Äiti uneton.

Nyt alkaa tämän äipän kuuppa olla aika jumissa. Ajatus siitä, että mielessä on muutakin kuin nukkuminen, tuntuu utopistiselta. Voin kahdensadan prosentin varmuudella sanoa, ettei meille tule toista vauvaa, ennen kuin olen saanut nukkua kunnolla vähintään vuoden.

Leevi on syntymästään asti ollut levoton nukkuja, ja olemmekin pohtineet lukemattomia syitä siihen, mutta syy taitaa olla simppeli: Leevi on vauva, ja jotkut vauvat nukkuvat huonommin kuin toiset. Tämä ei valitettavasti lohduta meitä vanhempia. Levottomuus ajoittuu aamuyöhön tai aikaiseen aamuun. Alkuyö on yleensä mennyt ihan mukavasti yhdellä syötöllä tai tutin ojentamisella. Mutta neljän-viiden maissa alkaa show, jolla ei tunnu olevan loppua. Leevi kitisee, ähisee, potkii ja puhisee. Ei auta tutti eikä syöttäminen, ei vaipan vaihtaminen. Ei viereen ottaminen eikä omassa sängyssä nukkuminen. Hän saattaa nukahtaa hetkeksi niin että pidän kättäni hänen rintansa päällä (jolloin yleensä pian itse herään kauhuissani kun luulen käteni olevan Leevin naaman päällä). Välillä on ollut parempiakin öitä, jolloin levottomuus on alkanut vasta kuuden-seitsemän maissa. Taisipa joskus joulun jälkeen olla kaksikin yötä, jolloin Leevi nukkui seitsemän tuntia putkeen. Olisinpa vain silloin osannut nauttia enkä stressata pitkän tauon vaikutusta imetykseen.

Viimeisen viikon ajan yöt ovat olleet suoraan sanottuna aivan hanurista. Leevi on oppinut kääntymisen jalon taidon, jota tulee harjoitella myös unissaan (ja sen jälkeen ei sitten yhtään nukutakkaan enää). Lisäksi poitsu haluaisi kovaa vauhtia eteenpäin, ja istumaankin pitäisi päästä. Kolmen jälkeen on tuskin nukuttu kymmentä minuuttiakaan, vaan kääntyilty, ähisty, puhistu ja lopulta itkettykin kun tuttia ei kuulu tarpeeksi nopeasti. Taidan tietää miltä kidutuksen uhrista tuntuu: juuri kun nukahdat joku herättää sinut taas, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jos nyt jotain positiivista täytyy vielä yrittää löytää niin ainakin saan yöllä unenpäästä kiinni, useimmiten siis. Toisin on päiväsaikaan. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta saisin kuitattua edes osan tästä massiivisesta univelasta Leevin nukkuessa päikkäreitä (joista on myös tullut yhtä taistelua) tai Wolfin katsoessa Leevin perään. Ei tule mitään, korkeintaan itku. Ei auta pimeä, viileä (jota on täällä jokseenkin mahdotonta saavuttaa) makuuhuone, ei korvatulpat ja täydellinen hiljaisuus, ei taustalla pölisevä telkkari, ei "huolettomasti" sohvalle heittäytyminen. Ei mikään. Ei aamulla, ei iltapäivällä, ei illalla. "Nuku kun vauva nukkuu" on ehkä paras vitsi minkä olen ikinä kuullut, heti "sleep like a baby"n jälkeen. Tämä päiväunien mahdottomuus ja yöunien olemattomuus on hyvää matkaa viemässä mut jonnekin missä on pehmustetut seinät. Toivottavasti joko Leevi tai minä opimme nukkumaan ennen sitä.

Blogi on muuttanut: Lue unettomuuden käänteistä täältä!

***

This mama is starting to be on the edge with the tiredness. Leevi has never been a good sleeper, but now we must have reached the lowest possible point (please, please, let this be it). He recently has mastered the skill of turning and now it must be rehearsed day and night. Already restless early mornings have become restless very early mornings, and for the last week he's been up since 3 o'clock (or something, I've lost count already). He is not exactly awake, nor crying, just restless. But he does start crying if the dummy does not reach his mouth soon enough. Which means that I have to be giving it to him every ten minutes. Nothing seems to help, except getting up. Not feeding, not changing diaper, not sleeping next to me or in his own bed.

Well, there's always a possibility to nap, I hear you say. But I cannot get sleep during the day. I've tried it all: earplugs, eye mask, cool room (which here is quite an achievement), TV on the background, just relaxing on the couch.... EVERYTHING. And nothing helps, I just get more and more frustrated. And no, just closing my eyes for a minute to rest won't help, I am way beyond that point. Also, Leevi's napping has gone significantly worse, so there's not so many chances anyway. "Sleep when the baby sleeps" must be the funniest joke in the world, right after "sleeps like a baby".

We have been wondering and googleing whatta hell is wrong when our baby seems to need only half of the sleep a baby his age should. But I'm starting to think there's no answer to that, or not at least anything that would comfort me. I just try to think it'll end eventually, and I get to sleep again. I just hope that that day or night comes before I'm taken away to a room with soft walls.

Kotiarestissa.

Oppositiojohtajan vaalien jälkeisestä kotiarestista tuli mieleen pohtia tätä omaa "kotiarestiani". (Kuinka julmaa lyödä huumoriksi moinen kauhea asia.) Minun kulkemistani täällä ei tietenkään kukaan oikeasti rajoita, mutta hyvin rajoittunutta se silti on. Useimmiten käyn kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin - ja silloinkin aina mieheni seurassa. Nyt Dubain loman jälkeen en ole nähnyt maailmaa pihapiirimme ulkopuolella, johtuen vaalien aiheuttamista mahdollisista levottomuuksista. Ja vaikka pidänkin itseäni kotihiirenä, ja väitän ettei minua haittaa, niin kyllähän tämä tilanne pidemmän päälle on jokseenkin hullunkurinen. Lähdin ulkomaille näkemään maailmaa, ja nyt näen sitä vähemmän kuin koskaan... Kaikista järjettömintä tässä on se, että mitä pidempään olen kotona, sitä suurempi kynnys ulos lähtemiseen on.

Miksi sitten olen "lukittuna" tänne neljän seinän sisälle (no, käyn minä sentään muutaman kerran viikossa salilla tuossa parkkipaikan toisella puolella)? Siihen on monta tekosyytä. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, ja autottomana kulkeminen täällä on lähestulkoon fyysisesti mahdotonta. Tähän saattaisi joku ehdottaa, että voisin toki kävellä kolmen kilometrin matkan lähimmälle ostarille paahtavassa helteessä autotien viertä kulkien. Tai ottaa bodan. Mutta en aio edes perustella miksi nämä eivät todellakaan tule kysymykseen. Miksi minulla ei sitten ole autoa? Olen koko pienen ikäni tottunut kulkemaan julkisilla tai jalan, ja minulle oma auto tyttöjen kanssa lounastamista tai päätöntä shoppailua varten kuulostaa totaaliselta pröystäilyltä. Niimpä meillä on vain yksi auto, jolla Wolfi ajaa töihin. Tietysti olisi vielä taksi, mutta jos oma auto on mielestäni liian luksusta niin mitäpä luulette mielipiteeni taksilla ajelemisesta olevan?

Ja vaikka tästä autottomuudesta pääsisi yli, minun on vaikea keksiä miksi näkisin vaivaa lähteä tuonne kuumaan, pölyiseen, ruuhkaiseen kaupunkiin. Mitä minä siellä tekisin? Tokihan tästä kaupungista varmasti tekemistä löytyy, itse vain olen enemmänkin päätöntä vaeltelua harrastava henkilö, ja sitä täällä ei voi tehdä.

Ja kuten jo sanoin, olen mukavuusalueellani täällä kotona, ja kynnys ulos epämukavuusalueelle lähtemiseen on koko ajan suurempi. Motivaatiota ei ainakaan kasvata se, että (onneksi) muutamme pian pois.

Jollei jostain puskista yhtäkkiä lennähdä motivaation tuulahdus (ja se auto), niin on hyvin todennäköistä, että vietän nämä viimeisetkin kuukaudet täällä kotiseinien sisäpuolella. Joten päätin listata "kotiarestin" positiivisia puolia:

1. Koti pysyy siistinä, koska minulla on aikaa laittaa tavarat paikoilleen.
2. Huono hiuspäivä tai sata finniä leuassa ei haittaa.
3. Voin hillua yöpaidassa iltaan saakka (pyrin toki pitämään itseni ihmisen näköisenä, jotta mies ei lähde muille teille).
4. Mulla on paljon aikaa Leeville (ts. mulla on paljon aikaa ottaa hassuja welfieitä ja videoita, ja raportoida jokaisen kakkavaipan koostumus livenä miehelle).
5. Mulla on aikaa ja energiaa harrastaa liikuntaa.
6. Ei haittaa vaikka yö olisi ollut ihan hanurista, voin nukkua päikkärit Leevin kanssa. (Teoriassa. Käytännössä täällä on ihan liian kuuma.)
7. Säästän huimasti rahaa.

PS. Mulla tuli nyt sellanen deja vu-fiilis, että oon aika monta kertaa jo kirjottanut näitä samoja valitusvirsiä. Mutten nyt jaksa käydä läpi vanhoja tekstejä (taas yksi syy siihen miksi en ole hyvä bloggaaja). Tsori. This is my life. :D

***

While writing this I realized that I've written the same complaints (staying home all  the time) before, so I'm not gonna translate it.

Vaalihässäkkää.

Ehkä jokunen teistä tietääkin, että täällä on juuri parhaillaan käynnissä presidentin- ja parlamenttivaalit. Suomessahan moisen voisi ulkomaalainen kuitata olankohautuksella, mutta täällä täytyy olla hieman enemmän perillä meiningistä, ettei osu väärään paikkaan väärään aikaan. Olemme varautuneet pysymään kotosalla ainakin viikon verran, mikä nyt ei minua pahemmin kirpaise kun en muutenkaan ole kovin menevää tyyppiä. Mutta kyllä tässä on enemmän tai vähemmän tullut stressattua vaalien vaikutuksesta meidän elämään.

Presidenttinä täällä on ollut jo 30 vuotta heppu nimeltään Museveni. Hänen aikansa jättää tehtävät olisi ollut tämän edellisen kauden jälkeen, mutta hänpä ei ollutkaan valmis luopumaan valtikastaan. Harmillista on ollut seurata kuinka korruptio, uhkailu, painostus ja manipulointi ovat täällä voimissaan, ja lienee yllä mainittujen seurausta, että herra Museveni valittiin jälleen kerran presidentiksi, vaikka tällä kertaa hänellä oli ihan varteenotettava kilpailija.

Tämän viikon varsin intensiivisen uutisten seurannan perusteella ihmettelen, että vaalitulos julkistettiin ajallaan jo tänään. Sen verran kaaottiselta on koko homma vaikuttanut. Äänestyspäivä oli torstaina, ja uutisista päätellen äänestysprosessissa oli jos jonkinmoista ongelmaa. Äänestysmateriaalit olivat myöhässä, hukassa tai väärässä paikassa, etukäteen merkittyjä tai laatikot kokonaan tyhjiä. Jossain päin paperit lähtivät tuntemattoman boda-kuskin tarakalla tuntemattomaan määränpäähän... Järkyttävän pitkistä jonotusajoista, äänestyspaikkojen muuttumisesta ja muista ongelmista huolimatta yllättävän moni kuitenkin äänesti, vaikka meikäläsittäin äänestysprosentti on varmasti ollut surkea (en nyt tähän hätään löytänyt mitään numeroita). Mutta paljon on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta äänestäneet, näistä yksi oli meidän siivooja, joka ei halunnut äänestää, koska ei uskonut sen tuovan mitään muutosta.

Uutisten perusteella jonkunasteinen muutos on kuitenkin näkyvissä, koska parlamentista putosi paljon siellä vuosikausia vaikuttanutta porukkaa. Joten uutta verta saatiin ainakin sinne, jos ei pressan pallille.

Tähän mennessä meno täällä on (kai?) ollut paikallisittain melko rauhallista; mitä nyt vähän ammuskelua, kyynelkaasua ja oppositiojohtajan (perusteettomia) pidätyksiä. EDIT: Kaiken muun epäluottamusta lisäävän toiminnan lisäksi valtio päätti ilmeisesti presidentti Musevenin käskystä blokata kaikki sosiaaliset mediat "koska ihmiset voivat levittää huhuja ja aiheuttaa kaaosta". Tämä blokkaus jatkuu edelleen sunnuntaina, vaikka äänestyspäivä oli jo torstaina.

Toivottavasti ihmiset ottavat tuloksen vastaan rauhallisesti, vaikka aivan varmasti levottomuuksia tulee vielä. Enkä kyllä syytä ketään siitä, jos hieman ottaa pattiin. Vaalit eivät tainneet olla aivan demokratian sääntöjen mukaiset. Itselläni, asiaan perehtymättömänä, ei ollut kandidaattisuosikkia, enkä usko tämän oppositiojohtajan eli Musevenin pahimman kilpailijan olevan mielettömästi parempi vaihtoehto (eiköhän nämä kaikki ole enemmän tai vähemmän ahneita vanhoja äijiä), mutta kyllähän muutos olisi tehnyt hyvää. Jos ei muuten niin ainakin palauttamaan esimerkiksi meidän siivojan uskon siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Toivottavasti viiden vuoden päästä täällä nähdään entistä reilummat vaalit, ja vaalitulokseen voi luottaa.

Perhe lomalla.

Meidän perhe on taas matkannut maailmalla, tällä kertaa Arabiemiraateissa, kuten jo aiemmin mainitsin. Dubai oli kieltämättä jopa tämän skeptikon mielestä aika magee mielettömine pilvenpiirtäjineen. Kaupungin modernius vielä korostui "hieman" rähjäisestä Kampalasta tullessa. Kaksi yötä metropolissa kuitenkin riittivät ja vaikka viiden tähden hotellimme huoneesta avautuva maisema oli henkeä salpaava, tunsin itseni kotoisammanksi "vain" neljän tähden resortissamme Sharjahissa.

Varasimme siis kaksi ensimmäistä yötä Nassima Royal Hotelissa, joka sijaitsi noin 15 minuutin taksimatkan päässä hotellilta. Hotelli oli kyllä maksamamme tarjoushinnan arvoinen mielettömine aamiaisbuffetteineen. Hotelli sijaitsi kahden metroaseman välissä, joihin pääsi helposti kävelemällä, jopa rattaiden kanssa. Metrolla pääsikin sitten helposti tutkimaan maailman suurinta ostoskeskusta ja Dubai Marinaa. Kaupungin suuruus yllätti meidät emmekä oikein hahmottaneet kuinka kaukana esimerkiksi Marina sijaitsi. :D Tämä kyseinen alue oli aika "muovinen", mutta ihan näkemisen arvoinen. Dubai Mall oli aivan valtava, ja saimmekin siellä kierrellessä sellaisen ähkyn, ettemme saaneet ostetuksi yhtään mitään! Kuinka moni voi sanoa käyneensä Dubaissa ja ostaneensa vain vaippoja lähikaupasta?

Onneksi shoppailuinto saatiin palautettua Sharjahissa, Dubain naapuriemiraatissa, jossa oleskelimme lopun loman. Leevi sai paljon tuliaisia paikallisesta ostoskeskuksesta, mutta itse en onnistunut löytämään edes legginsejä... Sharjahissa yövyimme Coral Beach Resortissa emiraatin laitamilla meren rannalla. Hotelli oli oikein mukava uima-altaineen ja yksityisrantoineen. Otimme puolihoidon, jotta säästyisimme jokailtaiselta ravintolan etsimiseltä. Vaikka yleensä kokeilenkin innolla uusia paikkoja, oli tämä ehdottomasti paras ratkaisu pienen vauvan kanssa, varsinkin kun Leevi on iltaisin aika kiukkuinen. Hotelli sijaitsi kaukana keskustasta, joten säästimme todennäköisesti myös aika paljon taksikustannuksissa.

Lennot menivät hyvin, kuten aiemminkin tähän mennessä. Tällä kertaa päätimme jättää omat rattaat kotiin ja vuokrasimme simppelit rattaat Dubaista. Ne toimitettiin hotellillemme ja noudettiin myös sieltä, joten tämä osoittautui todella käyttökelpoiseksi kokemukseksi, varsinkin kun hinnaksi tuli nelisenkymppiä. Leevi nukkui myös yönsä tyytyväisenä rattaissa, mutta hän ei olekaan kovin nirsoa sorttia nukkumapaikan suhteen kunhan vanhemmat ovat lähellä. :)

Kaikenkaikkiaan suosittelen Dubaita matkakohteeksi pienen ja miksei isommankin lapsen kanssa. Samaan tulokseen olivatkin päätyneet useat muut lapsiperheet (ollaanko me lapsiperhe? :D), sillä lastenrattaita näkyi joka toisella vastaantulijalla.

Arabiemiraatit oli mielenkiintoisempi matkakohde kuin olin aiemmin kuvitellut, lähinnä sen vuoksi kuinka paljon erinäköisiä ihmisiä siellä tuli vastaan. Tuntui, että kaikki me olimme siellä sulassa sovussa, vaikka pukeutumistyylit, tavat ja uskonnot eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Hotellissa saattoi törmätä bikineissään hihhuloivaan venäläisnaiseen aivan yhtä lailla kuin itsensä silmiä myöten peittäneeseen musliminaiseen. Miehetkin pukeutuivat kaikkeen sortsien ja lakanaa muistuttavan "mekon" väliltä. Missään muualla ei ihmisten katselu ole ollut yhtä jännittävää.

We've been traveling again, this time to Dubai as I mentioned earlier. I have to admit that even I was a bit skeptic about it before, it was pretty cool with all the insane skyscrapers. Dubai seemed like a city from future compared to the "little" worn out Kampala. Two nights in the metropolis were enough though, even we had a breathtaking view from our five star hotel room. Rest of the holiday we spent in a bit more modest, but very cozy resort in Sharjah.

In Dubai we stayed in Nassima Royal Hotel, which was located conveniently only 15 minutes from the airport and between two metro stations. Very good location for exploring the city and the malls. The size of the city took us by surprise when we took a metro to the Marina. It took an hour to get there, even there was no need to change the metro line. :D We also, naturally, visited the must-see Dubai Mall - the biggest in the world. It was so big we got exhausted just by circling around and ended up buying NOTHING! Who can say they've visited Dubai and only bought diapers...

But we restored our shopping ability in Sharjah, and bought lots of clothes for Leevi from the local mall. Otherwise we did not really see much of this neighbor emirate of Dubai, which I regret a bit. It was just so easy to stay at the pool and on the beach of our cute resort. Coral Beach Resort is located in the very "end" of the emirate, quite far from the city, but as we had everything we needed that wasn't really a problem.

The flights went well, like the earlier ones too. Leevi was sleeping most of the time - such a good traveler. We decided not to drag our own buggy with us, but tried a rental company. This was a very good decision, it all worked smoothly and Leevi liked his buggy enough to sleep in it at night. :) (I have to admit that I was a bit ashamed by our cheap rental Hauck, when all the other parents strolled around with their fancy Bugaboos...)

I would totally recommend Dubai for a family holiday, at least in winter when the weather is nice and cool. Many other families seemed to agree with me as every second person had a stroller with them. As for me, I was surprised how interesting the United Arab Emirates were, the best spot for people watching, that's for sure. It seemed like we all were welcome there, no matter whether you prefer burkha or shorts.

Matka 2016.

Pikkumies on päiväunilla ja päivän pilatekset on urheiltu, joten mulla on aikaa päivittää teitä meidän tämän vuoden reissusuunnitelmista. Suurin osa matkakohteista ei tänäkään vuonna ole ns. vapaavalintaisia, vaan kuten ulkosuomalaisen (tai -saksalaisen) elämään kuuluu, kohteina ovat usein kotimaamme. Mutta onneksi me molemmat pidämme kovasti kotimaistamme. Ainakaan ei iske valinnan vaikeus, mitä sitä tekisikään jos voisi matkustaa ihan minne vaan! ;)

Vuoden ensimmäinen matka on kuitenkin ihan rehellinen turistiloma Dubaihin, jonne pääsemme jo ensi viikolla. Odotan kovasti koko perheen yhteistä aikaa (ehkä saisin nukkua hieman enemmän ;)), vaikka tätä "normiarkea" on kestänyt vasta muutama hassu viikko. Odotan myös merenrantaan pääsyä, ja tietysti lomasyömisiä. Vaikka ei tässä nyt varsinaisesti nälkädieetillä ollakaan oltu. Alunperin suunnittelimme reissua Seychelleille, jotka olisivat aivan varmasti olleet kokemisen arvoiset, mutta tulimme siihen tulokseen, että pienen vauvan kanssa Dubai lienee stressittömämpi vaihtoehto. Lisäksi meillä on mahdollisuus pikamoikata mun vanhempia Dubaissa. :) Ehkä sitten kymmenvuotishääpäivänä pääsemme sinne Seychelleille, tai uudestaan Sansibarille...

Toukokuussa pääsemme Wolfin työn puolesta Tallinnaan etsimään uutta kotia, en malta odottaa! Täytynee jossain vaiheessa tehdä postaus mun suurista sisustussuunnitelmista. :P Ennen Tallinnaan tutustumista käymme visiitillä Wolfin vanhempien luona Neuburgissa. Ja koska Tallinna on niin lähellä, emme tietenkään voi jättää Helsinkiä ja Espoota väliin, vaan vietämme sielläkin yhden viikonlopun.

Valitettavasti meidän on kuitenkin tultava takaisin tänne asunnonetsintäreissun jälkeen, koska Wolfin uusi työ alkaa vasta elokuussa. Sitä ennen pidämme muutaman viikon lomaa, ja olemme ajatelleet viettää kesäloman tällä kertaa Berliinissä ja Pohjois-Saksan rannikolla. Emme ole kumpikaan koskaan nähneet Itämerta Saksan perspektiivistä, joten kesäloma tuonee uusia kokemuksia. Aika mahtavaa, että nykyään tulee nähtyä paikkoja, joita kohtaan minulla ei ole ennen ollut varsinaista kiinnostusta, mutta jotka nyt sattuvat jotenkin sopivasti matkan varrelle. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisin matkustanut ainoastaan niihin kohteisiin, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen.

Syksyn varalle emme ole vielä suunnitelleet muuta kuin uuteen kotimaahan tutustumista, mutta eiköhän sinnekin muutama Helsingin ja Tukholman reissu mahdu, ja ehkäpä vielä joku kolmaskin lähikohde. Ihanaa päästä taas Eurooppaan, missä matkustaminen on niin helppoa!

Saattaa kuulostaa siltä, etten erityisemmin nauti täällä olemisesta, ja se on totta. Kampala ei vaan tunnu kodilta. Mutta onneksi sää on mukavan leppoinen ja supermarketin hyllyt olivat jokseenkin täynnä ihan kelpo tavaraa, eli enköhän mä selviä. ;)

***

While the little one is sleeping and I've already done my today's pilates, I have time to update you about our travel plans for this year. As it usually happens to expats, most of our traveling is to our own home countries, but it's ok, as we come from such nice countries. ;)

But first we'll have one honest tourist holiday, next week we are going to Dubai. I'm really looking forward to 24/7 family time, even we've only been here couple of weeks. Dubai was never on my bucket list of places to visit, but as it is one of the very few destinations to go to from here with a small baby, we picked it. Also my parents are coming, I'm looking forward to meet them. And there's a sea, beach and good food, so what else do I actually need? Maybe we'll go to Seychelles on our ten years anniversary then. ;)

In May we get to go to Tallinn to look for our new home, I can't wait! Before that we are going to visit Wolfi's family in Neuburg, and as Tallinn is so near we'll of course visit my parents too. Unfortunately after the house hunting trip we have to still come back here as Wolfi's new job only starts in August. 

Before moving to Tallinn, we of course have to have a summer holiday. We have been thinking about going to Berlin and then head more north to the coast. Neither of us has seen the Baltic Sea from Germany's perspective, so it'll be interesting. :) Funny how nowadays these kind of destinations that I had no interest towards to before, seem exciting. What would I have missed if I'd just traveled to the "obvious" places!

We haven't really planned anything for the autumn yet, apart from getting to know our new home country. But I think there's gonna be at least a few weekend trips to Helsinki and Stockholm and perhaps somewhere else too. I'm so excited to get back to Europe where traveling is so easy!

This all might sound like I don't like to be here, and it's true, I don't especially enjoy being in Kampala. But gladly now the weather is very pleasant, and the supermarket was well stocked when we went shopping, so I'll be alright. ;)

Minimies Leevi.

Leevi pääsi eilen ensimmäisen kerran "ugandalaiseen neuvolaan", eli erään brittinaisen pitämälle baby clinicille. En nyt tähän hätään muista kuinka paljon olen avautunut meidän neuvolakäynneistä Saksassa ja Suomessa jo aiemmin, toivottavasti ei tule kauheasti toistoa.

Täytyy sanoa, että hieman on joutunut näistä jutuista stressaamaan, kun ollaan koko ajan vaihtamassa maata, ja joka maassa on tietysti omat tapansa. Mutta loppujen lopuksi sanoisin, että Leevin kehitystä on tarkkailtu (huomattavasti) enemmän kuin esimerkiksi normaalisti Suomessa olisi tarkkailtu. Osasyynä tähän on ollut se, että halusimme itse Suomessa ollessamme käydä punnitsemassa Leevin joka viikko, koska hänen painonsa nousi hitaanpuoleisesti. Saksassa kotiutumisesta Suomeen lähtöön asti kätilö kävi kotona punnitsemassa ja tsekkaamassa poitsun olemuksen pari kertaa viikossa, Suomessa sitten kävimme Töölön avoimessa neuvolassa joka maanantai ja Saksaan palattuamme kätilö kävi kerran. Juuri ennen joulua kävimme vielä rutiinilääkärintarkastuksessa Saksassa, jolloin Leevi sai myös ensimmäiset rokotteet. Selkeyttääksemme Leevin terveydenhuoltoa olemme päättäneet, että rokotukset otetaan Saksan rokotusohjelman mukaisesti (joka on yllättäen hieman erilainen Suomeen verrattuna, ainakin rokotusten ajankohdissa). Lääkärintarkastukset on myös tarkoitus tehdä saksalaiseen malliin. Eilen oli siis aika saada rotavirus-rokotteen buusteri, ja samalla tietysti mittailtiin ja juteltiin Leevin kehityksestä.

Sanoisin, että koko tämä kolme ja puoli kuukautta on mennyt enemmän tai vähemmän Leevin kasvua stressatessa. Uskon, että alun tiheät punnitukset ruokkivat osaltaan tätä, sekä se että lähipiirissä ei oikeastaan ole muita pikkuisia vauvoja. Nyt pikkuhiljaa osaan ottaa rennommin, koska kasvukäyriä katsoessa Leevi on kasvanut ihan normaalisti omalla käyrällään vaikka kaikkialla toitotettu 500g kuukaudessa ei olekaan käynyt toteen. Nämä grammamääräiset turvarajat ovat tietysti hyviä olla olemassa, mutta meitä vanhempia olisi hyvä muistuttaa, etteivät ne kerro kaikkea.

Asenteet hidasta kasvua kohtaan ovat myös olleet melko erilaisia. Leevi sai ensimmäisestä elinvuorokaudestaan lähtien korviketta lisämaitona alhaisten sokeriarvojen vuoksi, ja vaikka ne korjaantuivat samantien, ei korvikkeesta tähän mennessä olla päästy eroon. Aluksi halusin kovasti päästä täysimetykselle, mutta joka kerta kun sitä yritettiin paino nousi hitaasti (tosin nyt alan uskoa, että pienellä korvikemäärällä ei ole ollut painonnousun kannalta suurta merkitystä) ja saksalainen kätilö suositteli pitämään sen mukana kuvioissa. Samalla hän kuitenkin olisi halunnut auttaa täysimetystavoitteessani, mutta luulen, ettei hänen tietämyksensä asiassa riittänyt. Suomessa erään viikon punnituksessa sanottiin, että Leevi kasvaa hienosti ja kaksi viikkoa sen jälkeen eri terveydenhoitaja kauhisteli, että lisämaidon määrää pitää kasvattaa välittömästi. Olisi vain pitänyt itse tajuta, ettei joka viikko punnitsemisessa ole kauheasti järkeä, kun siitä saatu kuva ei välttämättä vastaa kokonaistilannetta.

Nyt meillä on siis ollut kaikkien aikojen pisin punnitusväli, melkein neljä viikkoa. Leevi on koko ajan ollut perustyytyväinen, hyvää vauhtia kehittyvä jässikkä, joten annoin itselleni luvan rentoutua hieman. Tänne tullessamme päätimme kuitenkin nostaa korvikkeen määrää hieman, koska olin huolissani kuumuuden vaikutuksesta Leeviin. Ja vaikka korvikemäärää on nostettu, oli kasvu eilisessä punnituksessa edelleen hyvin maltillista. Mutta täälläpä terveydenhoitaja ei ollut moksiskaan, sanoi vaan että muutto saattaa vaikuttaa asiaan, ja että minun pitäisi vain luottaa omaan kroppaani, se tietää kyllä mitä vauva tarvitsee. Hänen mielestään meidän ehdottamamme kiinteiden aloitus 4 kuukauden iässä oli hölmö idea, eikä meidän pitäisi kiirehtiä tässä asiassa. Hän jopa ehdotti, että jättäisimme "turhat korvikkeet pois", äidinmaito riittää kyllä. Ihan näin radikaaliksi en enää uskaltaudu, uskon että olemme vihdoin löytäneet ihan kivan tasapainon. Mutta ehkä emme tosiaan kiirehdi niiden puurojen ja soseiden kanssa. Oli kyllä ihana kuulla niin kannustavaa palautetta, kunpa kaikki terveydenhoitajat ympäri maailmaa olisivat yhtä positiivisia.

Ja tosiaan niistä mitoista: Leevi on saavuttanut huikeat 4580 grammaa ja 59 senttimetriä. Hän mahtuu edelleen koon 56 vaatteisiin (tosin muutama 62cm vaate on jo käytössä) ja 1 koon vaippoihin. Puhtia riittää kääntyilyn harjoitteluun, pään pitelyyn, lelujen tavoitteluun, naureskeluun, jutteluun ja akrobaattisiin liikkeisiin. Toivottavasti joku toinen pienen vauvan vanhempi saa tästä vertaistukea. Kaikki voi olla aivan mainiosti, vaikka lapsesi ei näyttäisi Michelin-maniltä. ;)

***

Leevi had his first baby clinic visit here in Kampala yesterday. I'm not sure how much I've already opened up about his health care so far, I hope I don't repeat myself too much.

Anyway... This growth check thing has been a bit stressful for us more or less the whole 3,5 months. Partially because of the constant change of the country, partially because Leevi has been growing rather slowly. In Germany we had our midwife coming over about twice a week to weigh and check how Leevi is doing, and we wanted to continue with the weekly weighing in Finland so we went to something called "open baby clinic" Avoin Neuvola every Monday. When we came back from Finland the midwife came once and just before Christmas we had a 3 month check up with a doctor. To make things a bit clearer we decided that we'll follow Germany's vaccine and doctor's check up program, no matter where we are. So Leevi got his first vaccinations in December and yesterday was time for the rotavirus vaccination booster.

As said, Leevi has been growing quite slowly, which has been worrying to me when everywhere is said that baby should grow at least 500g per month and all the babies I see around are (much) bigger that our tiny one. But when looking at growth charts he's been growing quite evenly on his own line, which is completely fine. I wish someone would have told me not to stare at the grams so much, it would have saved me from a lot of stress. But now I'm finally starting to relax a bit, and just enjoy observing the development of my child.

The attitudes towards Leevi's growth have been quite different, even though we were never told by a doctor that there would be something wrong (as there wasn't). In Germany the midwife would have wanted to help me to exclusively breastfeed (Leevi got infant formula since the time at the hospital and we never got rid of that), but I think that she did not have the knowledge of really helping us. So we ended up giving more or less formula to top up the breastfeeding depending on the last weight gain. In Finland on one week the nurse said that Leevi is growing just fine, and two weeks after another nurse was rather shocked and told us to raise the amount of the formula immediately. Doctor in Germany just said that he is growing on his own line and did not even ask about our feeding methods. Yesterday here in Kampala the baby clinic person was super supportive towards breastfeeding, and told us not to worry at all, as long as there's enough wet diapers. When we suggested that we could start giving him solid food when he is 4 months old, she said we should not hurry with it. Actually she said we could just leave out the formula too, that my breasts know what the baby needs. I'm not feeling that radical about the exclusiveness anymore, I think we have found quite good balance. But maybe we will not hurry with the other foods as Leevi is still very young and his guts might not be able to tolerate solid food just yet. It was so refreshing to hear such encouraging feedback, I wish we could have heard more of that (even though we did not ever get very bad feedback either).

So now our miniman has reached 4580 grams and 59 centimeters. He still wears the size 56 in clothes (we are using a few of 62 too) and he still fits in the size 1 diaper. But he has loads of energy to develop new skills; turning around, grabbing toys, chatting, laughing and doing aerobics. And most of the time he has been a very satisfied little lad. So as a support to other small-baby-parents, everything can completely fine even if your baby does not resemble Michelin man! ;) 

Terveisiä helteestä.

Täällä vielä arkirutiinit hakevat paikkaansa, mutta pikkuhiljaa alamme taas kotoutua tänne päiväntasaajalle. Lentokentällä meitä tervehti "mukavan" kuumankostea ilma, josta saatiinkin nauttia melkein kaksi viikkoa. Mutta tänään ja eilen ilma on ollut huomattavasti miellyttävämpi ja aurinkokin pysytellyt piilossa (kukapa olisi uskonut, että joskus iloitsisin näin paljon pilvisestä säästä). Hikisimpinä tunteina tuijottelin puhelimen sää-appia ja sen povaamia hirmupakkasia Suomeen. Ei harmittanut hikoilu ihan niin kauheasti enää.

Mielialat täällä ovat vaihdelleet masennuksesta lähestulkoon normaaliin realistiseen positiivisuuteen. Väsymyksellä lienee osansa siinä, että päässä tuntuu joku ajavan nonstoppina vuoristorataa. En siis ole mitenkään kovin iloinen Kampalaan paluusta. Suurimpana syinä ovat terveys ja turvallisuus; kaikenmaailman pöpöt sekä ihan pian järjestettävät presidentinvaalit, jotka aiheuttanevat jonkinasteista epäjärjestystä. Olen myös vihdoin myöntänyt, ettei minusta ole elämään näin erilaisessa kulttuurissa. Ehkä en olekaan niin avarakatseinen maailmanmatkaaja kuin kuvittelin. Haluaisin kuitenkin yrittää nauttia näistä viimeisistä kuukausista täällä, koska en halua täällä asumisen tuntuvan ajanhukalta. Elämähän on tässä ja nyt, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä elokuussa kun muutamme Tallinnaan. Tai onhan se toki silloinkin, ja haaveilu on hyväksi, mutta pitäisi kuitenkin muistaa hyvät asiat juuri tässä päivässä. Siinä auttavat onneksi maailman suloisin Leevi ja maailman paras aviomies. :)

Ensimmäiset 11 päivää vilahtivat kuin silmissä Wolfin isän ja siskon vieraillessa täällä. Tänään alkoi ensimmäinen oikea arkiviikko, ehkäpä minä ja Leevi löydämme rutiinin pian. Leevi ei tuntunut olevan muutosta moksiskaan, edes kuumuus ei ole näyttänyt häiritsevän. Ainoastaan yksi asia on muuttunut; Leevi tuntuu vihaavan autossa matkustamista täällä. En kyllä ihmettele, minäkin inhoan. :D vaikka kuinka vannoin, ettei lapsestani tahallaan kasvateta teknologian uhria, on kännykän vauvasovellus osoittautunut automatkojen pelastukseksi. Tanssivaa ankkaa tuijotellessa harmit unohtuvat.

***

We've been back for about two weeks now. At the airport we were welcomed by "lovely" hot, damp weather, which lasted for almost the whole time we've been here. What a relief that yesterday it cooled down and today the sun has been hiding the whole day. On the sweatiest hours I used to look up my phone's weather forecast for freezing Finland and suddenly it did not feel so bad to be here in the heat. The first days have gone by quickly with settling in and Wolfi's dad and sister visiting. The daily routines are still a bit lost but I'm hoping we'll find them soon.

My mood has been like a roller coaster, going down and more down and then a bit up. I guess tiredness has something to do with it, but so does coming back here. I have to finally admit out loud that this place is not for me, it's just too different. I guess I'm not as open-minded globetrotter as I thought I would be. I'm too concerned about our health and safety to feel comfortable here. And now that the president's elections are in just few weeks, I'm getting more worried. But I try to remind myself to enjoy this time, I don't want to look back and think that living here was a waste of time. After all, life happens now, not tomorrow, or next week, or in August when we move to Tallinn. Dreaming of course is important, but so is seeing the positive things that happen every day. Luckily I have the cutest ever Leevi and the most amazing husband to remind me of that. :)

Unlike his mother. Leevi hasn't had any problem with us moving here. Even the heat does not bother him. Only thing that has changed is that he seems to hate driving in a car here (and so do I). I promised that I wouldn't raise a smart phone addict, but unfortunately the baby app on my phone seems to be the only thing that stops him from crying in the car. Ooopsi...