Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen?

Viimeisestä työpäivästäni alkaa olla aika tarkalleen tasan vuosi, ja olen nyt muutamaan otteeseen tuntenut pienen, kai se on pakko myöntää, kateuden piston Wolfin lähtiessä aamulla töihin. Sänkyyn makoilemaan jäädessäni mietin kuinka kivaa olisi ajella omissa ajatuksissani töihin, moikata siellä työkavereita, avata työkone ja aloittaa ihana rutiininomainen, mutta kuitenkin aina jollain tavalla erilainen päivä. Ehkä hakisin aina ensin aamukahvia, sitten lukisin sähköposteja ja muutaman tunnin päästä söisin aamiaisen. Parin tunnin työteon jälkeen lähtisin lounaalle työkavereiden kanssa tai söisin kotoa mukaan otetut eväät ja lukisin hetken kirjaa. Sitten olisikin jo iltapäivä, eikä enää kovin montaa tuntia kotiinpääsyyn. Sulkisin työkoneen ja voisin hyvillä mielin rentoutua; päivän työt on nyt tehty.

Kuulostan nyt ihan hourupäiseltä, enkö vain? Kuka haluaa käydä töissä jos ei ole pakko? Voinhan luoda nämä samat rutiinit täällä kotona ollessakin, ja kyllähän mulla oikeastaan on jonkinnäköiset rutiinit. Ja vaikka työkavereita ei olekkaan, voisin kuitenkin tavata ihmisiä (tai no, auton puutteessa kutsua kylään).

Muistelen nimenomaan tuota viimeisintä työpaikkaani, sitä ihkaensimmäistä toimistotyötä, lämmöllä ja haikeudella. Tykkäsin siitä niiiin kovasti. Mutta jossain takaraivossa koputtelee ajatus siitä, kuinka onnellinen olin kun lopetin työt ja sain tehdä ihan mitä vaan. Ja kuinka aamuherätykset aina toisinaan hajottivat. Päällimäisenä ajatuksena on kuitenkin se "ihanuus". En oikein osaa sanoakaan, mikä se on se juttu jota töissä käymisessä kaipaan.

Toinenkin samantyyppinen ajatus on tässä lähiaikoina nostellut päätään. Olen koko aikuisikäni halunnut kovasti matkustaa, ja mieluiten mahdollisimman kauas, sinne missä voin kulkea aina sandaalit jalassa, eikä aurinkoa tarvitse erikseen ottaa ruskettuakseen. Parikymppisenä en ollenkaan tajunnut Euroopan ihanuutta, ajattelin että siellä kaikki on liian samanlaista. Nyt kun tänne kauas on päästy, enkä ole kuukausiin peittänyt varpaitani (juoksulenkkareita lukuunottamatta), ajattelen kuinka ihanaa olisi herätä alkukesän aamuun pitkän talven jälkeen jossain siellä Euroopassa. Ja olen viime vuosina ymmärtänyt kuinka kaunis ja monipuolinen meidän kotoisa maanosamme onkaan.

Samantyyppisistä ajatuksista olen tainnut kirjoitella aiemminkin, mutta älkää ymmärtäkö väärin. Olen kyllä onnellinen, ehkä se vain kuuluu ihmisluonteeseen haaveilla jostakin jota sinulla ei juuri nyt ole. Toisaalta rakastan rutiineja ja toisaalta kaipaan noin vuoden sykleissä jotain uutta; muuttoa, työpaikkaa.... Ja tiedostan kyllä, että se suurin mahdollinen muutos on ihan nurkan takana, mutta odottavan aika on pitkä. ;)

Jotta en unohtaisi, listaan tähän itselleni muutaman asian, joista olen erityisen kiitollinen tässä Afrikassa asuvan kotirouvan elämässä:

-minulla on aikaa opiskella sitä mikä itseäni eniten kiinnostaa
-minulla on aikaa ja energiaa urheilla päivittäin
-minulla on aikaa tehdä hyvää ruokaa
-voin aloittaa päiväni ihan mihin aikaan itse haluan
-voin katsoa Masterchefiä aamiaista syödessäni (enää muutama jakso jäljellä, nyyh)
-herään lähes joka päivä ihanan aurinkoiseen kesäaamuun ja lintujen lauluun
-minun ei tarvitse katsoa säätiedotusta tietääkseni mitä pukea päälle
-saan nauttia auringosta 300 päivää vuodessa
-minulla on aikaa lukea lehtiä, kirjoja, blogeja, ihan mitä vain haluan
-voin ottaa päivätorkut milloin haluan
-minun ei tarvitse sietää tyhmiä työkavereita
-voin kulkea koko päivän pyjamassa
-voin opiskella vaikkapa uima-altaan reunalla
-päätän itse mitä "työpäiväni" sisältää ja milloin pidän tauon
-voin keskittyä siihen että minulla ja vauvalla on hyvä olla
-minun ei tarvitse stressata töistä

Ja ehkä paras:
-minun ei tarvitse siivota

Grass is greener on the other side of the fence?

This morning, and few mornings before, I've felt a teeny tiny pinch of jealousy when Wolfi leaves for work. It has been almost a year since the last time I had to get up to go to the office. Sometimes I miss it; the routines at work. The early morning drive to the office, wishing good morning to colleagues. Perhaps I'd get a cup of coffee while my computer is waking up, then I'd check my mails and have breakfast by the desk. Later I might join my colleagues for lunch or eat yesterday's leftovers while reading a book. And then it would be already afternoon, not so many hours left to work anymore.... And once I the work day is finished,I could relax and feel like I've done something today. I'm trying to remind myself how excited I was on my last week at work when I knew that soon I'm free to do anything I want, but sometimes it's not easy.

You must think I've gone mad. Who wants to work if you don't have to? I cannot really even determine what exactly it is that I'm missing in working life. I can and I do have routines in my day anyway. I can go and meet people (or without car, invite people over).

This brings me back to the topic I've probably written about already. How I always wanted to live far, far away, there where I could always use flip-flops and never have to sunbathe to get tanned. Definitely not in some boring Europe. And here I am, far, far away, where I haven't covered my toes in months (if running sneakers do not count). And now I suddenly see how wonderful and exciting Europe is. 

Don't get me wrong, I'm not unhappy. I guess it is just some built-in thing in a human being to always dream about what you don't have. 

To remember those quite unique, amazing things that housewife's life in Africa has brought, I decided to make a small list:

-I can study whatever I like

-I have time and energy to do sports everyday

-I have time to cook delicious food

-I can start my day whenever I feel like getting up

-I can watch Masterchef while having breakfast

-almost every morning I wake up to sunshine and sound of singing birds

-I don't need to check the weather forecast to know what to wear

-I can enjoy sun 300 days a year

-I have time to read magazines, books, blogs, whatever I want

-I can take a nap whenever I want

-I don't need to stand stupid colleagues

-I can spend the whole day in a pyjama

-I can study by the swimming pool

-I decide my own working schedule

-I can concentrate on the well-being of myself and the baby

-I don't need to stress

And probably the best:

-I don't need to clean

Nimestä asiaa.

Lauantaina Wolfin sisko soitti hätäskypepuhelun, jonka aiheena oli vauvan nimi. Wolfi oli kuulemma luvannut, että pohdimme vauvalle nimiä viikonlopun aikana ja lauantai-iltaan mennessä ei listaa ollut vieläkään kuulunut. :D

Täytyy myöntää, että alun innostuksen jälkeen nimien miettiminen vähän hiipui. Löysimme heti ihan varteenotettavat nimet sekä pojalle että tytölle, mutta mitään ei ollut vielä päätetty. Noh, nyt ei auttanut kuin ryhtyä tuumasta toimeen ja väsätä nimilista sukulaisten (ja tietysti omaksikin) iloksi. Nyt odotellaan sitten palautetta. :P

Nimenhän pitää tietysti sopia sekä suomalaiseen että saksalaiseen suuhun, sekä sukunimeen. Lisäksi olisi ihan kiva jos se ei kuulostaisi kovin hassulta/erilaiselta englanniksi äännettynä. Sukunimi tulee olemaan saksalainen, joten etunimi olisi mieluiten jotenkin suomalainen, ettei poikaa nyt ihan vallan perussaksalaiseksi luultaisi. :P Olikohan tuossa jo tarpeeksi kriteerejä? Ainiin, nimi ei mielellään saisi alkaa M:llä eikä loppua R:ään, koska se kuulostaisi hassulta sukunimen kanssa. (Tähän vielä lisäyksenä: olisin halunnut lapselle yhdistelmäsukunimen (tehdäkseni hänen elämänsä tulevaisuudessa hyvin hankalaksi), mutta valitettavasti tämä on molemmissa maissa laitonta....)

Itse olisin kovasti halunnut pojasta Kasperia, mutta Wolfi tyrmäsi sen samantien. Kasper kuulemma tarkoittaa saksaksi "pelleä". En ensin uskonut, ajattelin että tämä on vain joku pienen piirin juttu. Kunnes huomasin sanan sanakirjassa. Jaa, no en minäkään kyllä poikaani halua pelleksi kutsuttavan, että se siitä sitten. (Kasperhan tietysti loppuu R:ään, joten siinäkään mielessä nimi ei ole sopiva. Yritin myös ehdottaa Suomi-versio Kasperia, mutta sillä ei kuulemma huijattaisi ketään....)

Wolfin sisko on, kuten ehkä tekstin alusta voi päätelläkin, jokseenkin innostunut tästä nimiasiasta, ja hän onkin selaillut netistä erityisesti suomalaisia nimiä. Mm. Matti oli yksi hänen ehdotuksistaan, mutta ei meidän pojasta kyllä mitään mattinykästä tule! :D Hassua edes ajatella, että hänen korvaansa tuo nimi kuulostaa oikein söpöltä.

Saksalaisilla tuntuu muutenkin olevan kova hinku päättää nimi jo nyt. Ilmeisesti Saksassa on normaalia, että lapsen nimi on tiedossa ja julkistettu ennen syntymää. Itse juuri kuukausi sitten ihmettelin kun Wolfin kaverin vaimo oli käynyt otattamassa masukuvia ja masussa luki isoin kirjaimin tulevan vauvan nimi. Yritä nyt siinä sitten toppuutella ja selittää, että Suomessa nimi julkistetaan vasta erityisessä nimenantojuhlassa muutama kuukausi vauvan syntymän jälkeen. Pitänee tehdä jonkinnäköinen kompromissi tässä. Mainitsin eilen, että en ainakaan haluaisi päättää nimeä ennen kuin näen vauvan, ja Wolfi tokaisi siihen, että taitaa olla ensimmäinen Neuburgin sairaalassa syntyvä nimetön vauva. :P

Vanhempieni kanssa pohdiskeltiin näitä nimeen liittyviä traditioita skypen välityksellä ja ihmeteltiin, että mitä jos ei tiedäkään vauvan sukupuolta? Tai mitä jos on luvattu poikaa ja maailmaan tupsahtaakin tyttö? Tai mitäpä jos lapsi ei näytäkään yhtään Matilta, vaan enemmänkin Aleksanterilta? En ole vielä saanut vastausta näihin päivän polttavimpiin kysymyksiin. Täytynee haastatella miestä kun hän tulee töistä kotiin.

***

Yesterday, thanks to the pressure from Wolfi's sister (:*) we had to come up with a list of names for the baby. We had, of course, given it a thought right in the beginning, but got a bit lazy recently. So now, we've composed a list of German-Finnish-international boy names and we are waiting for the feedback. 

I would say that finding a name to a multicultural kid is for sure more exciting than to the ordinary baby-Virtanen it would be, but it is also challenging. Name has to fit to Finnish and German mouth, and it would be nice if it wouldn't sound completely ridiculous in English either. Naturally also the last name has influence, and as it will be very German, it would be nice the name to sound somewhat Finnish (so that no one would think that our boy is just an ordinary German ;)).

I would have wanted our boy to be Kasper, but unfortunately my husband would not agree to that, as in German it means something like "a clown". As I am stubborn person, I refused to believe it, and thought it's just some Bavarian thing or maybe some youth-culture code word. Well, one day I bumped into the word in a real, official dictionary and had to give up. Surely I would not want my son to be called "clown".

My sister-in-law has come up with some ideas, mainly from Finnish name calender. One of the suggestions was Matti, and that for me is a definite no-no. I don't want my boy to be some mattinykänen (you might not know, but after his spectacular career, his life has been a bit less spectacular). It's funny to think that to someone this might sound like a very cute name, as for me it is middle-aged perhaps a little bit of an alcoholic kinda guys name. :D And don't get me wrong, there's for sure a lot of cute Mattis out there, it's just the image that I have in my head. A bit similarly I guess, like one of my suggestions Frans, which to Wolfi sounds like superoldschool Bavarian name.

It seems like here is a little cultural difference lying here in the name giving business. In Germany apparently it is common to decide the name already before the baby is born, as in Finland the name is the best-ever-kept secret and will only be revealed in a name giving celebrations few months after the baby is born. I guess we have to make a compromise here... Yesterday, when I said that I don't want to decide the name before I've seen the baby, Wolfi pointed out that it must be the first ever nameless baby to be born in Neuburg hospital. :P

When were talking about this with my parents, we were wondering, how can you give a name in advance? What if you don't know if it's gonna be a boy or a girl? Or if you are promised a boy and girl comes out instead, will it still be Mario? Or what if the baby looks nothing like Mario, but more like Gottfried? Definitely we have some big questions here...

Few recommendations in Entebbe.

Some time back, when my family was visiting us, we spent a night in Entebbe. We stayed at Papyrus Guesthouse, a wonderful small hotel close to the airport. It exceeded my expectations, and even though (as it seems to always be in here) the hotel might be a tiny bit overpriced, I would definitely stay there again. The service was superfriendly right from the start - we were greeted by at least three people before we even got out of the car. :D They also had an airport shuttle service, which we used to pick up my family.

The rooms were light, clean and spacious, and very nicely furnished. The breakfast was served at their little terrace, and even pouring rain did not bother us. Breakfast was what I would call (with my half a year experience) African style: first fruits, then your choice of eggs/pancakes/toast/bacon/sausage plus fresh juice and terrible coffee. ;) So if you're not expecting a full continental breakfast buffet and a proper cappuccino, but more something that fits a small family hotel, you won't be disappointed.

We chose a restaurant called Gorettie's pizzeria & bar based on a colleagues recommendation, and it was really wonderful place, located right next to the lake. I enjoyed the relaxed atmosphere, I felt almost like I would be back in Zanzibar or some other beach holiday destination. Too bad that one should not enter the water - at least not if you don't want to catch something called bilharzia.  

Food was far from spectacular, but it was quite tasty and filled our bellies. Anyhow, I would recommend to check this place, even just for a beer or two (which I, obviously, left for the other customers). Oh, and we did see an ambassador of some country sitting in the next table, so it must be a good place then, right?

Eräs viikonloppu.

Just chillin' with my Buddy

 

Saturday @ Speke Resort Munyonyo

Saturday @ Speke Resort Munyonyo

(Possible the ugliest) karjalanpiirakka...

Traditional Finnish food for Sunday

...but they were tasty. 

And now: Happy birthday to meeee (muffin made by Wolfi :*)

Loppuvuoden suunnitelmia.

Vauvan tulo vaikuttaa tietysti kovasti meidän tämän vuoden suunnitelmiin, jotka ovat hyvällä mallilla jo. Ainahan ei voi tietenkään tietää miten asiat kehittyvät, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö niin?

Ehkä siellä muutama utelias miettii, missä mahdamme synnytyksen ynnä muut lapsentuloon liittyvät asiat hoitaa. Olisin toki kovasti halunnut Suomeen, koska tilanne on uusi ja jännittävä, ja tuntisin itseni varmimmaksi, jos saisin puhua omalla äidinkielelläni. Valitettavasti Suomessa synnyttäminen, vaikkei mahdotonta olekaan, olisi ainakin kallista ja byrokraattisesti hankalaa. En luonnollisestikaan kuulu enää Suomen sosiaaliturvaan vaan Saksan, joten vaihtoehtona olisi joko ollut maksaa koko lysti itse, tai keplotella takaisin Suomen systeemiin. Lisäksi menettäisimme Wolfin työpaikan tarjoaman asumiskustannusedun, jos tulisimme Suomeen.

Kuullessani kuinka hyvää hoitoa Saksassa saa, myönnyin pikkuhiljaa tähän vaihtoehtoon, vaikka se tarkoittaakin sitä, että oma perheeni on kaukana ja joudun kommunikoimaan englanniksi, tai pahimmassa tapauksessa saksaksi (varoitin Wolfia, että jos joku siinä synnytystilanteessa yrittää saada mut puhumaan saksaa, niin en vastaa seurauksista... :D). Synnytyssairaalaksi valikoitui Wolfin kotikaupungin sairaala, jolla on ilmeisesti hyvä maine synnytysten hoidossa. Anopin avustuksella sain myös itselleni buukattua englantia puhuvan kätilön. Kerron enemmän tästä Saksan systeemistä hieman myöhemmin.

Eli matkasuunnitelma on valmis: tarkoitus on lentää 1. elokuuta Müncheniin, josta sitten muutaman päivän päästä matka jatkuu koto-Suomeen kesälomailemaan, ja elokuun puolessavälissä takaisin Saksaan. Euroopassa meidän olisi tarkoitus olla aina jouluun asti <3 Olen superonnellinen siitä, että Wolfi pääsee koko ajaksi mun mukaan, koska yksin en kyllä olisi suostunut "vieraassa" maassa tässä tilanteessa pidempään oleskelemaan. Toivottavasti kaikki menee suunnitelman mukaan, ja vauva pysyy kiltisti masussa ainakin syyskuun alkuun asti.

***

I'm sure few of the most curious readers have been wondering what is the baby delivering plan. According to my doctor and midwife delivery is not advisable here, and honestly I would not prefer it even if it would be. I, obviously, wanted to go to Finland, where I could communicate in my own language and the hospital environment would be at least somewhat familiar. Unfortunately, it is money wise kind of stupid for us to go to Finland, so I started to look in to the German system. Luckily, it seems to be very working (if I ever had a doubt about that) and it made me feel a bit more comfortable delivering there instead. With some help from my mother-in-law we even managed to find English speaking midwife. :)

The city we are going to is the hometown of Wolfi's, and was quite a natural choice as half of the family is there. Hopefully my family can also travel there to see the baby. Anyway we are going to Finland later to introduce the new family member. If everything goes as planned, we'll leave to Germany on 1st of August and come back only after Christmas (!!) And in between we'll make few trips to Finland. <3

Sateenkaaren pää(kö?)

Ketuttaa, ärsyttää, ahdistaa, itkettää...nämä olivat tämän aamun tunnelmat. Hieman taustaa näille tunnelmille: Wolfi saa lähestulkoon joka yö jonkunlaisen allergiakohtauksen, jonka ansiosta tietysti molemmat sitten valvotaan. Itsellä on myös ollut pidemmän aikaa jonkunnäköisiä oireita, muttei läheskään niin pahoja, että ne haittaisivat nukkumista tai olemista ylipäänsä.

Ollaan yritetty keksiä kaikenlaisia syitä allergialle (lemmikit, pöly, home, siitepöly, ilmansaasteet, talossa asustavien liskojen kakka, vuodevaatteet, tyynyt, peitot, sänky, pesuaineet, hyttysverkko, you name it, we've thought about it), ja sille miksi se iskee aina keskellä yötä. Eläinallergia saattaisi olla ensimmäinen arvaus, mutta allergiakohtaus tulee silloin kun ollaan nimenomaan siinä huoneessa, jonne karvanassut eivät ole tervetulleita, eikä Kuban vieressä sohvalla nukkuminen tuota ongelmia. (Ehkä se olenkin minä joka sen allergian aiheuttaa?? :P)

Wolfi on käynyt lääkärissä ja saanut allergialääkkeet, jotka tuntuivat auttavan jonkin verran. Noh, minäpä olen ollut aika lailla vakuuttunut siitä että tässä talossa ja erityisesti meidän makkarissa (kylppärin ja makkarin välisessä seinässä) on hometta. Niimpä sitten viime viikolla vaihdoimme järjestystä, koska vaikka lääkkeet auttaisivat, ei niitä kukaan halua neljää vuotta popsia. Nyt sitten uudessa makkarissamme, jossa ei ole vesipistettä lähelläkään ja huoneen saa tehokkaasti tuuletettua, ovat oireet palanneet, lääkkeistä huolimatta.

Täällä ei ilmeisesti pysty tätä asiaa kovin syvällisesti tutkimaan, koska Wolfin lääkärin mukaan koko kaupungissa ei ole yhtäkään klinikkaa, joka tekisi allergiatestejä (!!) Mulla alkaa ideat loppumaan kesken, olen ehdottanut muuttamistakin, mutta kun emme tiedä mikä allergian aiheuttaa, on aika vaikea lähteä katselemaan taloa, jossa tätä mysteeriallergeenia ei olisi. Niiiiiin turhauttavaa....

Tänään aamulla, kun taas noustiin ennen auringonnousua, ja minua hormonihöyryissäni itketti ja ketutti, ja vannoin että emme asu tässä maassa enää yhtään kauempaa, päätti Uganda että "kyllä minä tuolle turistille vielä näytän" ja läväytti heti auringon noustua verkkokalvoille tälläisen näkymän:

Niin että se siitä Ugandaan kohdistuvasta turhautumisesta sitten....

***

Shortly: This morning I was on a bad mood because we have some allergy issues that seem to be impossible to solve. And as a (perfectly rational) conclusion I had decided that this is a stupid country and we need to get out of here. Well, right at that moment the sun came up and this was the first thing we saw from our living room window. Quite hard to be mad to a country that looks this amazing...

Vappuja.

Ei vappua ilman simaa ja munkkeja. Onneks molemmat on helppo tehdä itse (ja on paljon parempiakin niin), niin ei tarvi täällä ruikuttaa et miksei kaupasta saa. Tein "vahingossa" tuplamäärän taikinaa (oli siis tarkotus tehdä x 1,5), ja päätin pakastaa loput käytettäväksi korvapuustihimon iskiessä. Saa nähdä mitä tulee pakastetusta pullataikinasta....

Meillä oli kaks Wolfin saksalaista tuttua muutaman yön kylässä vapun aikoihin, joten hekin pääsivät osallisiksi tästä herkuttelusta. Sima vakuutti ainoastaan mieheni, saattoi olla tosin että hän joi sitä ihan vaan erään hormonihirmun mieliksi. :P On se kumma, ettei vanhasta kokispullosta tarjoiltava kuravellin näköinen litku kelluvine rusinoineen houkuttele... No, munkit maistui sitäkin paremmin.

Kerran aiemmin olen muistaakseni munkkeja itse paistellut, mutta siitä on jo jonkun aikaa. Jännitti vähän tuo rasvan kanssa pelleily (täällä saa vissiin palokuntaa odottaa jonkun aikaa), mutta sehän meni ihan loistavasti. Sain koekäyttää upouuden paistomittarinkin. Ainoa huono puoli oli se, että nyt kun munkkien paiston helppous on tuoreeltaan mielessä, saattaa niitä tulla tehtyä kerta jos toinenkin.

On 30th of April and 1st of May we celebrate Vappu in Finland and as a traditional girl like me, I had to prepare all the necessary food items: munkki and sima, and potato salad (which did not get in the pictures because you all know how that looks like, right?). We had Wolfi's friends here for few nights and as far as I know they also liked these Finnish delicacies, except sima. How weird is that, doesn't this look just delicious?? ;)