Showing posts with label koti. Show all posts
Showing posts with label koti. Show all posts

Monday, February 22, 2016

Kotiarestissa.

Oppositiojohtajan vaalien jälkeisestä kotiarestista tuli mieleen pohtia tätä omaa "kotiarestiani". (Kuinka julmaa lyödä huumoriksi moinen kauhea asia.) Minun kulkemistani täällä ei tietenkään kukaan oikeasti rajoita, mutta hyvin rajoittunutta se silti on. Useimmiten käyn kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin - ja silloinkin aina mieheni seurassa. Nyt Dubain loman jälkeen en ole nähnyt maailmaa pihapiirimme ulkopuolella, johtuen vaalien aiheuttamista mahdollisista levottomuuksista. Ja vaikka pidänkin itseäni kotihiirenä, ja väitän ettei minua haittaa, niin kyllähän tämä tilanne pidemmän päälle on jokseenkin hullunkurinen. Lähdin ulkomaille näkemään maailmaa, ja nyt näen sitä vähemmän kuin koskaan... Kaikista järjettömintä tässä on se, että mitä pidempään olen kotona, sitä suurempi kynnys ulos lähtemiseen on.

Miksi sitten olen "lukittuna" tänne neljän seinän sisälle (no, käyn minä sentään muutaman kerran viikossa salilla tuossa parkkipaikan toisella puolella)? Siihen on monta tekosyytä. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, ja autottomana kulkeminen täällä on lähestulkoon fyysisesti mahdotonta. Tähän saattaisi joku ehdottaa, että voisin toki kävellä kolmen kilometrin matkan lähimmälle ostarille paahtavassa helteessä autotien viertä kulkien. Tai ottaa bodan. Mutta en aio edes perustella miksi nämä eivät todellakaan tule kysymykseen. Miksi minulla ei sitten ole autoa? Olen koko pienen ikäni tottunut kulkemaan julkisilla tai jalan, ja minulle oma auto tyttöjen kanssa lounastamista tai päätöntä shoppailua varten kuulostaa totaaliselta pröystäilyltä. Niimpä meillä on vain yksi auto, jolla Wolfi ajaa töihin. Tietysti olisi vielä taksi, mutta jos oma auto on mielestäni liian luksusta niin mitäpä luulette mielipiteeni taksilla ajelemisesta olevan?

Ja vaikka tästä autottomuudesta pääsisi yli, minun on vaikea keksiä miksi näkisin vaivaa lähteä tuonne kuumaan, pölyiseen, ruuhkaiseen kaupunkiin. Mitä minä siellä tekisin? Tokihan tästä kaupungista varmasti tekemistä löytyy, itse vain olen enemmänkin päätöntä vaeltelua harrastava henkilö, ja sitä täällä ei voi tehdä.

Ja kuten jo sanoin, olen mukavuusalueellani täällä kotona, ja kynnys ulos epämukavuusalueelle lähtemiseen on koko ajan suurempi. Motivaatiota ei ainakaan kasvata se, että (onneksi) muutamme pian pois.

Jollei jostain puskista yhtäkkiä lennähdä motivaation tuulahdus (ja se auto), niin on hyvin todennäköistä, että vietän nämä viimeisetkin kuukaudet täällä kotiseinien sisäpuolella. Joten päätin listata "kotiarestin" positiivisia puolia:

  1. Koti pysyy siistinä, koska minulla on aikaa laittaa tavarat paikoilleen.
  2. Huono hiuspäivä tai sata finniä leuassa ei haittaa.
  3. Voin hillua yöpaidassa iltaan saakka (pyrin toki pitämään itseni ihmisen näköisenä, jotta mies ei lähde muille teille).
  4. Mulla on paljon aikaa Leeville (ts. mulla on paljon aikaa ottaa hassuja welfieitä ja videoita, ja raportoida jokaisen kakkavaipan koostumus livenä miehelle).
  5. Mulla on aikaa ja energiaa harrastaa liikuntaa.
  6. Ei haittaa vaikka yö olisi ollut ihan hanurista, voin nukkua päikkärit Leevin kanssa. (Teoriassa. Käytännössä täällä on ihan liian kuuma.)
  7. Säästän huimasti rahaa.

PS. Mulla tuli nyt sellanen deja vu-fiilis, että oon aika monta kertaa jo kirjottanut näitä samoja valitusvirsiä. Mutten nyt jaksa käydä läpi vanhoja tekstejä (taas yksi syy siihen miksi en ole hyvä bloggaaja). Tsori. This is my life. :D

***

While writing this I realized that I've written the same complaints (staying home all  the time) before, so I'm not gonna translate it.

Monday, January 11, 2016

Terveisiä helteestä.

Täällä vielä arkirutiinit hakevat paikkaansa, mutta pikkuhiljaa alamme taas kotoutua tänne päiväntasaajalle. Lentokentällä meitä tervehti "mukavan" kuumankostea ilma, josta saatiinkin nauttia melkein kaksi viikkoa. Mutta tänään ja eilen ilma on ollut huomattavasti miellyttävämpi ja aurinkokin pysytellyt piilossa (kukapa olisi uskonut, että joskus iloitsisin näin paljon pilvisestä säästä). Hikisimpinä tunteina tuijottelin puhelimen sää-appia ja sen povaamia hirmupakkasia Suomeen. Ei harmittanut hikoilu ihan niin kauheasti enää.

Mielialat täällä ovat vaihdelleet masennuksesta lähestulkoon normaaliin realistiseen positiivisuuteen. Väsymyksellä lienee osansa siinä, että päässä tuntuu joku ajavan nonstoppina vuoristorataa. En siis ole mitenkään kovin iloinen Kampalaan paluusta. Suurimpana syinä ovat terveys ja turvallisuus; kaikenmaailman pöpöt sekä ihan pian järjestettävät presidentinvaalit, jotka aiheuttanevat jonkinasteista epäjärjestystä. Olen myös vihdoin myöntänyt, ettei minusta ole elämään näin erilaisessa kulttuurissa. Ehkä en olekaan niin avarakatseinen maailmanmatkaaja kuin kuvittelin. Haluaisin kuitenkin yrittää nauttia näistä viimeisistä kuukausista täällä, koska en halua täällä asumisen tuntuvan ajanhukalta. Elämähän on tässä ja nyt, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä elokuussa kun muutamme Tallinnaan. Tai onhan se toki silloinkin, ja haaveilu on hyväksi, mutta pitäisi kuitenkin muistaa hyvät asiat juuri tässä päivässä. Siinä auttavat onneksi maailman suloisin Leevi ja maailman paras aviomies. :)

Ensimmäiset 11 päivää vilahtivat kuin silmissä Wolfin isän ja siskon vieraillessa täällä. Tänään alkoi ensimmäinen oikea arkiviikko, ehkäpä minä ja Leevi löydämme rutiinin pian. Leevi ei tuntunut olevan muutosta moksiskaan, edes kuumuus ei ole näyttänyt häiritsevän. Ainoastaan yksi asia on muuttunut; Leevi tuntuu vihaavan autossa matkustamista täällä. En kyllä ihmettele, minäkin inhoan. :D vaikka kuinka vannoin, ettei lapsestani tahallaan kasvateta teknologian uhria, on kännykän vauvasovellus osoittautunut automatkojen pelastukseksi. Tanssivaa ankkaa tuijotellessa harmit unohtuvat.

***

We've been back for about two weeks now. At the airport we were welcomed by "lovely" hot, damp weather, which lasted for almost the whole time we've been here. What a relief that yesterday it cooled down and today the sun has been hiding the whole day. On the sweatiest hours I used to look up my phone's weather forecast for freezing Finland and suddenly it did not feel so bad to be here in the heat. The first days have gone by quickly with settling in and Wolfi's dad and sister visiting. The daily routines are still a bit lost but I'm hoping we'll find them soon.

My mood has been like a roller coaster, going down and more down and then a bit up. I guess tiredness has something to do with it, but so does coming back here. I have to finally admit out loud that this place is not for me, it's just too different. I guess I'm not as open-minded globetrotter as I thought I would be. I'm too concerned about our health and safety to feel comfortable here. And now that the president's elections are in just few weeks, I'm getting more worried. But I try to remind myself to enjoy this time, I don't want to look back and think that living here was a waste of time. After all, life happens now, not tomorrow, or next week, or in August when we move to Tallinn. Dreaming of course is important, but so is seeing the positive things that happen every day. Luckily I have the cutest ever Leevi and the most amazing husband to remind me of that. :)

Unlike his mother. Leevi hasn't had any problem with us moving here. Even the heat does not bother him. Only thing that has changed is that he seems to hate driving in a car here (and so do I). I promised that I wouldn't raise a smart phone addict, but unfortunately the baby app on my phone seems to be the only thing that stops him from crying in the car. Ooopsi...


Friday, December 25, 2015

Vierivä kivi ei sammaloidu...

Viimeinen postaus on kirjotettu auton takapenkillä matkalla lentokentältä Neuburgiin. Tätä kirjottaessa istun sen saman auton penkillä matkalla vastakkaiseen suuntaan...

Joulu on meidän osalta taputeltu ja nokat suunnattu kohti Ugandaa. Muutama perhonen vaeltelee mahanpohjalla - mitähän tästä tulee. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Oon kyllä ihan kypsä matkalaukkuelämään ja on ihanaa päästä omaan kotiin, mutten ole täysin vakuuttunut että Kampala on oikea paikka meidän kodille. Mutta eipä mene kauaa kun ollaan taas Euroopassa, tällä kertaa pysyvämmin. Elokuussa puistelemme Afrikan pölyt jaloistamme (ainakin tällä erää) ja muutamme Tallinnaan! Jos siellä vaikka viihtyis hieman kauemmin. Alkaa nimittäin tää pakkaaminen riittää yhdelle ihmiselämälle. :D (Jotta ei kuitenkaan kävisi liian tasaiseksi muuttoa odotellessa, varasimme loman Dubaihin helmikuussa.)

Että sellasta. Hyvää joulua! Ja onnellista uutta vuotta, jos sattuisi niin hassusti käymään, etten ehdi kirjoittamaan ennen vuoden vaihtumista. ;)

***

The last post was written in the back seat of the car while driving from Munich airport to Neuburg. While I write this one I'm sitting in that same car on the way back to the airport...

Christmas came and went (for us at least) and now we are heading back to Uganda. I've got some butterflies in my stomach - I'm glad to get home but I'm not sure if Kampala is the right place for our home. Hopefully everything will work out fine. It will not be long though until we are permanently back in Europe; we are moving to Tallinn next August! And maybe we'll even settle there for some years. I'm so full of packing and unpacking, it's coming out of my ears.. :D (but just to make sure we would not get bored before moving, we booked a holiday in Dubai in February.)

So that's that. Merry Christmas. And happy new year too, in case I'm too busy to write before it's 2016. ;)

Tuesday, November 10, 2015

Ihana Helsinki

Helsinki hemmotteli meitä muutamalla mielettömän upealla päivällä, taitaa olla aika harvinaista ellei ennenkuulumatonta, että tälläisiä kelejä olisi marraskuussa. Nyt ollaan palattu maan pinnalle ja ilma on mukavan syksyinen. Ensi viikolle uhkailivat jo luntakin.

Ollaan asetuttu tänne aika kivasti. Meillä on kalustettu vuokrakämppä Töölössä, jonka löysin Facebookin kautta jo joskus alkukesästä, kävi kyllä hyvä mäihä. Kämppä on tosi siisti ja kivasti sisustettu, ja ihan sopivan kokoinenkin, vaikka aluksi tuntui pieneltä meidän viime aikaisiin lukaaleihin verrattuna. Parasta on kuitenkin sijainti; keskustaan kävelee alle kymmenessä minuutissa, samoin Hietsuun ja Töölönlahdelle. Ihanaa, kun vihdoin on enemmän aikaa talsia näissä maisemissa, viime vuosina kun Helsinki-päivät ovat keskittyneet lähinnä Kampin ja Kauppatorin välimaastoon. Aika turistiksi sitä itsensä täällä jo tuntee näin muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Helsinki tuntuu kovin isolta pikkuiseen Neuburgiin verrattuna, ihmisiä ja liikennettä riittää. Ihan kuin olisi isossakin metropolissa. :P


Ensimmäinen viikko meni hujauksessa pitkiä kävelylenkkejä tehden ja uusiin (tai no mulle jokseenkin vanhoihin) kulmiin tutustuessa. Ja ollaan toki tavattu ystäviä ja sukulaisiakin. Leevin syntymäjuhlat järjestettiin sunnuntaina, ja melkein koko suku pääsi paikalle. Ollaan yritetty olla tekemättä liian tiukkaa aikataulua, olisi kiva vaan spontaanisti päättää mitä tänään tehtäisiin, mutta niin vain on kalenteri taas täyttynyt kovaa vauhtia. :D

Haluaisin kovasti testailla Stadin ravintolatarjontaa, täällähän on hirveästi kivan kuuloisia paikkoja. Jotenkin sitä ei silloin tajunnut kun asui täällä, tai ehkä mielenkiintoisia paikkoja on enemmän kuin ennen. Toivottavasti ei käy niin klassisesti että päädytään vain Heseen ja Amarillochicosbravuria-tyyppisiin mestoihin. Suosituksia erityisesti hyvistä (vauvaystävällisistä) lounaspaikoista saa laittaa tulemaan. Meidän onneksemme Leevi on erinomaista lounasseuraa. :)


Helsinki welcomed us with some extraordinary gorgeous weather, and we spent the first days wandering around the sunny seaside. Now the weather is getting more November-like, but it's ok, it's still better than I expected.

We have settled down here quite nicely. I found a flat right outside city center in Töölö, and the location could not be any better. It's so nice to finally have time to walk around aimlessly; on the last holidays Helsinki-days have been mostly about shopping centers and tourist attractions in the center. Helsinki feels like a proper metropolis compared to the cosy, little Neuburg. So many people and so much traffic here! :D

First week went again so quickly. We've already met some friends and almost the whole family; on Sunday Leevi had his birth party, where he was welcomed to the family. I wanted to have quite open schedule while we are here, so that we could be spontaneous, but somehow we've managed to fill the calendar again. :P  


I would really like to test as many interesting restaurants here as possible, at least what comes to lunch places (Leevi is better company for lunch than dinner). There seems to be so much new places in Helsinki, or maybe I just did not notice them before. If you have any suggestions for lunch places worth visiting, let us know! 


Tuesday, July 28, 2015

4 yötä jouluun on....eikun...

4 yötä lähtöön! Vihdoin mulla on lupa alkaa pakata matkalaukkuja, mutta jostain kumman syystä into on hieman laantunut. Ei sillä, ettenkö haluaisi lähteä jo vaikka tänään. Kaiken "tarpeellisen" mahduttaminen vaivaiseen neljään pakaasiin vain vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä... Ei kai auta kuin ottaa "challenge accepted"-asenne ja lähteä jahtaamaan mestaripakkaajan titteliä. Tai jos sittenkin lähtisi pelkällä käsimatkatavaralla ja ostaisi kaiken tarvitsemansa periltä? Siellähän on alennusmyyntien vikat megasuperalet vielä käynnissä, eikös?

Uskomatonta ajatella, että se kauan odotettu lähtöpäivä on tällä viikolla. En osaa oikein kuvitellakaan millaista meidän elämä tulee seuraavaan viiden kuukauden aikana olemaan. Mutta tiedän että se tulee olemaan mahtavaa. :)

Suunnitelmissa on ensi viikon (!!) Suomi-reissun lisäksi reissata masun sallimissa rajoissa Saksassa. Kohdelistalla on ainakin München ja muut lähikaupungit, ja ehkäpä uskaltaudumme pikavisiitille Berliiniinkin. Keski-Euroopassa asuminen on siitä aivan mahtavaa, että voi vaan ottaa auton alle ja huristella ties kuinka pitkälle, mutta täytynee hieman jarrutella, ettei käy niin että Bubi päättää tulla maailmaan autobahnin levähdyspaikalla.

"Kotiseutumatkailun" lisäksi odotan tietenkin ruokaa; kalaa, sieniä, suomalaisia pottuja, herneitä, marjoja, rahkaa, piimää, ruisleipää, karjalanpiirakoita, Saarioisten maksalaatikkoa, maailman parasta suklaata, salmiakkia, säkillistä irtokarkkeja, jätskiä, ylitsepursuavia supermarketteja, joista saa kaiken ja enemmän kuin osaisit kuvitellakaan, saksalaista leipomoa, weizenia, salamia, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, viinilasillista, sushia mmmm.... Joitakin näistä herkuista joudun toki odottamaan vielä tovin, ne kun eivät raskausruokavalioon sovi, mutta viimeistään lokakuun pimenevinä iltoina edessäni on juustolautanen ja lasillinen punaviiniä. ;)

Kaikista eniten odotan toki rakkaiden perheenjäsenten ja ystävien näkemistä, ja Suomi-loman kalenteri onkin taas täyteen buukattu. :)

Nyt pakkaamaan!
P.S. Yritän saada myös muutaman auringonsäteen mahtumaan mukaan.

***

4 nights to go! Finally I have a permission to start packing. Unfortunately I'm not so excited about it anymore, not that I would not want to go already today. It's just the amount of stuff that should fit in four suitcases that is terrifying me... I guess I should change into "challenge accepted" mood, and just get it done. :D

It feels kinda unbelievable our travel day is this week, I've been waiting so long. I can't really imagine how the next five months will be, but I'm sure it'll be amazing! :)

Next week (!!) we'll have our summer holiday in Finland, and then we've been planning to do some travelling in Germany too. We are at least going to Munich and some other cities close by, and maybe even to Berlin, if the belly allows me. It's just so cool to live in such place where you can hop into a car and drive anywhere. Can't wait! I just have to remember to take it easy, I do not wish Bubi to be born next to Autobahn. :P

Apart from travelling I am, of course, waiting for the food! All the Finnish and German delicacies I've been craving for so long. And the supermarket where you can buy anything you can imagine and beyond.

But above all, I'm waiting to meet my beloved family and friends. The calendar seems quite booked already, one week is just too short. But after Bubi is born we'll have more time in Finland, too. :)

Monday, February 16, 2015

I'm back

Jaahas, minkäslaisia tekosyitä blogihiljaisuudelle sitä tällä kertaa keksis...? Lupaan aina itelleni, että kirjottelen edes jotain vaikka olisinkin lomalla, mutta kummasti se aina jää. :P Kaipa sitä on niin paljon muutakin tekemistä.

Niin, että mikä loma? Meille tuli ikävä talvea ja kaikkia ihania ihmisiä, joten ostettiin joululahjaks lennot Saksaan ja Suomeen. Ajankohta valikoitui sen perusteella, että Wolfin veli vaimoineen saivat juuri vauvan, ja pitihän uuden sukupolven ensimmäistä päästä heti moikkamaan. Reissusta ei tiennyt kuin muutama ihminen, koska me haluttiin yllättää molempien perheet. Ja siinä taidettiin onnistua. :D


Kaks viikkoa talvea riitti mulle, ja oli ihan kiva palata takas tänne lämpöön. Varsinkin kun mun perheen Ugandan-visiittiin on enää muutama hassu viikko! Millonkohan sais alkaa laittaa paikkoja valmiiks vieraita varten?

Ennen meidän lomaa täällä oli aika tuskasen kuumat oltavat ja koska sadetta ei saatu viikkoihin, oli ilmanlaatukin melko kehno. Eli nautittiin kyllä puhtaasta, raikkaasta ilmasta koto-Suomessa ja -Saksassa, vaikkei kelit suurimmaksi osaksi kovin kummoiset siellä Pohjolassa olleetkaan. Nyt täälläkin on viilentynyt ja ollaan saatu myös muutama sadekuuro, eilen ukkosti melkein koko päivän. :)

Probably the best breakfast in Germany at Cafe Kate in Neuburg an der Donau.
Kiirettä on pitänyt saksan kurssin kanssa, ja pitäis noita toisiakin opintoja jaksaa viedä eteenpäin. Motivaatio hoi, missä olet? Tänään päätin maanantain kunniaksi skipata saksan tunnit (tekosyinä se, että naapuri on lomalla ja meillä on näin ollen auto-ongelma, sekä Kuban eiliset vatsavaivat; pitäähän sille seuraa pitää, jos on kerran kipeä), mutta voin ylpeänä ilmoittaa, että ainakin tähän mennessä oon käyttänyt aikani melko tehokkaasti nukkuen, Kubaa ulkoiluttaen, salilla käyden, opiskellen ja nyt blogia kirjottaen. Eli ehkä mun ei tarvi potea huonoa omaatuntoa lintsaamisesta?


***

I was trying to figure out good excuses for the blog silence, but could not come up with any... 

Before Christmas we decided that we wouldn't be able to wait till summer to see our families. So we bought flights home for January, strategically just after the newest member of Müller family was born. We wanted to surprise everyone, so only few people knew we were coming. And I think we managed quite well with the surprise. :)

Finland's best vegetarian food at Roots Kitchen
Two weeks of cold and darkness were enough for us and it was actually not that hard to come back here. Now the temperatures here have dropped a bit and there's been some rain showers so it's very pleasant actually. Of course I would have wanted to spent more time with family and friends. But luckily, I don't need to wait that long; in six weeks my family will come here, and I cannot wait to show them how interesting place Kampala is. 

The German course keeps me busy, and I should still find energy motivation to do the other studies too... Today I was being naughty and skipped the German classes, due to some logistic issues and Kuba being a bit ill. Excuses, I know, but I have actually been quite productive this morning; I have been sleeping, taking Kuba for a walk, at the gym, studying and now, finally, writing this blog... Soon could be time for a nap. ;)


Tuesday, September 23, 2014

Home sweet home.

Nytpä olis niitä aiemmin lupailtuja kuvia, mutta näistä ei valitettavasti nyt ihan ehkä saa selkeää kuvaa. Tunnustan, että kuvaustaitoni ovat jokseenkin puutteelliset (niiden kehittäminen voisi olla yksi projekti täällä), mutta sisällä otetut kuvat ovat erityisen karmaisevia. Joten jouduin valitsemaan kaikki vähänkään siedettävät. Joka tapauksessa suosittelen tänne paikanpäälle tulemista, jos haluatte nähdä miltä meidän Afrikka-koti oikeasti näyttää. Vierashuone odottaa! ;)

PS. Meidän naapuriin muutti just meidän ikäinen pariskunta, ehkä yritän epäsuomalaisesti luoda jonkinnäköisen naapurisuhteen heihin. :P

***

As promised here are some pictures of our new home. I apologize if they do not show much, but my photographing skills are rather limited and I found inside photographing to be quite a challenge... Anyway if you really wanna see where and how we live, please feel free to visit us, the guest room is waiting! ;)

PS. We just got new neighbors; a young couple. Maybe I'll be (once) un-Finnish and try to create some kind of friendship with them. :P



















Wednesday, July 2, 2014

Illaksi kotiin.

Kamat on pakattu ja lähetetty kohti Afrikkaa; me ollaan virallisesti kodittomia. :D onneks on kuitenkin olemassa vanhempien kodit eli kotikodit, joihin on aina yhtä ihana palata. <3 yhden Saksan-koti yön jälkeen ollaankin jo matkalla koti-Suomeen. Jälleen kerran oon odottanut meidän Suomi-lomaa kuin kuuta nousevaa; tällä kertaa luvassa on huomattavasti pidempi loma kuin yleensä, aikaa on vähän päälle pari viikkoa. Mutta laiskottelemaan ei ehditä tälläkään kertaa, suunnitelmissa on vähän yli viikon mittainen road trip, jonka aikana tutustutaan Sysmään, Tampereeseen (taivutetaanko se noin, missä on mun soomikeeli?), Turkuun, Kotkaan ja muutamaan itäsuomalaiseen kylään. Ja sitten pitäis vielä olla aikaa nauttia iiihanasta kesä-Helsingistä.

Tuntuu jotenkin, että mun Suomi-kuva ja lomaodotukset on joka kerta korkeemmalla :D Haluaisin kovasti ehtiä tehdä kaikkia kliseisiä kesäsuomijuttuja, nyt kun aikaakin olis enemmän. Haluan syödä herneitä rantakalliolla, uida järvessä (ja meressä!), paistaa makkaraa notskilla, pussikaljotella Espalla, soutaa järvelle kalaan, saunoa, käydä Lintsillä ja Uimastadionilla, syödä mansikoita suoraan pellosta, haistella merituulta ja polttaa otsani terdellä törkeen kallista siideriksikin kutsuttua litkua nauttien.

Ah Suomi kuinka sinua odotankaan! <3

***

FINLAAAND we are coming and my expectations are high! :D