Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

...kuten esimerkiksi se, että mun masussa kasvaa ihan oikea ihmislapsi (!!) Oon tätä julkistamista jo pohtinut monen monta viikkoa, mutta mun on edelleen niin vaikea uskoa asiaa todeksi, vaikka melkein puoltaväliä jo mennään ja vauveli potkii masussa minkä ehtii. Ehkäpä sitä sitten uskoo kun saa vauvan syliin. :D

Vuosi 2015 näyttää olevan varsinainen lisääntymisvuosi ainakin mun tuttavapiirissä (liekö kolmenkympin lähestymisellä tekemistä asian kanssa?), ja pitäähän meidänkin toki kantaa kortemme kekoon. ;)

Vappuaattona päästiin moikkaamaan pikkukaveria ultraan, ja kaikki oli hänellä masussa hyvin. Vauvan terveyden lisäksi päivän polttavin kysymyshän oli sukupuoli, ja mun äidinvaistot osuivat oikeaan: pieni poikahan siellä näyttäisi kasvavan. <3

Huijaripaita saa masun näyttämään todellisuutta isommalta. :P

A true miracle has happened in my Wonderworld; we are expecting a baby Müller to join our little family in September. <3

Even the baby still has a lot of growing to do in the belly, I wanted to share these news with you, as most of my brain capacity nowadays goes in all the baby stuff. 

Last Thursday we got to see our little one in an ultrasound. Everything was fine, he seems healthy and growing according to plan. The second biggest question after the health was obviously the sex of the baby. My mama instincts were right and it is a baby boy. :)

Pääsiäinen Murchison Fallseilla

Noniin, pitkä odotuksenne on päättynyt ja nyt tulee vihdoin niitä kuvia! Pääsiäistä vietettiin siis tavoista poiketen safarilla. Ei ollut lammasta, ei pääsiäispupua eikä suklaamunia. Näiden sijasta nähtiin kirahveja, jellonia, puhveleita, antilooppeja, apinoita, norsuja, hippoja ja vaikka mitä muuta. (En toki suostunut perinteistä ihan kokonaan irti päästämään, joten pääsiäismaanantaina grillailtiin sitä lammasta kera valkosipulikermaperunoiden ja jälkkäri-pashan. Mämmit olikin jo popsittu parempiin suihin heti vieraiden saapuessa <3 )

Matkanjärjestäjän päänsäryn ja stressin välttämiseksi varasin suosiolla valmiin pakettisafarin African Adventure Travellersiltä, joka osoittautui kyllä rahansa arvoiseksi. Kuski tuli lähes täsmällisesti perjantaiaamuna meitä noutamaan, ja vaikka hänen Toyota Hiacensa ei ihan luksusstandardeja täyttänytkään, kesti se epäilyksistämme huolimatta hyvin kuhmuraisia teitä. Ja tilaakin oli tarpeeksi. Matka Murchison Fallseille taisi kestää noin kuusi tuntia. Heti puistoon päästyämme kuski vei meidät vesiputousten ylle nappaamaan ensimmäiset luontokuvat.

Vesiputouksen ihailun jälkeen saimme hieman lisää jännitystä matkaan kuskin kaahatessa jokea ylittävälle lautalle. Ehdittiin onneksi hyvin mukaan, koska tässä vaiheessa lounasaika oli jo alkanut hyvän aikaa sitten ja turistien massuja kurni kovasti. Vaivaan auttoi Paraa Lodgen runsas lounasbuffa. Hotelli on todennäköisesti puiston kallein, mutta myös melko ylellinen uima-altaineen ja 3 x päivässä buffetruokailuineen.

Safarin hintaan kuului kaksi game drivea (= puistossa oppaan kanssa ajelua eläimiä bongaillen) ja yksi veneretki. Eli aktiiviurheiluksi ei tätä harrastusta voi todellakaan kutsua, mitä nyt vatsalihakset saa treeniä auton viilettäessä muhkuraisilla teillä. Oppaan kanssa ajelussa oli sekä hyviä että ei niin hyviä puolia; plussaa ehdottomasti siitä, että hän kyseli vastaantulevilta kuskeilta heidän bongaamistaan eläimistä ja huomasi joitakin eläimiä paljon ennen kuin harjaantumaton turistisilmä ehti nähdä mitään mielenkiintoista. Esimerkiksi alla oleva leijonaemo pentuineen olisi varmasti jäänyt näkemättä ilman opasta. Miinusta siitä, ettei kuskia kehdannut pyytää pysähtymään joka kerta kun olisi ollut jotain kuvattavaa, eli itse ajellessa olisi ollut enemmän vapautta.

Veneretkellä nähtiin virtahepoja ja krokotiileja, joita harvemmin kuivalla maalla näkee. Veneellä ajelu oli myös virkistävää vaihtelua autossa istumiselle. Meidän paatti oli yllättävän vankkarakenteisen näköinen ja jokseenkin iso (ja hidas). Ensi kerralla saattaisin kallistua pienemmän paatin puolelle; sillä pääsee kuulemma nopeampaa, eikä se ehkä olisi ihan niin tupaten täynnä populaa kuin tämä isompi.

Kaiken kaikkiaan safari oli hieno kokemus ja vahvisti mun ajatusta siitä, kuinka väärässä olinkaan kun en aiemmin jaksanut tälläisistä jutuista kiinnostua. Yhtä juttua jäin kaipailemaan Murchison Fallseilla Lake Mburoon verrattuna; kävelysafaria nimittäin! Siinä pääsee jotenkin ihan eri fiilikseen, ja saa vähän liikuntaakin samalla. :P

We spent this Easter a bit differently from the normal tradition and went for a safari at Murchison Falls National Park. Instead of the Easter Bunny we saw whole lot of (other) amazing animals; giraffes, hippos, crocodiles, antelopes, monkeys, elephants, buffaloes....

In order to avoid stress and headache we booked ready-tailored package safari from African Adventure Travellers. All in all, everything went fine and I could totally recommend their services. The safari package included early Friday morning pick-up from our place, visit to the top of the Falls, two game drives and a boat ride, two nights with full board in very comfortable (but not very affordable) Paraa Lodge and drive back home.

Murchison Falls was pretty amazing place, and there was sooo many animals, you could not miss them even if you'd try. :P One thing that I'd like to add, would be the walking safari we had in Lake Mburo. But probably there's a reason why it's not possible here...? Oh, and zebras, there's no zebras in this park.

Perhe on paras

Eilen illalla lähetettiin vieraat piitkälle kotimatkalle, ja nyt talo kaikuu tyhjyyttään (ainakin silloin kun siivooja laittaa imurin pois päältä).

Kaks viikkoa hurahti silmissä, vaikea uskoa, että vielä eilen syötiin yhdessä lounasta koko perheen voimin. Hassua miten loman jälkeen aina tuntuu siltä, kuin olisi uneksinut koko jutun. Käykö kellään muulla ikinä näin?

Meillä oli aika paljon ohjelmaa, mun mielestä itse asiassa jokseenkin sopivasti, toivottavasti vieraat ovat samaa mieltä. Itselläni ei ainakaan käynyt aika pitkäksi. Kierrettiin kaikki meidän lempiravintolat ja koluttiin turistipuodit; käytiin luksussafarilla; Niilin lähteillä; lounaalla ehkä maailman siisteimmässä lodgessa, jonne täytyy, jännittävästä soutuveneretkestä huolimatta, päästä vielä yöksi majottumaan; maailmanluokan tanssishow'ssa ja viettämässä äiskän viiskymppisiä keitaassa kaupungin keskellä. Unohtuikohan jotain? Ainiin, ja lähetettiin turistit tietysti Kampala Walking Tourille, josta oonkin jo kertonut aiemmin.

Kertoilen osasta näistä aktiviteeteista myöhemmin hieman tarkemmin, jos vaikka saisin muutaman kuvankin tekstin yhteyteen.

Yksi juttu tuli ainakin taas todistettua; tässä kaupungissa riittää yllättävän monta ravintolaa, joista saa herrrkullista sapuskaa, vaikkei perinteinen ugandalainen ruoka ehkä loistakkaan mauillaan.

Ja olipa ihanaa näyttää mun perheelle missä me asutaan, höpöttää omalla äidinkielellä, vaihtaa kuulumisia ja ihan vaan olla möllötellä yhdessä. <3 Nyt riittää taas hetkeksi energiaa expat-elämän haasteisiin.

Blogi on muuttanut: Lue lisää expat-elämästä täältä!

***

The visitors came and then they went. Two weeks went so quickly. Why always after a holiday you are left with a feeling that it was only a dream, no matter how long the holiday was?

These two weeks were full of activities, at least for me, now that I'm used to my "pole, pole" lifestyle. We ate in almost all of our favorite restaurants, saw for sure enough tourist shops and markets, spent Easter in a luxurious safari, visited the famous source of the Nile, had lunch in maybe the most amazing lodge in the world (I have to get back there for over night stay, no matter how expensive it is :P), saw very cool local dance show and spent my mom's 50th birthday in pampering Emin Pasha. And of course we sent the guests to Kampala Walking Tour.

It was so awesome to be able to show my family where we live, to talk in my own language and to just hang around with them like we used to do almost every Sunday. <3 Now I have some more energy for the challenges of the expat life.

Sataa, sataa ropisee, pilipilipom...

Sadekausi alkoi vihdoin, ah tätä autuutta (muistuttakaa mua tästä sitten kun valitan muutaman viikon päästä, että koko ajan on kosteeta, vaatteet ei kuivu, on kylmä jne.). Ihanaa kun ilma on taas vähän raikkaampi, saa vihdoin laittaa päälle jotain muutakin kuin viileimmät mahdolliset hellevaatteet ja energiaa riittää tehdäkin jotain.

Tuli tossa mieleen, että Suomessa asuessani olin aina niin varma, että mut on luotu elämään paikassa jossa on aina aurinkoista ja lämmintä. Nyt täällä ollessa, sateen alkua rukoillessa, en olekaan ihan niin varma. Niinkuin aiemmin jo mainitsin, sitä on jotenkin niin tottunut vaihtuviin vuodenaikoihin, ja se auringon ihmevoima, jonka olen Suomessa huomannut, perustunee nimenomaan siihen, että sitä on odotettu niin kauan. Koska nyt tämä sadekeli on jotenkin saanut aikaan saman vaikutuksen. Ihminen kaipaa sitä mitä hänellä ei ole, vai miten se meni?

Parasta täkäläisessä sadekaudessa on se, että suurin osa sateesta tulee yöllä ja aamupäivällä ja useimmiten keli kirkastuu iltapäiväksi. Eli aika täydellistä, etten sanoisi. :) Toivottavasti kelit pysyy jokseenkin tälläisinä seuraavat viikot (ettei nyt ihan pelkäksi vesisateeksi mene), sillä ensi viikon maanantaina me saadaan tänne vihdoin ne kauan, kauan odotetut vieraat, eli mun perhe. <3 saas nähdä taas kuinka paljon tulee kirjoteltua, mutta yritän nyt ainakin meidän pääsiäissafarista Murchison Fallseille raportoida.

***

Finally it's here, the rain season! Fresh air, energy to do something, possibility to wear something else than the tiniest, thinnest summer dress.... Remind me about these words in couple of weeks when I start to complain how nothing ever dries, it's cold and I cannot sleep at night because of the thunder. :P

When I still lived in Finland, I used to think that I am made for sun and warmth and definitely not for the Finnish weather. Well, well, travelling changes your mind doesn't it, and now I'm pretty sure that I'm actually more seasons-kind-of-a-girl. (If just the winter would be shorter....) The energizing power of the sunshine, I have now figured, is based on the fact that you did not see it in such a long time, and any day it can go away again. Now the rain has the same effect on me, because I was waiting for it so long. :D

Something else is also soon finally here; my family!! Only six more nights, and we get to show them this very interesting place where we live. ;)

Mielenmuutos.

Muutamassakin asiassa on tainnut jo mieli muuttua täällä asuessa, mutta nyt päällimmäisenä mielessä on kotiapulaisen palkkaaminen. Itsehän olin alunperin tätä ajatusta vastaan, mulla kun on päivät pitkät aikaa siivoilla ja puunata. Tuntui jotenkin ihan hölmöltä ajatukselta, että joku siivoais mun kotia sillä välin kun mä löhöön sohvalla kattomassa Masterchefiä. :D (Vaikka kävihän meillä Puolassakin kerran viikossa siivooja, mutta mä olinkin sillon kokopäiväduunissa.)

Noh, voin sanoa, ettei se nyt vieläkään ihan luontevalta tunnu löhöillä toisen puurtaessa, mutta kyllä siihen tottuu. :D Viime viikkoina en oo oikeastaan ollut kotonakaan siivoojan täällä ollessa, koska hän tulee aina niinä päivinä kun mulla on saksan kurssi. Ja on muuten ihan sairaan kivaa tulla puhtaaseen kotiin, varsinkin kun meillä on näitä karvakavereita täällä, ja sais olla koko ajan siivoomassa. Sen lisäks kaikki ulkona kuivatut pyykit pitää silittää, joten mulle tää apu on erittäin tervetullutta, koska oon silittämisessä ihan avuton. Meidän talo on melko pieni, ja hommaa täällä on rajoitetusti, joten siivooja tulee kahtena päivänä viikossa.

Viime viikolla meidän siivooja menetti toisen osa-aikatyönsä naapurin kanssa tulleiden erimielisyyksien takia, ja tunnen jonkunasteista velvollisuudentunnetta auttaa häntä samaan uusi työpaikka mahdollisimman nopeasti. Tämä tilanne on pistänyt ihan tosissaan miettimään sitä, miksi olin alun perin niin kovasti siivoojan palkkaamista vastaan. Tiedän, että täällä on paljon muita ulkomaalaisia, jotka kuten minäkin, tulee kulttuureista, joissa kotiapulaisen palkkaaminen kuulostaa ihan hullulta ajatukselta, eivätkä he tästä syystä halua apua palkata. Itse ajattelen tänä päivänä asiasta hieman toisin; kuinka hienoa on, että mulla on mahdollisuus antaa jollekin kunnollinen työpaikka, taata hyvät työolot ja ehkäpä tehdä jonkun elämä hieman helpommaksi. Vastapalveluksena mun oma elämä helpottuu. Täähän on ihan selkeä win-win-situation. Jotenkin vaan ne omasta kulttuurista tulleet arvot istuu aika syvällä.

Tässä pohdiskellessa tuli mieleen, kuinka hassusti sitä kiintyy joihinkin ihmisiin vaikkei heitä oikeastaan tuntisikaan. Huomasin tänään, että meidän päivävartija ei ollutkaan töissä vaan hänen tilallaan oli sijainen. Täytyy käydä kysymässä missä meidän Emma (mies, lyhenne nimestä Emmanuel) mahtaa olla. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin. Muita varsin mainioita persoonia meidän pihapiirissä on myös yövartija George, joka aina iloisesti toivottaa meidät tervetulleiksi takaisin kotiin, ja puutarhuri Bukenya, joka jaksaa aina hymyillen toivottaa "Good morning, madam, how are you, madam" ja joka on Kuban suurin fani. Kuballa on muutenkin jo melkoinen fanilauma täällä meidän asuinalueella; joka kerta lenkillä oltaessa vähintään muutama vastaantulija huutelee innoissaan "Kuba! Kuba!". Mulle ei oo vielä selvinnyt miten ne kaikki tietää Kuban nimen... :D

***

I have been thinking about a situation with our cleaning lady for couple of days now. She is working for us two days per week, and now she lost her other part time job. Our house is so small that there's not enough to do for a whole week, and somehow I feel responsible to help her find a new job.

At the same time I have been wondering why I was originally so much against the idea of hiring house help. It's just something that in my culture sounds ridiculous, especially because I am not working. But now I have changed my mind, because what's really wrong with that? We can afford it, we can provide someone secure, safe job and make our lives easier at the same time. And now really my original opinion starts to sound ridiculous.

Another thing I was just wondering is how attached you can get to people you don't even actually know. Today I noticed that our regular day guard Emma (shortening from Emmanuel) was not here, but there was some other guy instead of him. And I instantly started wondering if everything is ok, because people here cannot usually afford holidays and the reason of absence is most of the time not positive. I hope he is fine... Other guys here in our compound who I especially like are the night guard George who always greets us so warmly "welcome back!" and our gardener Bukenya who never forgets to ask Kuba how he is. :D Kuba has quite a few fans here already; every time we go for a walk, at least couple of people greet him "Kuba! Kuba!". Most of the time I have no clue who those people are. :D

Jumitus.

Nyt on päällä jotenkin kummallinen vaihe - toisaalta tuntuu, että viikot kuluu hujauksessa, justhan eilen oli sunnuntai ja nyt onkin taas perjantai. Toisaalta taas tuntuu siltä kuin eläisin samaa viikkoa aina vaan uudestaan, eikä aika oikeasti mene ollenkaan eteenpäin. Tuntuu kuin meidän kotilomasta olis jo kuukausia, mutta edelleen eletään helmikuuta.

Yritin eilen analysoida mistä tämä kumma tunne johtuu; tulin siihen johtopäätökseen, että aika tuntuu menevän nopeasti lähinnä saksan kurssin takia, ja siksi etten millään saa itseäni niskasta kiinni niiden toisten opintojen kanssa (aika loppuu kesken, apuaa). Aika taas matelee siksi, että odotan niin kovasti perheeni visiittiä tänne maaliskuun lopussa. Ihan kuin olisin odottanut sitä jo vuosikausia. :D

Nyt tässä pohdiskellessani tuli mieleen, että ehkä myös vuodenaikojen puuttumisella on jotain tekemistä tämän tunteen kanssa; ei ole kevättä jonka etenemistä seurata, "vain" ikuinen jumittava kesä. En siis todellakaan halua narista tästä asiasta, olen erittäin iloinen että ulos voi aina lähteä varvassandaalit jalassa ja kesämekko päällä. Tuli vaan mieleen.

Eli täällä ei mitään ihmeempää, jumitetaan vaan. :D

***

I feel like in a way weeks are passing by super-quickly; it was just Sunday and now it's Friday again. But then, on the other hand, it feels like I'm living the same week over and over again.

I was trying to analyze why I feel like this, and came up with a conclusion that time feels like flying because I'm quite busy with the German course, and because I've been way too lazy with the other studies and time is running (I have to finish the other studies by September).

I'm waiting so eagerly for my family to visit us in the end of March, and it feels like I've already waited forever. This is probably why I feel like time is not passing at all. I was also wondering whether the lack of seasons here makes me feel like time has stopped; there's no spring to look forward to, no mornings when it is a bit lighter, a bit sunnier and a bit warmer. There's just endless summer. Don't get me wrong, I'm not complaining, just wondering. ;)

I'm back

Jaahas, minkäslaisia tekosyitä blogihiljaisuudelle sitä tällä kertaa keksis...? Lupaan aina itelleni, että kirjottelen edes jotain vaikka olisinkin lomalla, mutta kummasti se aina jää. :P Kaipa sitä on niin paljon muutakin tekemistä.

Niin, että mikä loma? Meille tuli ikävä talvea ja kaikkia ihania ihmisiä, joten ostettiin joululahjaks lennot Saksaan ja Suomeen. Ajankohta valikoitui sen perusteella, että Wolfin veli vaimoineen saivat juuri vauvan, ja pitihän uuden sukupolven ensimmäistä päästä heti moikkamaan. Reissusta ei tiennyt kuin muutama ihminen, koska me haluttiin yllättää molempien perheet. Ja siinä taidettiin onnistua. :D

Kaks viikkoa talvea riitti mulle, ja oli ihan kiva palata takas tänne lämpöön. Varsinkin kun mun perheen Ugandan-visiittiin on enää muutama hassu viikko! Millonkohan sais alkaa laittaa paikkoja valmiiks vieraita varten?

Ennen meidän lomaa täällä oli aika tuskasen kuumat oltavat ja koska sadetta ei saatu viikkoihin, oli ilmanlaatukin melko kehno. Eli nautittiin kyllä puhtaasta, raikkaasta ilmasta koto-Suomessa ja -Saksassa, vaikkei kelit suurimmaksi osaksi kovin kummoiset siellä Pohjolassa olleetkaan. Nyt täälläkin on viilentynyt ja ollaan saatu myös muutama sadekuuro, eilen ukkosti melkein koko päivän. :)

Probably the best breakfast in Germany at Cafe Kate in Neuburg an der Donau.

Kiirettä on pitänyt saksan kurssin kanssa, ja pitäis noita toisiakin opintoja jaksaa viedä eteenpäin. Motivaatio hoi, missä olet? Tänään päätin maanantain kunniaksi skipata saksan tunnit (tekosyinä se, että naapuri on lomalla ja meillä on näin ollen auto-ongelma, sekä Kuban eiliset vatsavaivat; pitäähän sille seuraa pitää, jos on kerran kipeä), mutta voin ylpeänä ilmoittaa, että ainakin tähän mennessä oon käyttänyt aikani melko tehokkaasti nukkuen, Kubaa ulkoiluttaen, salilla käyden, opiskellen ja nyt blogia kirjottaen. Eli ehkä mun ei tarvi potea huonoa omaatuntoa lintsaamisesta?

***

I was trying to figure out good excuses for the blog silence, but could not come up with any... 

Before Christmas we decided that we wouldn't be able to wait till summer to see our families. So we bought flights home for January, strategically just after the newest member of Müller family was born. We wanted to surprise everyone, so only few people knew we were coming. And I think we managed quite well with the surprise. :)

Finland's best vegetarian food at Roots Kitchen

Two weeks of cold and darkness were enough for us and it was actually not that hard to come back here. Now the temperatures here have dropped a bit and there's been some rain showers so it's very pleasant actually. Of course I would have wanted to spent more time with family and friends. But luckily, I don't need to wait that long; in six weeks my family will come here, and I cannot wait to show them how interesting place Kampala is. 

The German course keeps me busy, and I should still find energy motivation to do the other studies too... Today I was being naughty and skipped the German classes, due to some logistic issues and Kuba being a bit ill. Excuses, I know, but I have actually been quite productive this morning; I have been sleeping, taking Kuba for a walk, at the gym, studying and now, finally, writing this blog... Soon could be time for a nap. ;)