Voi Kuba!

Muutamana yönä en ole heti herättyäni saanut uudestaan unta, ja syynä taitaa olla Kubasta murehtiminen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, suunnittelimme jättävämme Kuban tänne vauvanhakureissun ajaksi, mutten ollut täysin vakuuttunut päätöksestämme.

Kävi kuitenkin niin, ettei meillä ole edes valinnanvaraa, koska Kuban rabies-vasta-ainetestin tulokset eivät yltäneet EU:n vaatimalle tasolle. Eli testi täytyi tehdä uudestaan ja näillä näkymin Kuba voisi matkustaa lokakuussa, jos silloinkaan. Eläinlääkäri tarjoutui lähettämään Kuban kun kaikki paperit ovat kunnossa, mutten näe siinä kauheasti järkeä, kun kuitenkin tulemme takaisin joulukuun lopussa, ja vauvakin on tuolloin lokakuussa juuri syntynyt. Liikaa stressiä, meille ja Kuballe, varsinkin kun uusi reissu on tiedossa sitten ensi kesänä kun muutamme.

Eläinlääkäri tunsi olevansa jollain lailla vastuussa epäonnistuneista testituloksista (vaikka syy ei ilmeisesti ollut hänen), ja lupasi pitää Kubasta huolta ilmaiseksi. Kuba on ennenkin ollut hoidossa hänen klinikallaan, jonka yhteydessä toimii eläinsuojeluyhdistys. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi rakennuttaneensa upouuden “hotellin”, johon lemmikit pääsevät asumaan omistajien loman ajaksi, tuo eläinsuojeluyhdistys kun ei välttämättä ole kaikista paras paikka, kymmenine enemmän tai vähemmän aggressiivisine ja meluisine koirineen. Kuban pitäisi siis päästä tähän “hotelliin” meidän poissaoloajaksi. Toivottavasti kaikki menee niin kuin on luvattu.

Olen yrittänyt vakuutella, että Kuballa on täällä ihan hyvä olla, vaikkei tilanne olekaan ihanteellinen. Siltikin, tunnen jo nyt hirveän huonoa omaatuntoa ja ikävää, vaikka olemme vielä täällä... Pelottaa, että Kuballe käy jotain, eikä me nähdä sitä enää ikinä, tai sitä kohdellaan huonosti. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta olen tällä hetkellä huomattavasti enemmän huolissani Kubasta kuin esimerkiksi siitä pärjäämmekö vauvan kanssa. En usko, että Wolfi oikein ymmärtää huoleni määrää, ja taitaakin olla aika kyllästynyt lähes joka päiväiseen valitukseen asiasta...

***

For a few nights now, I have had some trouble sleeping, mainly because of worrying about Kuba. As I wrote before, we were going to leave him here, as we thought it would be the less stressful thing to do, for us, and hopefully for Kuba too. But I was still not 100% convinced I could actually leave him.

Well, so it happened, that we don't have any other choice; Kuba's rabies antibody test results weren't on the level EU requires, so there's no way to bring him now. The test needs to be repeated and the earliest possible he could come to Europe is in October. The vet promised to take care of Kuba's departure, but I don't see much point in that as we are coming back in December. And in October we are busy learning to live with a newborn.

The vet has promised to take care of Kuba for the time we are away. Kuba has stayed with him already before, in his clinic. Now the vet told that he has a brand-new pet hotel, where Kuba could stay as the clinic is not an optimal place for him (there's an animal shelter working also, and dozens of more or less noisy and aggressive street dogs, they are busy with). I hope it'll work out as promised.

Even I know, this is the only option we have, and that probably everything will go ok (like my husband keeps patiently repeating), I can't help it that I feel bad for Kuba and I already miss him even we are still here. I'm afraid that something happens to him and we'll never see him again. Or that he's mistreated. Perhaps, I should not take it so seriously, after all he is “just a dog” and very soon we will have bigger things to think about. But Kuba is part of my family, my first baby, and I want only best for him.

Koulujuttujen välttelyä.

En näköjään saa tänään enää mitään "hyödyllistä" aikaiseksi, joten kirjoitellaanpa tänne nyt sitten tälläinen sekava postaus. (Hyödyllinen tässä tilanteessa tarkoittaa kouluhommia.)

Täällä sataa pitkästä aikaa, ihanaa. Oikeastaan on satanut ihan aamuvarhaisesta lähtien. Hassua, että vaikka on olevinaan sadekausi niin silti saattaa mennä monta päivää ilman yhtään vesipisaraa (öistä en kyllä mene takuuseen). Eli tällä lyhyellä kokemuksella sanoisin, ettei Ugandaan matkustamista kannata jättää sen vuoksi, että pelkäisi sadekauden tarkoittavan 24/7 märkää ja kylmää. :D

Tänään on ollut siinä mielessä hieman erilainen päivä, että meidän siivooja on kipeänä ja pääsin ihan itse imurin varteen. Yllättävän innokkaana sitä ottaa tälläisen haasteen vastaan, kun kyse on yksittäistapauksesta eikä viikottaisesta askareesta. Aika hyvin sai kyllä hien pintaan muutaman tunnin puunaamisella. :P Ja sitten tietenkin kuratassu-Kuba päätti rynniä pihalta vasta pestyille lattioille.... Kummasti sitä osaa arvosta siisteyttä kun sen eteen on itse nähnyt vaivaa. (Kuulostan nyt varmaan ihan todellisuudesta irtautuneelta hienostorouvalta.)

Viime aikainen lievän stressin aihe on ollut Kuban kohtalo meidän muuttaessa väliaikaisesti Saksaan. Alunperin tarkoitus oli ottaa Kuba mukaan, tai ainakin mun tarkoitukseni oli. Wolfi on ilmeisesti vaan myötäillyt tässä asiassa hormonihirmua vaimoaan. :P Muutama viikko sitten päädyimme kuitenkin yhdessä siihen, että ehkä olisi kaikille osapuolille vähemmän stressaavaa, jos Kuba jäisi johonkin hyvään hoitopaikkaan täällä. Matka Saksaan on kuitenkin tosi pitkä, eikä meillä ole vielä edes kuljetusboksia, enkä halua edes kuvitella mikä taisto siihen totuttelemisesta tulee. Täältä tuntuu olevan mahdotonta löytää kuljetusboksia, joka ei maksaisi all inclusive Kanarian matkan verran. Tähän päälle vielä kaikki byrokraattiset paperihommat, jotka ovat jo nyt nostaneet mun verenpainetta ihan kiitettävästi. Ja tietysti koko lystin hinta. Pitkän ja stressaavan matkan lisäksi Kuba ei Saksassa voisi asua meidän kanssa, koska asunnon omistaja ei halua asuntoon eläimiä, vaan Kuba viettäisi suurimman osan ajasta Wolfin veljen luona meistä erossa. Ja sitten kun vauva syntyy niin meillä taitaa olla aika paljon muuta ajateltavaa, enkä halua edes kuvitella matkaa takaisin pienen vauvan ja ulisevan koiran kanssa....

Olemme jo löytäneet Kuballe paikan, jossa se voisi asua koko syksyn, ja olen oikein tyytyväinen tähän paikkaan, koska uskon että nämä ihmiset huolehtisivat Kubasta kuin omasta koirastaan. Toivon kovasti, ettei tämä perhe päätä perua viime tingassa (mulla on toisinaan pieniä vaikeuksia luottaa ihmisten lupauksiin). Toisaalta ollaan kyllä maksamassa hoidosta käypä hinta ja olisi aika suuri menetys tälle kyseisellä perheelle perua. Tai ehkä joku sieltä haluaisi muuttaa Ugandaan puoleksi vuodeksi ihan vaan koirankaitsemishinnalla? :D

Vaikka Kuban kuskaaminen mukaan kuulostaa vähintäänkin monimutkaiselta ja jättäminen tänne niin ihanan yksinkertaiselta, niin en silti ole ihan täysin sinut meidän päätöksen kanssa. Mitä jos Kuba häiriintyy loppuelämäksi, koska me hylkäsimme sen? Mitä jos sille käy jotain eikä me nähdä sitä enää koskaan? Aina välillä tulee mieleen, että miksi ihmeessä pitikin tuollainen (maailman ihanin) hankaluus elämäänsä hankkia. Eikai lapsen kanssa tule samanlaisia tunteita? :D

***

Just a random update, as I could not manage to pick up the school book and there's nothing worth watching in TV. It rains, which is nice, as it did not in several days, even it's supposed to be rain season. I cleaned the house today, as our cleaning lady was ill. I noticed that I appreciate cleanliness much more when I had to work for it (I probably sound like a spoiled housewife now). No one is allowed to the animal hair free couch this evening, that's for sure! :P

And I've been stressing about what happens to Kuba when we go to Europe for autumn... At first I was certain that we are taking him with us, now I'm starting to be quite convinced that it will be less stressful for all of us if he stays in good care here. Difficult decisions... Sometimes I cannot help thinking, why we had to take such a lovely little problem maker in our lives (and then I see how übercute he is sleeping in his bed, and forget such stupid thoughts). 

Pikku potilas.

Lauantaina oli aika viedä Kuba kastroitavaksi. Muutaman minuutin ajomatkan päässä meiltä sijaitsee USPCA - järjestö, joka pelastaa koiria ja kissoja, hoitaa ne kuntoon ja antaa sen jälkeen adoptoitavaksi. Järjestön yhteydessä toimii myös eläinlääkärin vastaanotto, jossa Kuba kastroitiin

. En ollut ihan varma onko tuo kastraatio ehdottoman tarpeellinen, ainakaan poikakoiralle, mutta nettijuttuja lueskeltuani tulin siihen tulokseen, että eiköhän se ole ihan hyvä hoitaa pois alta. Meidän asuinalueella ja myös pihapiirissä on paljon koiria, enkä halua mitään ongelmia tulevaisuudessa. Jotkut perustelivat koiran kastraatiota sillä, että ei se kuitenkaan pääse halujaan toteuttamaan jos ei ole tarkoitus pentuja tehdä, ja joutuu näin ollen kärsimään halujensa kanssa... Noh, asiasta voi varmaan olla montaa mieltä, mutta meillä päätettiin nyt näin.

Saatiin aika leikkaukseen saman tien, ja ajateltiin, että ehkä se on ihan hyvä tehdä näin joulun alla, koska ollaan paljon kotona ja voidaan pitää pikku potilasta silmällä. Rutiinitoimenpidehän tuo leikkaus on, mutta aina voi tulla jotain häikkää....

Eläinlääkärin "leikkaussali" oli tosi karunnäkönen, ruosteisia pöytiä, narunpätkiä, joilla koira sidotaan pöytään leikkauksen ajaksi, eikä mitään ylimääräistä. En nyt kyllä muista miltä eläinlääkärin vastaanotto näyttää Suomessa, mutta olettaisin että hieman siistimmältä.

Kuba sai piikin peppuun, ja muutaman minuutin vaappumisen jälkeen oli taju kankaalla. Tässä vaiheessa poistuimme odotushuoneeseen. Toimitus oli ohi noin kymmenessä minuutissa, jonka jälkeen Kuba kannettiin autoon ja kärrättiin kotiin toipumaan. Seuraavana päivänä Kuba oli jo lähestulkoon oma itsensä.

Kyselimme eläinlääkäriltä kauluria Kuballe, jotta se ei pääsisi nuolemaan leikkaushaavaa, mutta lekuri vain totesi ettei se siihen ylety (??) Tämä kommentti aiheutti kyllä ihmetystä, koska en millään usko Kuban olevan mikään akrobatian ihmelapsi ja kyllä se yltää aivan mainiosti tekemään tuhoja haavan alueelle. Eilen sitten kipaistiin hakemassa se kauluri, koska Kuba ei jättänyt haavaa rauhaan; eläinlääkäri vaikutti olevan kovin ihmeissään.... Käy kyllä sääliksi Kubaa; kauluri päässä tyyppi on ihan apaattinen. Mutta pakko kai se on olla, ettei tuu mitään ongelmia. Joka tapauksessa ajattelin, että Kuba pääsee joulun kunniaksi eroon kaulurista.

***

On Saturday Kuba was castrated or as the vet said "we cut his balls off". The operation went fine, and we got our baby home right after. On the day of the operation he was a bit woozy, but already on Sunday almost like himself. On Monday we had to get him a collar to prevent him from licking the wound and he was not thrilled about that. But it was only for couple of days; on Christmas Kuba would be released from this suffer. ;)

Who said it would be easy?

On se aika hassua kuinka nopeasti tuohon (ei enää niin) pikku hauvavauvaan kiintyy. Tottakai Kuba otettiin vastaan heti alusta asti perheenjäsenenä, mutta jonkin aikaa meni tutustuessa ja koiran kummallisuuksia ihmetellessä. Muutama viikko sitten näin Kuban mussuttamassa pientä sisiliskoparkaa ja päällimmäinen ajatus oli "hyyyyyi, miten ällöä, et kyllä muhun koske ton jälkeen". Tätä tunnetta kesti ehkä puoli tuntia; eihän tuolle übersöpölle karvanassulle voi olla vihainen pidempään. Mutta nyt en enää voi olla vihainen sitä puolta tuntiakaan, vaan teki vauveli mitä tahansa niin se on äitin mielestä maaaailman paras hauva. :D (Tänään aamulla Kuba söi mun aamiaisgranolat, enkä ollut vihainen sekuntiakaan. Ja te tiedätte kuinka vakavasti suhtaudun ruokaan.)

Aiemmin olen myös ihmetellyt miten kukaan voi antaa koiran nuolla kasvojaan, tai ylipäänsä mitään pään alueella olevaa.... Noh, sekin tunne on pikkuhiljaa hiipunut. Naamaa ei kyllä vieläkään saa kuolata, mutta jos nyt korvia ja hiuksia ihan vähän. Tekis vaan mieliä halia ja pusia koiraraukkaa koko ajan. Ehkä koira tekee tälle hygieniahysteerikolle hyvää. :D (Kummallista, miten musta onkin tullut niin tarkka, ei meillä kotona oltu turhan tiukkapiposia. Mikä on siis mielestäni hyvä asia.)

Oon ollut ehkä hieman laiska Kuban kouluttamisen kanssa, siltä ainakin itsestä tuntuu, mutta on se jo jotain oppinut. Kuba osaa istua, maata ja pysyä jopa hetken paikallaan käskystä. Jos sanon tietyllä äänensävyllä Kuban nimen, niin se ymmärtää tekevänsä jotain väärin ja lopettaa sen. Ainakin kymmeneksi sekunniksi. Eitäkin on harjoteltu, mutta se aina jotenkin jää ja yleensä karjaisen vaan nimen (Vaahteranmäen Eemelin tapaan). Sisäsiisteysharjotteluun oon yrittänyt panostaa kaikkeni, mutta sen kanssa on vieläkin oppimista. Kuba ei yleensä näytä kummempia merkkejä ennen pissaamista, joten on aika vaikea arvailla millon on hätä. Tällä hetkellä myös pidätyskyky on aika arvaamaton; välillä saattaa mennä kolmekin tuntia ja toisinaan taas tulee kolmet pissat tunnissa... Muutama viime päivä on mennyt tosi hyvin, päivän aikana sisälle on pissattu vain kerran (ehkä palkkion upgreidaus motivoi) ja muutamana aamunakin oli vastassa, uskomatonta kyllä, vain yksi lätäkkö. Aina silloin tällöin Kuba myös kävelee ovelle näyttämään, että nyt pitää mennä, muttei inahdakaan, eli pitää olla silmä tarkkana. Tästä kehityksestä ehdin jo innostua, mutta, mutta... ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tämä aamu onkin mennyt siivoillessa. Jonain aamuina tuntuu, ettei millään päästä samaan rytmiin Kuban kanssa, ja aina se ehtii ennen kuin mä ehdin. Meillä on tiistaihin asti Wolfin kaveri kylässä, joten voipi olla että joudun kuurailemaan vielä lisää, kun normaali arkirytmi "häiriintyy". Joka tapauksessa omistajan motivaatio on tässä sisäsiisteysopetuksessa kohdillaan, koska pissan siivoaminen (ja siihen astuminen) alkaa pikkuhiljaa kauniisti sanottuna kyrpimään. Jos vaan sais ton tahmatassun sen ymmärtämään...

Kubaan ensi kertaa tutustuessahan meille kerrottiin että se on maltankoira. Noh, pikkuhiljaa alkaa epäilyttämään tuo lupaus; Kuba on jo nyt suunnilleen sen kokoinen kuin maltankoiran ilmeisesti pitäisi täysikasvuisena olla. Lisäksi sen turkki ei ole kyllä puhtaanvalkoista nähnytkään, ja karvan laatukin on aika erilainen kuin pitäisi. Mutta söpö se on kuin mikä. Eikä tämä mahdollinen puijaus meitä haittaa, kun emme puhdasrotuista koiraa olleet odottaneetkaan, mutta vähän arveluttaa kuinka isoksi tuo kaveri oikein kasvaa...

Kuba vs. Googlen kuvahaun about samanikäinen maltankoira. Etsi kymmenen eroavaisuutta. ;)

www.honeypothounds.com 

Ja nyt olis korkea aika siirtyä kirjoittelemaan viisaita sanoja maailmanrauhasta ja kulttuurienvälisestä kommunikaatiosta. Help!

***

It's funny how quickly you can get attached to a dog. Of course it was clear from the very beginning that Kuba is a family member. But nowdays I feel that he is more likely my baby than "just a dog". I just want to hug and kiss him all the time. :D I don't care anymore if he does something disgusting like eats poor little gekkos or other scheiße he finds outside. He is the cutest thing ever and the best dog in the world, says mami. ;)

Above is a picture of Kuba today and about the same age maltese puppy. When we first met Kuba we were told that he is maltese. Oh well, now I'm seriously starting to doubt the truthfulness of that. As you can see there is few differences between those two. But that's ok, as we were not looking for a pure-blooded show dog. And anyway he is superübercute and the shorter the fur the easier it is to take care of it. I'm just wondering how big Kuba will grow as he is already quite a big boy. :P

I've been a bit lazy with the training, at least as far as I think. But Kuba does know few things already: he can sit, go down and stay put for a while. And usually he comes when I call him (this would need a little bit more attention). And when I say his name with an angry tone, he knows he is doing something wrong and stops it, at least for 10 seconds. The most important training aka housetraining is still very much ongoing. This week we had some pretty good days and nights but this morning has been a bit harder again. Sometimes I just cannot get into the same rhythm with the puppy; he is always one step ahead. It's quite difficult to see when he needs to do his business, usually he is not really looking for place, he just pees wherever he happens to be at the moment. Now it seems that he can keep it even up to 3 hours but then every now and then he needs to pee 3 times per hour! Sometimes he does go to the door to show that he wants out, which is definitely some progress. Maybe upgrading his treats helped a bit. Anyway, at least this owner is very much motivated to do the housetraining as I'm starting to be pretty much finished with the cleaning... If just my little Kuba would understand... 

And now would be about the time to start writing wise words about world peace and intercultural communication. Please help... :D