunut kirjoittaminen...tai no lähinnä sen aloittaminen. Saa nähdä millaista palautetta ekasta tehtävästä tulee.

Mitään ihmeellisempää ei tänne kuulukaan, odotellaan Sansibarin reissua (kaks viikkoa enää, iiiks!) ja joulun rientoja, tosin joulufiiliksen saaminen täällä on mun kohdalla osoittautunut aika vaikeaksi tehtäväksi. Tänään hain piparitaikina-ainekset kaupasta, jos se joulufiilis vaikka tulis piparintuoksun mukana. :)

***

Today I had some exciting, maybe even slightly terrifying moments in the car when I had to drive back home in a pouring rain. Usually I'm the lucky guy who does not need to step out of the house when the afternoon rain starts but this time I had to get my shoppings quickly in the fridge. So I bravely drove through the half meter deep, lake size pools, trying not to think what would happen if I would get stuck like the guys on the opposite lane. In the end I got home safely, and almost dry and now I am one more experience richer. :P 

For the rainy day I made some cauliflower soup and home-made oven-fresh buns, mmmm. And ate so much that I can barely move my behind to the couch now. Oops.

The studies are going quite good. Soon I'm done with the first part, only couple more pages to write. So far almost everything has been interesting and very relevant to my life situation. I guess I chose correct field. :)

Not much more has happened here lately. We are waiting for our trip to Zanzibar (in two weeks!!) and Christmas parties. So far I did not have any Christmas mood at all, somehow 30 degrees and sun just does not fit the picture. Today I did, however, get ingredients for the Finnish Christmas cookies so maybe along the smell of them I also manage to get some Christmas atmosphere here. ;)

Rutinoitunutta arkea.

Blogi on ollut hiljainen viime päivinä - syynä se, että elämä on asettunut mukaviin rutiininomaisiin uomiinsa täällä, eikä niissä rutiineissa ole niin paljon kertomista. Päätin nyt kuitenkin jakaa yhden normipäiväni teille; ehkä jotakuta kiinnostaa tietää mihin täällä aikani oikein kulutan.

(Kuvituksena eiliset bagel-yritelmät, joissa oli vielä hieman toivomisen varaa. Pitänee harjoitella vielä muutaman kerran...)

 

6:45 
Herätys. Arkiaamuisin herään samaan aikaan Wolfin kanssa, koska mielestäni olisi epäreilua, jos Wolfin pitäisi aloittaa aamunsa pissattamalla koiraa ja siivoamalla sen jätöksiä aivan yksin. En tunnetusti ole ollut aamuihminen, mutta vanhuus koputtelee olan takana, ja nykyään olenkin tehokkaimillani aamusella (kahvin jälkeen).

7:00
Kuban jälkien siivoilua, leikittämistä, pissattamista ja ruokkimista. Aamukahvi ja -mehu sanomalehden kera. Aamiainen.

8:30
Lehden lukemista tai opiskelua, siivoilua.

9:30
Crosstrainerilla hiihtelyä ja muuta leppoisaa toimintaa kuntosalilla, yleensä enemmän tai vähemmän hyvän kirjan kera. Joskus jopa German Grammar on päässyt mukaan, mutta silloin tunsin oloni liian tehokkaaksi. ;)

11:00 
Opiskelua (tai aamupäiväunia, riippuen opiskelumateriaalin mielenkiintoisuudesta).

12:30 
Lounas. Noin kerran viikossa lounastan Wolfin ja kollegoiden kanssa, muulloin kotona.

13:00
Kotihommia, opiskelua, kirjan lukemista, ruokaohjelmien tuijottamista, Kuban kanssa puuhailua, blogin kirjottamista, leipomista, kokkailua, joogaa ym.

14:30 tai 17:30 
Wolfi tulee kotiin, maanantaisin ja perjantaisin aiemmin, muina päivinä myöhemmin. Lyhyinä päivinä saatan hakea Wolfin töistä, jonka jälkeen suoritamme viikottaisen ruokaostosreissun. Neljän jälkeen ei parane kotoa lähteä, koska liikenne on (kuulemma) aivan kreisi. :P

18:00
Kokkailua. Valmistan ruoan lähes joka päivä (en siksi, että pitäisi vaan siksi, että se on terapeuttisin puuha, jonka tiedän). Silloin tällöin syödään vanhoja jämiä (yleensä kokkaan noin kuudelle hengelle kahden sijasta, hups), tilataan ruokaa kotiin tai käydään ravintolassa syömässä.

19:00
Päivällinen.

19:30 
Kuban ruokkimista, leikittämistä, sohvaperunointia. Älkää kertoko kellekään, mutta täältä saa erittäin hyvälaatuisia poltettuja TV-sarjoja (ja leffoja) laidasta laitaan muutamalla hassulla tonnilla (3500ush = 1 euro). Eli TV-sarja-addiktio ei ainakaan helpota täällä asuessa. Tällä hetkellä soittimessa pyörii The Following, Pretty Little Liars ja How I Met Your Mother. Lisäksi telkkarista tulee Masterchefiä, The Voicea ja X Factoria. Että jos vielä mietitte miten meidän aika täällä kuluu niin tässäpä vastaus. :D

22:00
Nukkumaanmenoaika.

The blog has been quiet lately. Mainly because I've got my routines fixed and there's not so much exciting things to tell. Even I do like changes, routines make me feel like home. Nevertheless, I decided to share with you one normal weekday.

(As illustration, pictures of yesterday's "bagels". Maybe I have to rehearse those few more times...)

6:45 Rise and shine. Few years ago I would have never ever gotten up from bed at this time, if I would not need to go to work. But I feel that it would be very unfair to let Wolfi clean Kuba's mess and take him out all alone before work. So I force myself up, and actually I have noticed that once I get my morning coffee, I'm quite efficient.

7:00

Taking Kuba out, feeding, playing. Morning coffee and juice with the newspaper. Breakfast.

8:30

Reading newspaper or studying. Cleaning.

9:30

Cross-country skiing with the crosstrainer and occasional weight lifting etc. at the gym.

11:00

Studying (or napping, depending how interesting the current topic is).

12:30

Lunch. Usually I eat at home, but once a week I have lunch with Wolfi and his colleagues.

13:00

Cleaning, organizing, washing laundry etc. studying, reading book, watching cooking shows, writing blog, playing with Kuba, cooking, baking, yoga...

14:30 or 17:30

Wolfi comes home, Mondays and Fridays earlier, other days later. On the short days I might pick him up from work and we'll do our weekly grocery shopping. After 4pm one should not leave the house because the traffic gets crazy (so I have heard) :D

18:00 

Preparing dinner (I love this part of the day, cooking is so therapeutic!). I cook almost every day, but occasionally we eat leftovers, order food or eat out.

19:00

Dinner.

19:30

Feeding Kuba & playing with him, watching TV. Don't tell anyone, but here you can buy (not-so-legal) TV-series on DVD with only few thousand shillings (3500ush = 1 euro), which does not do any good to our TV-serie addiction. Right now we are watching The Following, Pretty Little Liars and How I Met Your Mother. Addition to that there's Masterchef, The Voice and X Factor coming from TV. So in case you were wondering how we spend our time here, you do not need to wonder no more. ;)

22:00

Bed time.

Kampala Walking Tour

Se on maanantai taas ja aika kerrata viikonlopun tapahtumia. Torstaina saatiin ihka ensimmäinen vieras Etelä-Afrikasta asti, joten päätettiin vaihtaa löhöilyvaihde hetkeksi aktiivivaihteeseen ja turisteilla muutama päivä. Lauantaina osallistuttiin Kampala Walking Tourille, paikallisen leidin järjestämälle kävelykierrokselle ympäri Kampalan keskustaa. Meidän koti sijaitsee melko kaukana kaupungin keskustasta, eikä sinne ole ollut oikeastaan mitään asiaa, kun kaikki shoppailut, syömiset ynnä muut hoituu täällä expat-kukkuloilla ihan vallan mainiosti. Vähän alkoi jo hävettää, etten ole pahemmin nähnyt sitä oikeaa afrikkalaista elämää, paitsi auton ikkunasta. Joten tämä kierros toi tervetullutta vaihtelua ja uskalla väittää, että ymmärrän täkäläistä elämänmenoa hitusen enemmän nyt kuin perjantaina. Kävelykierros alkoi isenäisyyden patsaalta, josta pujottelimme ihmismassojen läpi minibussiasemalle. Kyseinen paikka on aika uskomaton näky, on vaikea kuvitella, että kukaan pääsee sieltä ikinä ulos. Mutta ilmeisesti siellä kuitenkin vallitsee jonkunnäköinen hallittu kaaos, jota tälläinen perusmzungu ei voi käsittää.

Bussiaseman jälkeen rauhoituttiin yhdessä kaupungin hindu-temppeleistä. Täällä asuu melkoinen määrä intialaisia, jotka lienevät temppelin pääasiallisia kävijöitä. Jotta kierros ei vallan uneliaaksi muuttuisi, suuntasimme nokkamme Ugandan ja oppaan mukaan koko Itä-Afrikan suurimmalle markkina-alueelle. Tässä vaiheessa tuli kyllä ikävä kotiin. Paikkaa ei voi sanoin kuvailla ja kamerakin oli ihan turha kapistus, joten parempi, että tulette itse tänne kokemaan kuinka kreisi meno kyseisessä paikassa on. Markkinoiden jälkeen oli aika kavuta moskeijan minareettiin ihailemaan Kampalaa koko kauneudessaan. Kolmensadankuudenkymmenen portaan kapuaminen musliminaiseksi pukeutuneena sai tuntemaan kiitollisuutta sitä kohtaan, että olen vapaa pukeutumaan niin kuin itse tahdon. Hiki tuli. Maiseman lisäksi moskeijakäynnin kohokohta oli paikallisten häiden todistaminen. Morsiuspari näytti jokseenkin länsimaalaiselta, mutta vierailla olikin sitten mitä eksoottisempia vaatteita. Tässä vaiheessa kolmen tunnin kävelykierros kävi jo kuudetta tuntia, maha kurni, jalkoja särki ja kiukutti, joten viimeisen puolen tunnin aikana ei ihmismassojen läpi tunkeminen kaupungin kiireisimmällä ostoskadulla enää kauheasti naurattanut. Olin enemmän kuin kiitollinen, kun löysimme automme edelleen sieltä minne se jäi ja saatoimme ajaa takaisin omaan naapurustoomme syömään KFCn burgeria kiiltäväksi kuuratussa ostoskeskuksessa. :P Joka tapauksessa kierros oli aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen, ensi kerralla pakkaan eväät mukaan. ;)

***

It's Monday again and time to share last weekend's experiences. :) This weekend was different from our normal lazy home weekends. We got a visitor all the way from South Africa on Thursday, so also we, Kampala residents, decided to play tourists for a few days. TripAdvisor's nr. 1 activity in Kampala is a walking tour organized by local lady. We've been thinking to go to this tour for two months now, and finally we had perfect motivation to do it. The walking tour goes around Old Kampala, which has been, so far, unfamiliar area for us. We were guided from the Independence Monument to the organized chaos of Old Taxi Park, from the silence of a Hindu temple to the crazy hustle of Owino market (apparently biggest in East Africa) and from there to Aga Khan aka Gaddafi mosque, where we had breathtaking views over Kampala and we got to witness a Muslim wedding. It was so refreshing to see some real African life for a change! But after six hours of walking, endless crowds of people and clouds of exhaust fumes, I have to admit that I was more than happy to escape back to our empty, shining clean neighborhood mall (to eat KFC, but that't already too embarrassing to admit)...

Study 'till you snore, shop 'till you drop.

Päätin siis aloittaa avoimessa yliopistossa Intercultural Communications-kurssin. Ilmottauduin kurssille viime viikon maanantaina, mutten päässyt vielä viime viikolla opintoihin kiinni. Syynä ei ollut opiskelijan laiskuus (yllätys) vaan pieni, hölmö byrokratian (?) porras; Jyväskylän yliopisto lähetti käyttäjätunnukset kirjastonsa sivuille postitse. Siis kyllä, perinteisellä etanapostilla. Kysehän on nyt netissä suoritettavista opinnoista, joiden maksaminen sujui vaivatta muutamassa sekunnissa nettipankin välityksellä. Kaikki muut tarvittavat tiedot tulivat sähköpostiin, mutta nämä tunnukset eivät. Että siinäpä sitten odoteltiin. Viikon loppuun mennessä kirje saapui vanhempieni luokse, joten tänä maanantaina alkoikin sitten ahkera opiskelu (just). Maanantaina sainkin jotain aikaiseksi ja sain luettua ensimmäisen osan kurssiin liittyvästä kirjasta. Eilinen menikin sitten lounastaessa ja torkkuessa, eikä lukemisesta tullut mitään. Tänään sain toisen osan luettua, ja pääsin ihka ensimmäisen kurssitehtävän kimppuu. Ja jo nyt ihan vähän kaduttaa, miksi piti tehdä elämästänsä vaikeampaa kuin olisi tarpeen. :D Aika kultaa muistot opiskelustakin, enkä ollenkaan muistanut kuinka vaikeaa on a) ymmärtää tieteellistä tekstiä ja b) yrittää kirjoittaa essee sen perusteella. No jaa, aloitettu mikä aloitettu, ei auta itku.

Mainitsinkohan jo, että tämän lisäksi päätin virkistää muistiani saksan kielen suhteen, ja aloitin saksankielisen romaanin lukemisen. Kirjan teksti on jokseenkin helppolukuista, mutta päätin että tarkistan sanakirjasta (tai Wolfilta) jokaisen sanan jota en ymmärrä tai muista. Aika hidasta on lukeminen.... Onneksi kirjan aihe on sentään kiinnostava: Saksaan adoptoitu nuori nainen etsii juuriaan ympäri maailmaa. Eilen löysin extempore-kirjakauppareissulla jokseenkin houkuttelevan näköisen oppaan saksan kieliopista (aika saavutus!), joten pitihän se ostaa mukaan. Nyt se odottelee avaamista tuossa vieressä. :P

Tänään opiskelun lisäksi oli suuri tuparishoppailupäivä, josta mainitsinkin jo viime viikolla. Naapuri vei mut "kaupungin parhaaseen" lihakauppaan Le Petit Villageen. Ja hyvältähän se lihatiski näytti. Oli possua, nautaa, vasikkaa ja kanaa, lähestulkoon kaikissa eri muodoissa, marinoimattomana ja marinadissa. Lisäksi tiskissä oli erilaisia juustoja ja leikkeleitä, mmm. Edelleen yllätyn monesti paikallisen lihatarjonnan monipuolisuudesta ja tässä kyseisessä puodissa tuoreuskin näytti olevan kohdallaan. Mukaan lähti 2 kiloa chipotle-makkaraa, 2 kiloa possun kyljyksiä, 3 kiloa kanan reisiä ja 4 kiloa nautaa pihveinä. Riittänee isommallekin porukalle... Hintaa ostoksille tuli noin seitsemänkymppiä; kuulostaa kohtuulliselta?

Vihannesostoksille siirryttiin tästä pikkuisesta rikkaiden (diplomaattien) laatukylästä hieman paikallisempiin maisemiin. Naapurini halusi näyttää mistä saa kaupungin halvimmat vihannekset. En tiedä pitääkö väite paikkaansa, mutta hyvä hinta-laatusuhde näytti olevan. Vihannes"markkinat" sijaitsivat piilossa teollisuusalueen muurien suojissa, hyvin hyvin pahalle haisevan, paikallisten suosiman teurastamon naapurissa. Heti autosta ulos noustuamme neljä-viisi miestä ilmestyi myymään säkkikaupalla tomaatteja, kurkkuja, munakoisoja, sipuleita, papuja ja lähes kaikkea muuta mahdollista. Kaikki vihannekset maksoivat noin 80 senttiä per kilo. Ja eikun auton takakontti täyteen! (Kotona sitten mietittiinkin, että mihin kummaan nämä kaikki säilöö...) Sisäpihan paras anti oli halvoista vihanneksista huolimatta mielestäni kuitenkin lähestulkoon ilmaiset ruusut; kimppu ruusuja lähti mukaan 50 sentillä. Jos nämä ovat mzungu-hintoja niin mitähän tämä paikallisille kustantaa?
Voipi olla, että ruuhkassa seisomisesta ja hajuhaitoista huolimatta näihin paikkoihin pitää päästä useamminkin shoppailemaan.

PS. Meidän viikonloppu alkaa N-Y-T nyt, koska huomenna on Ugandan itsenäisyyspäivä.

After hard thinking I decided to go for the Intercultural Communications course in the open university of Jyväskylä. So far I've finished the two first parts of the first course. I registered for the course already last week but I had to wait for username and password for the library page; they were sent by mail (!) which seemed rather weird to me as everything else is working via Internet. Oh, well... Now I've read few chapters of the course book, and oh Mann, it's hard text. Yesterday I fell asleep the laptop in my lap....zzZZzz. Even I hear quite often that my English is good, this book is like German to me. Well, what's started has to be finished, eh?

I also decided to start refreshing my German by picking a German book from our bookshelf. My intention is to check every word that I don't know or remember. It will take a while to finish, even the language in the book is quite easy. At least the topic is interesting; a girl adopted by German parents tries to find her roots by travelling around the world. Yesterday I found a rather interesting looking book about German grammar (some achievement, huh?), which is still waiting unopened next to me. :P

Apart from "hard" studying today, me and my neighbor went for shopping for our party on Saturday. First she wanted to take me to the best butchery in the city. It is in an upper-class shopping "village" called Le Petit Village, which is about 20 minutes drive away (without traffic). But the visit was worth of the drive; they have a lot of very good looking, fresh meat, and also cheese and cold cuts. Mmmm. After successful butchery visit (2kg of sausages, 3kg of chicken, 2kg of pork and 4kg of beef) my neighbor wanted to show me another place; the cheapest vegetable market in town. I would have not found there by myself; the "market" is hidden behind the walls of the industrial area, right next to very smelly, not-so-upper-class butchery. About a second after we parked, there was four-five men with bags of all kinds of vegetables surrounding us. Every vegetable costs always about 80 cents per kilo, quite cheap I think. After filling the trunk with the veggies, we went to a flower shop next door. The whole floor was covered with roses in every possible color, and the price, that was absolutely amazing: about 50 cents per bouquet. What a wonderful place. :) (If these are the mzungu prices, I'm wondering how cheap are the local prices then?)

PS. Our weekend starts right-about-now, thanks to the independence day of Uganda tomorrow!

Happy 3rd of October, Germany! :)

Yesterday we had a big party in the residence of the ambassador, and I must admit I do enjoy these events, as long as I can be guest and take it easy. ;) And even more now that the language in the parties is English and I can understand the speeches. :D I had the honor to finally meet our new ambassador. He seems to be pretty easy-going guy, dancing with his wife in the crowd after the official part. A night full of nice people, tasty food, enough drinks, good music, gorgeous views and relaxed atmosphere. :)