Tuesday, May 5, 2015

Sateenkaaren pää(kö?)

Ketuttaa, ärsyttää, ahdistaa, itkettää...nämä olivat tämän aamun tunnelmat. Hieman taustaa näille tunnelmille: Wolfi saa lähestulkoon joka yö jonkunlaisen allergiakohtauksen, jonka ansiosta tietysti molemmat sitten valvotaan. Itsellä on myös ollut pidemmän aikaa jonkunnäköisiä oireita, muttei läheskään niin pahoja, että ne haittaisivat nukkumista tai olemista ylipäänsä.

Ollaan yritetty keksiä kaikenlaisia syitä allergialle (lemmikit, pöly, home, siitepöly, ilmansaasteet, talossa asustavien liskojen kakka, vuodevaatteet, tyynyt, peitot, sänky, pesuaineet, hyttysverkko, you name it, we've thought about it), ja sille miksi se iskee aina keskellä yötä. Eläinallergia saattaisi olla ensimmäinen arvaus, mutta allergiakohtaus tulee silloin kun ollaan nimenomaan siinä huoneessa, jonne karvanassut eivät ole tervetulleita, eikä Kuban vieressä sohvalla nukkuminen tuota ongelmia. (Ehkä se olenkin minä joka sen allergian aiheuttaa?? :P)

Wolfi on käynyt lääkärissä ja saanut allergialääkkeet, jotka tuntuivat auttavan jonkin verran. Noh, minäpä olen ollut aika lailla vakuuttunut siitä että tässä talossa ja erityisesti meidän makkarissa (kylppärin ja makkarin välisessä seinässä) on hometta. Niimpä sitten viime viikolla vaihdoimme järjestystä, koska vaikka lääkkeet auttaisivat, ei niitä kukaan halua neljää vuotta popsia. Nyt sitten uudessa makkarissamme, jossa ei ole vesipistettä lähelläkään ja huoneen saa tehokkaasti tuuletettua, ovat oireet palanneet, lääkkeistä huolimatta.

Täällä ei ilmeisesti pysty tätä asiaa kovin syvällisesti tutkimaan, koska Wolfin lääkärin mukaan koko kaupungissa ei ole yhtäkään klinikkaa, joka tekisi allergiatestejä (!!) Mulla alkaa ideat loppumaan kesken, olen ehdottanut muuttamistakin, mutta kun emme tiedä mikä allergian aiheuttaa, on aika vaikea lähteä katselemaan taloa, jossa tätä mysteeriallergeenia ei olisi. Niiiiiin turhauttavaa....

Tänään aamulla, kun taas noustiin ennen auringonnousua, ja minua hormonihöyryissäni itketti ja ketutti, ja vannoin että emme asu tässä maassa enää yhtään kauempaa, päätti Uganda että "kyllä minä tuolle turistille vielä näytän" ja läväytti heti auringon noustua verkkokalvoille tälläisen näkymän:


Niin että se siitä Ugandaan kohdistuvasta turhautumisesta sitten....

***

Shortly: This morning I was on a bad mood because we have some allergy issues that seem to be impossible to solve. And as a (perfectly rational) conclusion I had decided that this is a stupid country and we need to get out of here. Well, right at that moment the sun came up and this was the first thing we saw from our living room window. Quite hard to be mad to a country that looks this amazing...

4 comments:

  1. Voi ei. Tylsää!!
    Mieheni kanssa kun noista allergioista puhunut (lapsen oireilujen myötä) niin oikeasti lähdettiin liikkeelle siitä, mitä allergia tarkoittaa. Kysyttäessä onko Ugandassa allergioita, arvioi hän varovasti että ehkä joku ei voi syödä lihaa ... tattadaa, just.
    Viime viikolla juurikin käytiin keskestelua homeesta, että onko se mahdollista ugandalaisen rakennustavan kanssa. Suomessa kun on vähän erityyppistä rakennelmaa sekä ilmastoa, vastausta en kyllä osaa antaa.
    Eihän mikään astma voi olla, mikä oireilee makuultaa .. Äh, mä oon kyllä huono arvioimaan.

    Ihana sateenkaari!!

    ReplyDelete
  2. No vähän tän suuntaista mäkin olen ajatellut, että täällä ei ehkä olla ihan niin hysteerisiä allergioiden suhteen, joka on toisaalta ehkä hyvä asia, mutta juuri tässä tilanteessa erittäin ärsyttävää. Myös talojen rakennusmetodit & ilmasto mietityttää, varsinkin kun on nähnyt kuinka huonoon kuntoon jotkut talot on menny ihan muutamassa vuodessa. Mutta en oikein tiedä mistä tämmösiä lähtis selvittelemään, tai löytyykö edes jotakuta jolla olis vastaus näihin kysymyksiin... Astmaa on mietitty, täytyy nyt vielä käydä lääkärissä kysymässä mitä ne sanoo kun lääkkeet ei tehoo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Äh ja pöh.
      Mielenkiinnosta vaan olisi kiva tietää, että onko tosiaan niin, että siellä ei ole allergioita vai niitä ei vaan diagnosoida. Luin joskus artikkelin, missä sanottiin että allergioiden määrä on kasvanut samassa suhteessa kuin asfaltin. Eli kai sellainen maassa möyriminen ja suoraan takapihalta syöminen oikeastikin vähentää allergioita paljon. Suomessa kaikki on niin pitkälle prosessoitua.
      Ihan uteliaisuuttani kysyin mieheltä miten hän reagoi tähän ja mitä pohtii, että se voisi olla. Vastaukset oli nämä: Missä he asuu, onko talo kunnossa, onko siellä ötököitä? Onko siellä siivottu kunnolla? Sanoin, että uskon näin. :) Kun sitten kysyin onko Ugandassa hometta, hän sanoi että eiiiii, meillä on niin paljon aurinkoa. Ihan en kyllä tuohon teoriaan silti luota. :/.
      Hmm. Onpa kinkkinen juttu.

      Delete
  3. No toi on kyllä varmaan totta, että ehkä täällä ei ole allergioita niin paljon kuin meilläpäin. Alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että ehkä se on jotain astman tapaista, ensi viikolla passitan miehen taas lääkäriin, jos ne osais tehdä jotain lisätestejä.

    Kiitos tuhannesti tuesta, lämmittää sydäntä! :)

    ReplyDelete