Minimies Leevi.

Leevi pääsi eilen ensimmäisen kerran "ugandalaiseen neuvolaan", eli erään brittinaisen pitämälle baby clinicille. En nyt tähän hätään muista kuinka paljon olen avautunut meidän neuvolakäynneistä Saksassa ja Suomessa jo aiemmin, toivottavasti ei tule kauheasti toistoa.

Täytyy sanoa, että hieman on joutunut näistä jutuista stressaamaan, kun ollaan koko ajan vaihtamassa maata, ja joka maassa on tietysti omat tapansa. Mutta loppujen lopuksi sanoisin, että Leevin kehitystä on tarkkailtu (huomattavasti) enemmän kuin esimerkiksi normaalisti Suomessa olisi tarkkailtu. Osasyynä tähän on ollut se, että halusimme itse Suomessa ollessamme käydä punnitsemassa Leevin joka viikko, koska hänen painonsa nousi hitaanpuoleisesti. Saksassa kotiutumisesta Suomeen lähtöön asti kätilö kävi kotona punnitsemassa ja tsekkaamassa poitsun olemuksen pari kertaa viikossa, Suomessa sitten kävimme Töölön avoimessa neuvolassa joka maanantai ja Saksaan palattuamme kätilö kävi kerran. Juuri ennen joulua kävimme vielä rutiinilääkärintarkastuksessa Saksassa, jolloin Leevi sai myös ensimmäiset rokotteet. Selkeyttääksemme Leevin terveydenhuoltoa olemme päättäneet, että rokotukset otetaan Saksan rokotusohjelman mukaisesti (joka on yllättäen hieman erilainen Suomeen verrattuna, ainakin rokotusten ajankohdissa). Lääkärintarkastukset on myös tarkoitus tehdä saksalaiseen malliin. Eilen oli siis aika saada rotavirus-rokotteen buusteri, ja samalla tietysti mittailtiin ja juteltiin Leevin kehityksestä.

Sanoisin, että koko tämä kolme ja puoli kuukautta on mennyt enemmän tai vähemmän Leevin kasvua stressatessa. Uskon, että alun tiheät punnitukset ruokkivat osaltaan tätä, sekä se että lähipiirissä ei oikeastaan ole muita pikkuisia vauvoja. Nyt pikkuhiljaa osaan ottaa rennommin, koska kasvukäyriä katsoessa Leevi on kasvanut ihan normaalisti omalla käyrällään vaikka kaikkialla toitotettu 500g kuukaudessa ei olekaan käynyt toteen. Nämä grammamääräiset turvarajat ovat tietysti hyviä olla olemassa, mutta meitä vanhempia olisi hyvä muistuttaa, etteivät ne kerro kaikkea.

Asenteet hidasta kasvua kohtaan ovat myös olleet melko erilaisia. Leevi sai ensimmäisestä elinvuorokaudestaan lähtien korviketta lisämaitona alhaisten sokeriarvojen vuoksi, ja vaikka ne korjaantuivat samantien, ei korvikkeesta tähän mennessä olla päästy eroon. Aluksi halusin kovasti päästä täysimetykselle, mutta joka kerta kun sitä yritettiin paino nousi hitaasti (tosin nyt alan uskoa, että pienellä korvikemäärällä ei ole ollut painonnousun kannalta suurta merkitystä) ja saksalainen kätilö suositteli pitämään sen mukana kuvioissa. Samalla hän kuitenkin olisi halunnut auttaa täysimetystavoitteessani, mutta luulen, ettei hänen tietämyksensä asiassa riittänyt. Suomessa erään viikon punnituksessa sanottiin, että Leevi kasvaa hienosti ja kaksi viikkoa sen jälkeen eri terveydenhoitaja kauhisteli, että lisämaidon määrää pitää kasvattaa välittömästi. Olisi vain pitänyt itse tajuta, ettei joka viikko punnitsemisessa ole kauheasti järkeä, kun siitä saatu kuva ei välttämättä vastaa kokonaistilannetta.

Nyt meillä on siis ollut kaikkien aikojen pisin punnitusväli, melkein neljä viikkoa. Leevi on koko ajan ollut perustyytyväinen, hyvää vauhtia kehittyvä jässikkä, joten annoin itselleni luvan rentoutua hieman. Tänne tullessamme päätimme kuitenkin nostaa korvikkeen määrää hieman, koska olin huolissani kuumuuden vaikutuksesta Leeviin. Ja vaikka korvikemäärää on nostettu, oli kasvu eilisessä punnituksessa edelleen hyvin maltillista. Mutta täälläpä terveydenhoitaja ei ollut moksiskaan, sanoi vaan että muutto saattaa vaikuttaa asiaan, ja että minun pitäisi vain luottaa omaan kroppaani, se tietää kyllä mitä vauva tarvitsee. Hänen mielestään meidän ehdottamamme kiinteiden aloitus 4 kuukauden iässä oli hölmö idea, eikä meidän pitäisi kiirehtiä tässä asiassa. Hän jopa ehdotti, että jättäisimme "turhat korvikkeet pois", äidinmaito riittää kyllä. Ihan näin radikaaliksi en enää uskaltaudu, uskon että olemme vihdoin löytäneet ihan kivan tasapainon. Mutta ehkä emme tosiaan kiirehdi niiden puurojen ja soseiden kanssa. Oli kyllä ihana kuulla niin kannustavaa palautetta, kunpa kaikki terveydenhoitajat ympäri maailmaa olisivat yhtä positiivisia.

Ja tosiaan niistä mitoista: Leevi on saavuttanut huikeat 4580 grammaa ja 59 senttimetriä. Hän mahtuu edelleen koon 56 vaatteisiin (tosin muutama 62cm vaate on jo käytössä) ja 1 koon vaippoihin. Puhtia riittää kääntyilyn harjoitteluun, pään pitelyyn, lelujen tavoitteluun, naureskeluun, jutteluun ja akrobaattisiin liikkeisiin. Toivottavasti joku toinen pienen vauvan vanhempi saa tästä vertaistukea. Kaikki voi olla aivan mainiosti, vaikka lapsesi ei näyttäisi Michelin-maniltä. ;)

***

Leevi had his first baby clinic visit here in Kampala yesterday. I'm not sure how much I've already opened up about his health care so far, I hope I don't repeat myself too much.

Anyway... This growth check thing has been a bit stressful for us more or less the whole 3,5 months. Partially because of the constant change of the country, partially because Leevi has been growing rather slowly. In Germany we had our midwife coming over about twice a week to weigh and check how Leevi is doing, and we wanted to continue with the weekly weighing in Finland so we went to something called "open baby clinic" Avoin Neuvola every Monday. When we came back from Finland the midwife came once and just before Christmas we had a 3 month check up with a doctor. To make things a bit clearer we decided that we'll follow Germany's vaccine and doctor's check up program, no matter where we are. So Leevi got his first vaccinations in December and yesterday was time for the rotavirus vaccination booster.

As said, Leevi has been growing quite slowly, which has been worrying to me when everywhere is said that baby should grow at least 500g per month and all the babies I see around are (much) bigger that our tiny one. But when looking at growth charts he's been growing quite evenly on his own line, which is completely fine. I wish someone would have told me not to stare at the grams so much, it would have saved me from a lot of stress. But now I'm finally starting to relax a bit, and just enjoy observing the development of my child.

The attitudes towards Leevi's growth have been quite different, even though we were never told by a doctor that there would be something wrong (as there wasn't). In Germany the midwife would have wanted to help me to exclusively breastfeed (Leevi got infant formula since the time at the hospital and we never got rid of that), but I think that she did not have the knowledge of really helping us. So we ended up giving more or less formula to top up the breastfeeding depending on the last weight gain. In Finland on one week the nurse said that Leevi is growing just fine, and two weeks after another nurse was rather shocked and told us to raise the amount of the formula immediately. Doctor in Germany just said that he is growing on his own line and did not even ask about our feeding methods. Yesterday here in Kampala the baby clinic person was super supportive towards breastfeeding, and told us not to worry at all, as long as there's enough wet diapers. When we suggested that we could start giving him solid food when he is 4 months old, she said we should not hurry with it. Actually she said we could just leave out the formula too, that my breasts know what the baby needs. I'm not feeling that radical about the exclusiveness anymore, I think we have found quite good balance. But maybe we will not hurry with the other foods as Leevi is still very young and his guts might not be able to tolerate solid food just yet. It was so refreshing to hear such encouraging feedback, I wish we could have heard more of that (even though we did not ever get very bad feedback either).

So now our miniman has reached 4580 grams and 59 centimeters. He still wears the size 56 in clothes (we are using a few of 62 too) and he still fits in the size 1 diaper. But he has loads of energy to develop new skills; turning around, grabbing toys, chatting, laughing and doing aerobics. And most of the time he has been a very satisfied little lad. So as a support to other small-baby-parents, everything can completely fine even if your baby does not resemble Michelin man! ;) 

Yksi kokemus saksalaisesta terveydenhuollosta.

Nyt alkaa itse tapahtumasta olla sen verran aikaa, että lienee hyvä kerrata sen kulku ennen kuin se hautautuu valvomisesta ja imetyksestä dementoituneiden aivojen perukoille...

Sanotaan nyt näin alkuun, että henkilökohtaisesti olen tyytyväinen saksalaiseen terveydenhuoltoon, vaikka välillä valvonnan ja tarkkailun määrä vaikuttaakin ylimitoitetulta. Mutta parempi niin päin. Vertailukohtaa minulla ei varsinaisesti ole; en (onnekseni) ole joutunut tutustumaan esimerkiksi suomalaiseen systeemiin kovin syvällisesti. Täällä (ymmärtääkseni, korjatkaa jos puhun puuta heinää) jokainen valitsee itse vakuutusyhtiön, joka sitten kattaa itse määrittelemänsä määrän terveydenhuoltopalveluista, eli homma on mutkikkaamman kuuloista kuin suomalainen suoraviivainen sosiaaliturva. Noh, eipä siitä sen enempää, olen saanut melko huolettomasti olla ihan ulapalla näistä asioista, kiitos järjestelmällisen mieheni.

Täällä ei ole Suomesta tuttua neuvolasysteemiä, vaan jokaisella kunnon saksalaisnaisella on oma gynekologi, jonka luona on käyty suurinpiirtein ensimmäisistä menkoista lähtien. Tämä luottotohtori hoitaa sitten luonnollisesti myös raskauden seurannan. Lääkärin lisäksi nainen voi halutessaan valita myös kätilön, jonka luona voi käydä raskauden aikana ja joka lapsen syntymän jälkeen tekee kotikäyntejä jopa päivittäin, perheen tarpeiden mukaan. Aivan mahtava systeemi muuten! Joissain tapauksissa oman kätilön saa mukaan myös synnytykseen, mutta tätä ei (kai?) yleensä vakuutus korvaa. Minullahan ei luonnollisesti omaa Frauenarztia ollut, joten valitsimme hänet perustein "ensimmäinen jota suositeltiin jonkun tutun tutun toimesta". (Suositukset ovat iso tekijä tässä hommassa, on yleistä että äiti ja tytär käyvät samalla lääkärillä, ainakin täällä pikkukaupungissa. (Kuulin myös, että aina silloin tällöin käy niin että asiakas alkaa seurustella lääkärin pojan kanssa ja sitten pitää vaihtaa lääkäriä.)) Kuulin itse vasta juuri ennen ensimmäistä käyntiä että lääkärini on mies, ja vaikka se on minulle ihan ok, olisin itse todennäköisesti valinnut naisen. Mutta koska en jaksanut perehtyä asiaan vaan annoin Wolfin hoitaa, niin ei parane valittaa. Lääkäri joka tapauksessa oli kohtelias ja mukava, kovasti englantia yrittävä herra, jonka luona loppujen lopuksi taisimme käydä vain kahdesti. Kätilön valitsimme englanninkielen taidon perusteella, ja löysimmekin, ainakin sellaisen joka ymmärtää kun minä puhun englantia. Hän tosin vastaa saksaksi. Kätilö on suorasanainen ja kaunistelematon, mutta kuitenkin mukava viisikymppinen rouva, joka on intohimoinen jalkapallofani (täällä naisetkin tuntuvat olevan sekaisin futiksesta). Kun hän, Bayern München-fanina, sai tietää Wolfin kannattavan Dortmundia, meinasi asiakkuussuhde loppua lyhyeen. Sain kuitenkin hänet vakuutettua puolueettomuudestani.

Kätilön ja lääkärin luona käytiin vuoroviikottain raskauden seurannassa. Kätilö hoiti perus sydänkäyrät ja pissatestit, lääkäri ultrasi joka kerta, joka oli minulle yllätys. Suomessa kun normaaliin raskaudenseurantaan kuuluu ilmeisesti kaksi ultraäänitutkimusta. Minulla niitä kertyi koko raskauden aikana niin monta, että sekosin laskuissa. Viimeisellä raskauden aikaisella tapaamisella kätilön kanssa hän ei ollut tyytyväinen vauvan sydänkäyrään ja lähetti meidät sairaalaan tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. Ja vaikka sydänkäyrä näyttikin siellä ihan normaalilta, päättivät he pitää minut tarkkailussa kaksi päivää, jonka aikana en saanut poistua sairaalan alueelta vaikka kaikki oli hyvin (tässä yksi syy siihen miksi tunsin olevani hieman ylisuojeltu). Pääsimme siis tutustumaan sairaalaan jo etukäteen. Laskettuna aikana eli perjantaina 25.9 lääkärit sitten laskivat minut takaisin vapaalle jalalle, ja ehdimme viettää kotona vierailevan äitini seurana kokonaiset kolme yötä, kunnes taas maanantaisella kontrollikäynnillä lääkäri määräsi minut jäämään sairaalaan. Ja tällä kertaa synnytyksen käynnistykseen, eli kotiin ei enää ilman vauvaa lähdetty.

Synnytyshän ei sitten mennytkään yhtään niinkuin suunnittelin, mikä kyllä lienee asian laita useimmille naisille. Lääkkeettömästä, luonnollisesta synnytyksestä päädyttiin käynnistyksen ja synnytyksen lääkkeellisen keskeytyksen kautta kiireelliseen sektioon. [Synnytys päätettiin käynnistää vauvan pään verisuonissa olevan paineen vuoksi. 8 tuntia käynnistymisen jälkeen supistukset jouduttiin lopettamaan, koska vauvan sydänkäyrät tippuivat ja vaikka ne normalisoituivat pian, kiireelliseen sektioon päädyttiin, koska synnytyksen uudelleen käynnistäminen olisi vienyt liikaa aikaa ja vauva oli tulossa ulos väärässä tarjonnassa.] Lopputuloksena on kuitenkin maailman suloisin, terve poikavauva, joten ei kai sillä ole niin väliä, miten hän tähän maailmaan saapui. Olen toipunut keisarinleikkauksesta ennätysvauhtia, ainakin fyysisesti. Henkisen puolen toipuminen tulee todennäköisesti esiin siinä vaiheessa, jos joskus saamme lisää lapsia. Vaikka aina toisinaan pohdin olisiko synnytys sujunut paremmin, jos sen kulkuun ei olisi puututtu käynnistyksellä, uskon silti, että lääkärit tekivät kuten parhaaksi näkivät, ja sen ansiosta meillä on terve lapsi. Eli kiitos vaan saksalaiselle terveydenhuollolle ja erityisesti St. Elisabeth Klinikille täällä Neuburgissa. :)

***

As long as I can still find the information from my foggy brain, it is time to write about how I experienced the German health care.

Based on my week or so in a hospital here, I'm satisfied with the treatment that I and my son got (even though the Abendessen was highly unsatisfying). In some point I was overwhelmed by the protection and supervision, but better too much than too little, right? I don't really have any similar experience from Finland or any other country so I am not able to compare, but from what I have heard, I think they are (even) more careful here than in Finland. And what comes to the system, it seems to be more complicated than at home; as far as I've understood (thanks to my well-organized husband I don't need to worry about these things) everyone chooses their own insurance company, which then pays things that they decide to pay. In Finland we all belong to the same social security, that covers the same things for everyone (on top of this you can have an insurance from work and of course your own private insurance). Anywhoo, might be that I'm not correct about these "facts" so please let me know if I got it all wrong.

In Finland we have a system called "neuvola", where all pregnant women go for their prenatal check-ups and where the babies are checked regularly after birth. In addition to the prenatal check-ups, if everything is fine, women get to go to the doctor twice (?) and get two ultrasounds. Here in Germany every proper German woman has her own Frauenarzt since they first got their periods or something. This trusted friend then naturally takes care of the pregnancy follow-up. In addition to that one can choose a midwife ("Hebamme" who works kinda like a freelancer) who can also do the check-ups and who does postnatal home visits to check the woman and the baby. This, I have to say, is a truly amazing service; you don't need to go anywhere with the newborn, but you get to ask all the stupid questions in the peace and calm of your own home. You can have check-ups every day or once a week or anything in between, as you wish. (And you have motivation to keep your home in some reasonable condition to avoid the visit from child welfare officers.) In some cases if you are ready to pay, you can also have your own midwife in the labor.

I, naturally, did not have my very own Frauenarzt here in Germany (or anywhere else for that matter), so we chose one based on someone's recommendation (I think, or maybe he was the first one in phone book?). Recommendation is a big factor in this business; it seems that quite often the mom and the daughter go to the same doctor, at least here in the small town. Even I was a bit disappointed to hear that my doctor was a man (I can only blame myself being lazy and not checking it earlier) but in the end he was ok. He always tried to explain things in English, more or less successfully. And all in all I think I only had two appointments with him. Our search for midwife ("Hebamme") had one requirement; she should speak English. We found one who understands English and speaks rather understandable German. Close enough. She is actually quite nice; straightforward, no nonsense kinda person. And crazy about football (apparently also German women are football freaks), which is a plus for Wolfi, except that she is a Bayern fan. (She almost cancelled our appointments when she heard that Wolfi is a BVB fan, but I got her convinced that I have nothing to do with that.)

In the end of the pregnancy when we arrived here, I visited the doctor and the midwife every other week, so that every week was some kind of check up. I had so many ultrasounds I can't even count them anymore. In the beginning it was nice but towards the end it seemed a little unnecessary. On the last visit at the midwife she wasn't happy with the heartbeat of the baby and sent us to the hospital for a closer look. And even though after that the heartbeat was always fine they kept me in surveillance in the hospital for two nights, which to me seemed a bit too much. Well, at least we got to know the hospital already before the real deal. On the due date, Friday 25.9, the doctors let me out and three nights later I checked in again. This time we were not gonna go home just the two of us anymore, as the doctor decided to induce the labor.

So as I mentioned already, the labor did not go according to my plan (but then, whose does go?). Quite the opposite I'd say actually. From the wish of non-medicated, natural labor I went into medically induced labor which finally ended up in a c-section. [The labor was induced because the veins in the baby's head seemed a bit swollen. Then 8 hours after labor started the doctors had to give me medication to stop the contractions because the baby was in trouble. As it might have taken forever to get the labor going again and it would have been too risky, they had to do a c-section.] Oh well, as the end result was a beautiful, healthy baby boy, it does not matter how he came into this world. (Perhaps I'll wish for a c-section next time and end up having spontaneous home birth. :P) Physically I have recovered well, the mental side we'll see latest if we get more kids some day. Sometimes I'm wondering whether the labor had gone so "bad" if it would have started naturally, but in the end I'm sure that the doctors did what they thought was the best thing at the moment and that is why we have a healthy child. So I'm thankful to the German health care and especially to the St. Elisabeth Klinik in Neuburg. :)

Lähiseutumatkailua: Regensburg, Nürnberg & Eichstätt.

Edelleen täällä odotellaan vauvaa, ja ajankuluksi ollaan reissattu ympäri ämpäri. Tässä muutama kuva matkan varrelta. :)

Regensburg ja Nürnberg olivat molemmat tosi viehättäviä saksalaiskaupunkeja, joista molemmista löytyy (jälleen kerran) vaikuttava vanhakaupunki. Ensisilmäyksen perusteella voisin jopa harkita muuttavani jompaan kumpaa näistä, jos tänne päin tulisi tarve muuttaa. Kummatkin ovat kompaktin kokoisia; Nürnbergissä asuu noin puoli miljoonaa ihmistä ja Regensburgissa huomattavasti vähemmän, mutta sinne eloa ja meininkiä tuo ilmeisesti suuri määrä opiskelijoita. Mukava huomata, että on täällä etelässä paljon muutakin kuin "vain" München.

Voipi olla, että meidän reissut ennen Bubin tuloa on nyt reissattu. Vielä jaksaisi kierrellä, mutta autossa istuminen ei oikein innosta, ja lähimaasto on aika koluttu jo. Ehkäpä kaupunkireissujen sijasta keskitymme luonnonhelmassa oleiluun, jos kelit sallivat. Ensi viikolla mun äiti tulee vierailulle, joten puuhaa riittänee Neuburgin ja Ingolstadtin esittelyssäkin.

***

We are still waiting for the Bubi, and in the meantime we've been all around Bavaria. Here's some pics along the way. :)

Regensburg and Nürnberg seemed both very cute German cities, with gorgeous old towns. I could imagine living in one of those cities, if it ever came necessary to move here. It's nice to notice that there's so much more here than "just" Munich.

It might be that now it is time to settle down, as there's not so many cities to see within reasonable driving distance. Maybe we'll make some trips to the nature instead. Anyway, next week my mom is coming and we are busy showing her around Neuburg and Ingolstadt.

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Eichstätt

Nürnberg

Regensburg

Nürnberg

Regensburg

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Nürnberg

Regensburg

Viikonlopun täydeltä vauva-asiaa.

Täällä ollaan edelleen yhdessä paketissa, ja todennäköisesti näin mennään ihan sinne laskettuun aikaan asti. Torstaina tuli täyteen viikko 37, joka tarkoittaa siis sitä, että meidän Bubi on täysiaikainen, ja näin ollen valmis ulkomaailmaan halutessaan. Torstaisen lääkärikäynnin perusteella vauvalla on kuitenkin sen verran hyvät oltavat masussa, että hän pysynee siellä vielä muutaman viikon.

Viime viikko meni jotakuinkin sellaisissa tunnelmissa, että vauva saisi tulla jo. Ei niinkään siksi, että mulla olis jotenkin epämukava olla, mutta olen vain hieman kärsimätön tapaamaan meidän palleron. Lääkärin sanat tulivat siis hienoisena pettymyksenä, mutta nyt kun olen niitä tässä hetken pohtinut niin onhan se kiva, että mun kroppa on vauvalle niin hyvä paikka olla, ettei hänellä ole kiirettä tänne kylmään, pahaan maailmaan. Kunpa Bubi vaan ulostautuisi ennen kuin äitini jo lentää takaisin Suomeen, lentoaikatauluja kun oli hieman haastavaa päättää. Näillä näkymin äiskä tulee muutama päivä ennen laskettua aikaa ja viipyy täällä kaksi viikkoa.

Torstaina selvisi myös, ettei meille todennäköisesti ole tulossa pelkäämääni jättivauvaa, vaan ihan normaalikokoinen, hieman alle 3,5 kiloinen jäpikkä. Kuinka huojentavaa!:D Hän on jo muutaman viikon killunut masussa pää alaspäin, joten asennostakaan ei tarvitse kantaa huolta. Kivut ja säryt ovat pysyneet kohtalaisina, vähän ikävästi vauvan pää (?) painaa tonne nivusiin, joka saa mut näyttämään lyllertävältä pingviiniltä...

Perjantaina päästiin tutustumaan sairaalan synnytysosastoon infoillan merkeissä. Yllätyksenä mulle tuli se, ettei täällä ole ollenkaan ilokaasua käytössä, se oli nimittäin ykkösenä listallani lääkkeellisistä kivunlievityksistä. Kätilön mukaan synnyttäjät vetelivät sitä sellaista tahtia, että unohtivat kaasupäissään kokonaan ponnistaa, joten sen käytöstä on luovuttu... Infoiltaan osallistui about 150 ihmistä, joka oli aikamoinen shokki, ilmeisesti myös järjestäjille. Ruuhkasta huolimatta kierros oli hyvin organisoitu ja päästiin synnytysosastoa ihmettelemään. Tutustumiskierroksesta jäi tosi hyvä maku (lukuunottamatta ryysistä, toivottavasti sairaalassa on tilaa kaikille...); kuten jo aiemmin olin lukenutkin, tämä sairaala on erityisesti luonnollisen synnytyksen ja kivunlievityksen kannalla ja tukea imettämiseen on hyvin tarjolla. En melkein malttaisi odottaa, että pääsen testailemaan rentoutumisammetta ynnä muita hienouksia. Yksi tärkeimmistä asioista sairaalassa minulle olisi se, että Wolfi voi myös yöpyä siellä. Tätä ei valitettavasti voi kukaan etukäteen taata, mutta ilmeisesti pitäisi olla aika huono tuuri, että kaikki perhehuoneet olisi varattu.

Lauantaina vuorossa olikin sitten koko päivän kestävä synnytysvalmennus Münchenissä. Valmennuksessa kävimmekin jo aiemmin Ugandassa, mutta päätimme kuitenkin ajankuluksi käydä siellä vielä täällä. Synnytysvalmennuksen pitäjä oli seitsemissäkymmenissä oleva amerikkalaismummo, jolla tuntui riittävän paljon mielipiteitä. Faktatiedon määrä jäikin sitten hieman vähäisemmäksi, mutta ehkä aihe on muutenkin enemmän mielipide- kuin tiedekysymys. Hirveästi mitään uutta ei koulutuksessa ollut, mutta eipä siitä varmasti haittaakaan ole olla (teoreettisesti) hyvin varautunut. Päivän parasta antia oli ponnistus- ja hengitysharjoitukset, ja samoilla viikoilla olevan suomalaisparin tapaaminen. 

Seuraavat pari viikkoa on kalenterissa aika tyhjää, muutama kaupunkireissu olisi kiva vielä tehdä, jos jalat kantaa. Helteillä kävimme monta kertaa uimassa ulkouimalassa, mutta nyt on vähän liian vilposaa, ja uimahallikin aukeaa vasta 12.9. :( Kävelylenkkejäkin olisi kiva tehdä, mutta niiden jälkeen saa varautua koko päivän lepoon, kun nivuset huutaa hoosiannaa. Lasketun ajan viikonlopulle olisikin ties mitä kaikkea kivaa Street Food Festivaleista Volksfesteihin, mutta saa nähdä päästäänkö niille ollenkaan. :D Onpahan sitten ainakin jotain häiriötekijää, jos Bubi päättää mennä yliajalle.

***

This weekend's topic has been "Baby". Unfortunately not yet the actual, real-life baby, but more theory. On Thursday our Bubi reached the mark of a full-term baby, so now he is physically ready for the outside world. :) We had an appointment at the doctor, and heard that the size of Bubsen is normal; he is estimated to weigh about 3,4 kg on the due date. The doctor also said that it seems like the baby has no hurry to come out, so it might well still be another 3 to 4 weeks. I would not mind him coming a bit earlier, but of course it's nice to know that my belly is a comfortable place to be. :D

On Friday we had a chance to participate on an info tour at the hospital. The amount of participants on this "Infoabend" was shocking - there was about 150 people - but apart from that the tour was a very pleasant experience. The Neuburg hospital is especially favoring natural birth and breastfeeding; things that are important to me. So I have no doubts about the hospital, I'm actually kinda looking forward to it already. :D

Saturday was a birth training day in Munich. We already had the training in Uganda, but decided to go again here, maybe mostly because we have so much time. :P Nothing really new came up, but at least now we are very well prepared (theoretically). The course teacher was a seventy-something American grandma who had a lot of opinions, but the amount of "fact knowledge" was perhaps not so high. Well, the topic is more about opinions that science anyway, isn't it? The best part of the day was the breathing and pushing exercises and meeting another Finnish couple.

For the next few weeks we don't have much program. Someone might say that it would be good to slow down a bit already. Funny how I thought that I'd have sooo much time to read books and do some (not very me-like) handicrafts, but now we've been so busy that in the evening I just pass out as soon as I see bed. Anyway I prefer it this way, time goes faster, so I'm pretty sure we'll manage to fill the calendar till the due date. Which is in 19 days!!

Lähiseutumatkailua: Tegernsee & Bad Tölz

Augsburgin reissun jälkeen vuorossa oli jylhiä järvimaisemia Wolfin synttärireissun merkeissä (synttärit oli jo muutama viikko sitten, mutta Wolfin vanhemmat kustansivat lahjaksi päivän valitsemallamme järvellä).

Kohteeksi valikoitui Tegernsee, Münchenistä etelään, parin tunnin ajomatkan päässä täältä meiltä. Reissu oli pitkänlainen masun ja turvonneiden jalkojen kanssa, mutta kyllähän paikka oli näkemisen arvoinen.

Jo matkanvarrella siirryttyämme autobaanalta pienemmille teille ajoimme supersöpöjen kylien läpi, ja ne muuttuivat yhä vain söpömmiksi järvelle päästyämme. Vaikka minulle suomalaisena järvimaisema onkin melko tuttu, ja suomalainen järvimaisema tietysti se paras, niin kyllä täältäkin löytyy! :) Ja aika erilaiset maisemat ovatkin, korkeiden kukkuloiden ja vanhojen, perinteisten rakennusten kera.

Järvellä loikoilun jälkeen ajoimme pieneen Bad Tölzin kaupunkiin, jossa emme kovin montaa katua ehtineet koluta. Siitäkin huolimatta sain taas kerran silmät pyöreinä kummastella, miten on mahdollista, että joka kyläpahasessa on niin komea "vanha kaupunki". Suomessa kun näitä kauniita, vanhoja keskustoja on melko vähän.

Tämän reissun perusteella saatamme vielä joku päivä hyvinkin majoittua johonkin Tegernseen rannalla sijaitsevaan kylään yöksi tai pariksi.

***

After our last week's trip to Augsburg, this week was Tegernsee's turn. Wolfi's parents gave him this trip as a birthday present, and so we packed the Müllers in the car and took off. The lake is about 2 hours away from here, and I must admit that even this short driving was getting hard on my belly and legs. But it was worth it!

Lakes aren't exactly something new to me as a Finnish person, and even I think Finnish lakes are the best in the world, I can't complain about this one either. Already on the way we drove through super cute villages, which only got cuter when we reached the lake. The lake was surrounded by big hills and traditional, old houses, pretty different from the Finnish lake views.

After the lake we had afternoon coffee in the near-by small town called Bad Tölz. It never stops amazing me how pretty all these little cities here are. I have probably never even seen an ugly Middle-European city. :P

Raskausviikko 36.

Loppusuoralla taidetaan olla, vaikken sitä itse aina oikein ymmärräkään. Suomen loman jälkeen ollaan laitettu tätä meidän väliaikaiskämppää oman näköiseksi ja valmiiksi vauvaa varten. Lähes kaikki pienen pienet vaatteet on pesty, ne odottavat vielä lajittelua. Vaatteita on kertynyt ihan järkyttävä määrä, mistä ihmeestä ne kaikki on tullu?! :D Kaikenmaailman hilavitkuttimiakin on hankittu, todennäköisesti enemmän kuin olisi näin ensialkuun tarpeen. Syytän Wolfia, koska mitä tahansa mä sille ehdotan, se pitää tarpeellisena, eli kukaan ei oo puhumassa järkeä meille. :P

Tällä viikolla tehtiin puolen päivän reissu Augsburgiin, joka pikasilmäyksellä vaikutti ihan kivalta kaupungilta, ainakin shoppailumielessä. Mun shoppailut on tosin nyt tällä erää tehty; en osta enää yhtäkään vauvanvaatetta, eikä itselleni shoppailu tässä virtahepo-olemuksessa houkuttele ollenkaan... Olisi kiva tehdä enemmänkin lähiseutureissuja, mun jalat vaan tahtoo irtisanoutua ensimmäisen tunnin kävelyn jälkeen. Mutta jotain on kyllä keksittävä, ettei tulla ihan hulluksi tässä odotellessa. 

Keskiviikkona tavattiin taas meidän kätilö (tavattiin siis hänet ja lääkäri jo ennen Suomen-reissua), hän vaikuttaa edelleenkin oikein mukavalta ja sopivan rennolta. Käytiin myös sairaalassa ilmottautumassa ja kuultiin vähän heidän toimintatavoistaan, jotka tuntuvat mätsäävän mun toiveisiin kuin nenä päähän; sairaala ja sen kätilöt ovat erityisesti luonnollisen synnytyksen ja imettämisen puolestapuhujia. Ja tähän mennessä saksa-englanti-kommunikaatiokin on pelannut ihan kiitettävästi. Eli sairaalan ja muun hoidon puolesta on kaikki kondiksessa. Jos mitään kummenmpaa ei tapahdu, niin kahden viikon päästä olis seuraava lääkäriaika, jolloin ilmeisesti myös ultrataan (ehkä noin sadannen kerran :D) ja katsotaan vauvan kokoa (lääkärin mukaan vauva oli jo muutama viikko sitten isohko).

Jalkojen turvotusta ja ajoittaisia särkyjä ja kolotuksia kummempia vaivoja ei ole edelleenkään ollut, niimpä olen päätellyt että tämä poitsu antaa meidän odottaa ihan viimeiseen saakka. :D Kiloja on kertynyt nyt 12, niistä pari viimeistä Suomessa herkutellessa... Ilmeisesti paino on kuitenkin edelleen ihan normaalin rajoissa, mutten itse haluaisi sitä enää kovin paljoa lisää kerryttää. Osaisinpa vaan jättää herkut syömättä...

Mieliala on ollut ihan hyvä, tosin ei mitenkään ylitsepursuavan pirteä. En oikein osaa päättää olenko iloinen vai alakuloinen vai jännittynyt vai rauhallinen. Vai välinpitämätön. Ehkä tämmöiset mielialanvaihtelut kuuluvat asiaan. Muutama päivä sitten sain kyllä pienehkön hermoromahduksen; luulen sen liittyvän tähän täällä tulevaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Ugandassa kun olemme molemmat yhtä ulkopuolisia, mutta täällä se olen vain minä. Arvostan toki sitä, että edes puolet perheestä on lähellä, ja he ovatkin aivan ihania, mutta silti.... luulen, että jokaisella, joka on viettänyt pidemmän aikaa puolisonsa perheen ja ystävien seurassa, tulee ajoittain tälläinen olo, mutta kielimuuri lisää vielä kierroksia. Onneksi mun äiskän lennot on jo varattu. :)

***

Five weeks to go! Or seven... Anyhow, the finish line getting close. I assumed that when we buy all the baby stuff and wash all the clothes, I would finally realize that the baby is coming, but no. It still seems like something somewhere far in the future. This week we have washed almost all the baby clothes and bought all the bigger things. I don't know what happened but I think we kinda lost our common sense in some point. Ok, we did not buy so many clothes, but we got A LOT for free (many thanks to our kind friends :*) and now we are drowning in them. :P We have also bought almost all possible baby equipment there is; I blame Wolfi because he is fine with anything I suggest and then there's no one left to say "no, we don't need that". :P

This week we've visited Augsburg, a close by bigger city, which seemed nice at least for shopping. But my shoppings are now done; no more baby clothes and buying clothes for myself right now seems just the stupidest idea ever. :D We wanted to do more of these short trips around here, but unfortunately my legs seem to disagree. Even after an hour in the city or the supermarket they are all swollen and hurting like hell (I'm sure I laugh at this comment in couple of weeks when I'm in labor pains). But we gotta do something, we can't just sit home and wait, so sorry poor feet, you just have to take it. We've also met our midwife ("hebamme") a few times, she seems very nice and relaxed. If nothing weird comes, the next appointment is in two weeks, when the doctor will probably make the last ultrasound to check the size of the baby. On Wednesday we visited the hospital for registration, and we heard a bit more about their practices, which seemed to be on the same line with my wishes about natural birth and breastfeeding. So far the German-English mix in communication has worked fine, so I'm not too worried about the language anymore.

Apart from the swelling and some small aches there hasn't been any signs of labor approaching, so I think Bubi is making us wait for a looong time still. :P I've now gained 12 kilos, from which the last few came during our holiday in Finland, ooops. Too much Fazer and salmiakki. The weight is still apparently normal, but I would not like to get much more. If I just knew how to stop eating sweets...

My mood has been, like most of the pregnancy, quite fine. Only the last few days it has been somehow hard to decide whether I'm happy or a bit down, excited or afraid. Or perhaps completely indifferent. I guess it's normal. On Wednesday I had a bit of a meltdown though, I think it has something to do with the feeling of being an outsider here. In Uganda we are both outsiders, but here it's only me and it can be frustrating sometimes. And it's not like people here would want to make me feel like that, Wolfi's family and friends are super nice, but it is just how it is. I'm sure anyone who has spent longer time with their partner's family know what I mean. The language barrier just adds to the effect. But luckily my mom's flights are already booked, and I can't wait for her to see this cute city. :)

4 yötä jouluun on....eikun...

4 yötä lähtöön! Vihdoin mulla on lupa alkaa pakata matkalaukkuja, mutta jostain kumman syystä into on hieman laantunut. Ei sillä, ettenkö haluaisi lähteä jo vaikka tänään. Kaiken "tarpeellisen" mahduttaminen vaivaiseen neljään pakaasiin vain vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä... Ei kai auta kuin ottaa "challenge accepted"-asenne ja lähteä jahtaamaan mestaripakkaajan titteliä. Tai jos sittenkin lähtisi pelkällä käsimatkatavaralla ja ostaisi kaiken tarvitsemansa periltä? Siellähän on alennusmyyntien vikat megasuperalet vielä käynnissä, eikös?

Uskomatonta ajatella, että se kauan odotettu lähtöpäivä on tällä viikolla. En osaa oikein kuvitellakaan millaista meidän elämä tulee seuraavaan viiden kuukauden aikana olemaan. Mutta tiedän että se tulee olemaan mahtavaa. :)

Suunnitelmissa on ensi viikon (!!) Suomi-reissun lisäksi reissata masun sallimissa rajoissa Saksassa. Kohdelistalla on ainakin München ja muut lähikaupungit, ja ehkäpä uskaltaudumme pikavisiitille Berliiniinkin. Keski-Euroopassa asuminen on siitä aivan mahtavaa, että voi vaan ottaa auton alle ja huristella ties kuinka pitkälle, mutta täytynee hieman jarrutella, ettei käy niin että Bubi päättää tulla maailmaan autobahnin levähdyspaikalla.

"Kotiseutumatkailun" lisäksi odotan tietenkin ruokaa; kalaa, sieniä, suomalaisia pottuja, herneitä, marjoja, rahkaa, piimää, ruisleipää, karjalanpiirakoita, Saarioisten maksalaatikkoa, maailman parasta suklaata, salmiakkia, säkillistä irtokarkkeja, jätskiä, ylitsepursuavia supermarketteja, joista saa kaiken ja enemmän kuin osaisit kuvitellakaan, saksalaista leipomoa, weizenia, salamia, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, viinilasillista, sushia mmmm.... Joitakin näistä herkuista joudun toki odottamaan vielä tovin, ne kun eivät raskausruokavalioon sovi, mutta viimeistään lokakuun pimenevinä iltoina edessäni on juustolautanen ja lasillinen punaviiniä. ;)

Kaikista eniten odotan toki rakkaiden perheenjäsenten ja ystävien näkemistä, ja Suomi-loman kalenteri onkin taas täyteen buukattu. :)

Nyt pakkaamaan!
P.S. Yritän saada myös muutaman auringonsäteen mahtumaan mukaan.

***

4 nights to go! Finally I have a permission to start packing. Unfortunately I'm not so excited about it anymore, not that I would not want to go already today. It's just the amount of stuff that should fit in four suitcases that is terrifying me... I guess I should change into "challenge accepted" mood, and just get it done. :D

It feels kinda unbelievable our travel day is this week, I've been waiting so long. I can't really imagine how the next five months will be, but I'm sure it'll be amazing! :)

Next week (!!) we'll have our summer holiday in Finland, and then we've been planning to do some travelling in Germany too. We are at least going to Munich and some other cities close by, and maybe even to Berlin, if the belly allows me. It's just so cool to live in such place where you can hop into a car and drive anywhere. Can't wait! I just have to remember to take it easy, I do not wish Bubi to be born next to Autobahn. :P

Apart from travelling I am, of course, waiting for the food! All the Finnish and German delicacies I've been craving for so long. And the supermarket where you can buy anything you can imagine and beyond.

But above all, I'm waiting to meet my beloved family and friends. The calendar seems quite booked already, one week is just too short. But after Bubi is born we'll have more time in Finland, too. :)

Loppuvuoden suunnitelmia.

Vauvan tulo vaikuttaa tietysti kovasti meidän tämän vuoden suunnitelmiin, jotka ovat hyvällä mallilla jo. Ainahan ei voi tietenkään tietää miten asiat kehittyvät, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö niin?

Ehkä siellä muutama utelias miettii, missä mahdamme synnytyksen ynnä muut lapsentuloon liittyvät asiat hoitaa. Olisin toki kovasti halunnut Suomeen, koska tilanne on uusi ja jännittävä, ja tuntisin itseni varmimmaksi, jos saisin puhua omalla äidinkielelläni. Valitettavasti Suomessa synnyttäminen, vaikkei mahdotonta olekaan, olisi ainakin kallista ja byrokraattisesti hankalaa. En luonnollisestikaan kuulu enää Suomen sosiaaliturvaan vaan Saksan, joten vaihtoehtona olisi joko ollut maksaa koko lysti itse, tai keplotella takaisin Suomen systeemiin. Lisäksi menettäisimme Wolfin työpaikan tarjoaman asumiskustannusedun, jos tulisimme Suomeen.

Kuullessani kuinka hyvää hoitoa Saksassa saa, myönnyin pikkuhiljaa tähän vaihtoehtoon, vaikka se tarkoittaakin sitä, että oma perheeni on kaukana ja joudun kommunikoimaan englanniksi, tai pahimmassa tapauksessa saksaksi (varoitin Wolfia, että jos joku siinä synnytystilanteessa yrittää saada mut puhumaan saksaa, niin en vastaa seurauksista... :D). Synnytyssairaalaksi valikoitui Wolfin kotikaupungin sairaala, jolla on ilmeisesti hyvä maine synnytysten hoidossa. Anopin avustuksella sain myös itselleni buukattua englantia puhuvan kätilön. Kerron enemmän tästä Saksan systeemistä hieman myöhemmin.

Eli matkasuunnitelma on valmis: tarkoitus on lentää 1. elokuuta Müncheniin, josta sitten muutaman päivän päästä matka jatkuu koto-Suomeen kesälomailemaan, ja elokuun puolessavälissä takaisin Saksaan. Euroopassa meidän olisi tarkoitus olla aina jouluun asti <3 Olen superonnellinen siitä, että Wolfi pääsee koko ajaksi mun mukaan, koska yksin en kyllä olisi suostunut "vieraassa" maassa tässä tilanteessa pidempään oleskelemaan. Toivottavasti kaikki menee suunnitelman mukaan, ja vauva pysyy kiltisti masussa ainakin syyskuun alkuun asti.

***

I'm sure few of the most curious readers have been wondering what is the baby delivering plan. According to my doctor and midwife delivery is not advisable here, and honestly I would not prefer it even if it would be. I, obviously, wanted to go to Finland, where I could communicate in my own language and the hospital environment would be at least somewhat familiar. Unfortunately, it is money wise kind of stupid for us to go to Finland, so I started to look in to the German system. Luckily, it seems to be very working (if I ever had a doubt about that) and it made me feel a bit more comfortable delivering there instead. With some help from my mother-in-law we even managed to find English speaking midwife. :)

The city we are going to is the hometown of Wolfi's, and was quite a natural choice as half of the family is there. Hopefully my family can also travel there to see the baby. Anyway we are going to Finland later to introduce the new family member. If everything goes as planned, we'll leave to Germany on 1st of August and come back only after Christmas (!!) And in between we'll make few trips to Finland. <3

I'm back

Jaahas, minkäslaisia tekosyitä blogihiljaisuudelle sitä tällä kertaa keksis...? Lupaan aina itelleni, että kirjottelen edes jotain vaikka olisinkin lomalla, mutta kummasti se aina jää. :P Kaipa sitä on niin paljon muutakin tekemistä.

Niin, että mikä loma? Meille tuli ikävä talvea ja kaikkia ihania ihmisiä, joten ostettiin joululahjaks lennot Saksaan ja Suomeen. Ajankohta valikoitui sen perusteella, että Wolfin veli vaimoineen saivat juuri vauvan, ja pitihän uuden sukupolven ensimmäistä päästä heti moikkamaan. Reissusta ei tiennyt kuin muutama ihminen, koska me haluttiin yllättää molempien perheet. Ja siinä taidettiin onnistua. :D

Kaks viikkoa talvea riitti mulle, ja oli ihan kiva palata takas tänne lämpöön. Varsinkin kun mun perheen Ugandan-visiittiin on enää muutama hassu viikko! Millonkohan sais alkaa laittaa paikkoja valmiiks vieraita varten?

Ennen meidän lomaa täällä oli aika tuskasen kuumat oltavat ja koska sadetta ei saatu viikkoihin, oli ilmanlaatukin melko kehno. Eli nautittiin kyllä puhtaasta, raikkaasta ilmasta koto-Suomessa ja -Saksassa, vaikkei kelit suurimmaksi osaksi kovin kummoiset siellä Pohjolassa olleetkaan. Nyt täälläkin on viilentynyt ja ollaan saatu myös muutama sadekuuro, eilen ukkosti melkein koko päivän. :)

Probably the best breakfast in Germany at Cafe Kate in Neuburg an der Donau.

Kiirettä on pitänyt saksan kurssin kanssa, ja pitäis noita toisiakin opintoja jaksaa viedä eteenpäin. Motivaatio hoi, missä olet? Tänään päätin maanantain kunniaksi skipata saksan tunnit (tekosyinä se, että naapuri on lomalla ja meillä on näin ollen auto-ongelma, sekä Kuban eiliset vatsavaivat; pitäähän sille seuraa pitää, jos on kerran kipeä), mutta voin ylpeänä ilmoittaa, että ainakin tähän mennessä oon käyttänyt aikani melko tehokkaasti nukkuen, Kubaa ulkoiluttaen, salilla käyden, opiskellen ja nyt blogia kirjottaen. Eli ehkä mun ei tarvi potea huonoa omaatuntoa lintsaamisesta?

***

I was trying to figure out good excuses for the blog silence, but could not come up with any... 

Before Christmas we decided that we wouldn't be able to wait till summer to see our families. So we bought flights home for January, strategically just after the newest member of Müller family was born. We wanted to surprise everyone, so only few people knew we were coming. And I think we managed quite well with the surprise. :)

Finland's best vegetarian food at Roots Kitchen

Two weeks of cold and darkness were enough for us and it was actually not that hard to come back here. Now the temperatures here have dropped a bit and there's been some rain showers so it's very pleasant actually. Of course I would have wanted to spent more time with family and friends. But luckily, I don't need to wait that long; in six weeks my family will come here, and I cannot wait to show them how interesting place Kampala is. 

The German course keeps me busy, and I should still find energy motivation to do the other studies too... Today I was being naughty and skipped the German classes, due to some logistic issues and Kuba being a bit ill. Excuses, I know, but I have actually been quite productive this morning; I have been sleeping, taking Kuba for a walk, at the gym, studying and now, finally, writing this blog... Soon could be time for a nap. ;)

Happy 3rd of October, Germany! :)

Yesterday we had a big party in the residence of the ambassador, and I must admit I do enjoy these events, as long as I can be guest and take it easy. ;) And even more now that the language in the parties is English and I can understand the speeches. :D I had the honor to finally meet our new ambassador. He seems to be pretty easy-going guy, dancing with his wife in the crowd after the official part. A night full of nice people, tasty food, enough drinks, good music, gorgeous views and relaxed atmosphere. :)

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

...ja on laiskan bloggaajan pelastus, eli tässä teille:

Berlin

Helsinki

Potsdam

Potsdam

Espoo

Koti <3

Berlin

Potsdam

Potsdam

Berlin

Tallinn

Berlin

Tallinn

Berlin

Berlin

Potsdam

Tallinn

Berlin

Espoo