Monday, June 22, 2015

100 ways of greeting.

Jokunen päivä sitten mieleeni tuli (omasta mielestäni) mielenkiintoinen asia, jota ei ehkä tulisi ajatelleeksi omassa kotimaassaan. Nimittäin tervehtiminen, ja ne sadat tavat tervehtiä. Suomessahan esim. käden heilautus ja etäältä huikattu "Moi!" on täysin pätevä tapa tervehtiä, varsinkin puolituttuja. Ehkä hieman uudempi tapa on halaaminen (tähän minulle entuudestaan tuntemattomaan tapaan törmäsin ensimmäisen kerran 17-vuotiaana itähelsinkiläiseen opiskelukaveriin tutustuessa), jota todennäköisesti käytetään lähimpien ystävien kesken. Ja virallisissa tilaisuuksissa tietenkin kättely on se ainoa oikea tapa.

Täällä kaukomailla asuessa monenlaiset tervehtimistavat ovat tulleet tutuksi. Kuten arvata saattaa tuttavapiirini koostuu monien eri kansallisuuksien edustajista, eikä ole aina ihan iisiä muistaa millä tavalla ketäkin tulisi moikata. Yksi asia on kuitenkin tullu aika selväksi; etäinen "hello!" ei yleensä tule kysymykseen, ellen eksy kaksikymmenpäiseen joukkioon. (Luulisin, että raja tässä asiassa, ei-henkilökohtaisessa-tervehtimisessä, menee jossain yli kymmenen henkilön ryhmässä.)

Puolassa yleisin tapa tervehtiä tuttua oli halaaminen, ainakin näin nuorten kesken. Muistan varmasti ikuisesti sen ensimmäisen kerran kun eräs ikäiseni puolalainen neito tervehti halaamisen sijasta poskipusuilla jo toisella tapaamiskerralla. Taisi olla minulle about toinen kerta elämässäni, ja olin hyvin, hyvin hämmentynyt. Myöhemmin stressasin tämän kyseisen leidin tapaamista, koska en millään muistanut kummalta puolelta pusujen anto aloitetaan (maailman nolointa olisi pussata suoraan suulle) ja kuinka monta niitä pusuja nyt pitikään olla.

Täällä Ugandassa asuessa ja myös Saksassa vieraillessa olen pikkuhiljaa tottunut tuohon pusutteluun, mutta kyllä se vieläkin hämmentää. Kavereiden kesken se tuntuu jo melko luonnolliselta, mutta esimerkiksi Wolfin kolleegoiden (erityisesti niiden ylemmässä asemassa olevien herrojen) kanssa olen aina ihan hukassa, enkä varmasti anna kovin pätevää kuvaa itsestäni. Itse mieluummin vain kättelisin, mutten toki halua vaikuttaa epäkohteliaalta.

Kyllä siinä onkin muistamista, miten jokaista kaveria ja tuttua tulee tervehtiä: yksi haluaa aina kolme poskipusua, mutta hänen miehensä haluaa halata, eräs pariskunta haluaa vain kaksi poskipusua (joskus erehdyin antamaan kolmannen, ja sillehän sitten naureskeltiin jälkeenpäin), erästä pariskuntaa tulee pusujen sijasta halata... Nyt täällä Ugandassa asuessa eleiden lisäksi tervehdykseen on tullut mukaan automaattinen "How are you? Fine." jonka voi oikeastaan sanoa "Hello":n tilalta.

Kummallisimpia tilanteita ovat ne kun tapaan jonkun vasta toisen kerran, mutta ensimmäisestä on pitkä aika. Mitä silloin tehdään? Kätellään ja esittäydytään taas? Halataan? Pusutellaan? Kuka sen päättää? Ehkäpä oman tervehtimistavan ja -säännön muodostaminen auttaisi minua tässä viidakossa, tervehtisin kaikkia aina samalla tavalla, ihan sama mitä he asiasta ajattelevat. :D

Auta armias, jos joskus muutamme Aasiaan, jossa erilaisia tapoja kumartaa on varmaan kymmeniä...

Kuva täältä

The other day an interesting thing came into my mind. Interesting to me at least. How to greet people. You see, in our own home countries, we usually know the appropriate ways of greeting someone, whether it is a friend, acquaintance or complete stranger. In Finland in an official situation you might shake hands, with acquaintances you'd probably just wave your hand and say "Moi!" and with friends you might hug.

As I've been now living abroad sometime and my everyday life is full of people from different cultures, I have become more aware that greeting does not work the same way everywhere. In Poland, with friends, hugging was quite common, but there was one Polish girl, who I will remember always, because she was probably the first one ever to greet me with kisses. I was so, very confused, and I feared meeting her again, because I could not remember from which side to start (it would be so embarrassing to kiss on the lips, wouldn't it) and how many kisses to give.

Now I've gotten more used to the cheek kissing thing, even though it does still confuse me sometimes, especially in situations where I'm not exactly friends with the other part. (We Finns like our distance, and kissing, or hugging someone not-so-close-to-you is weird.) The most confusing it is with people from Wolfi's work (especially those high-position gentlemen).

It takes some brain capacity to remember how to greet which friend: one wants always three kisses (and very generous ones, too), her husband likes to hug instead; one couple wants two kisses (once I gave third one, and that was weird) and another couple always hugs. Here in Uganda, apart from the gestures, in my greeting repertoire has been added "How are you? Fine", which can sometimes be used even instead of "Hello!".

Weirdest moments are those when you meet someone the second time, but it was a long time since the first. What to do then? Shake hands and introduce yourself again (I would prefer this one, as I cannot seem to remember whether we've met already)? Kisses? Hug? And who decides how to act? Maybe my life would become easier, if I'd just decide my very own way of greeting and greet everyone that way, no matter what they think (this would probably be waving hand from far distance :P).

I can't even imagine the complexity of greeting if we would live somewhere in Asia where there's 100 ways to bow...


2 comments:

  1. Me ollaan asuttu täällä Japanissa nyt vähän yli vuosi, ja olen edelleen ihan pihalla siitä milloin pitää kumartaa, ja miten ja miten kauan. Oikein hävettää kun töppäilen edellen sen kanssa, ja joudun aina ennen tärkeitä työtapaamisia varmistamaan japanilaisilta työkavereiltani, että kelle mun pitää kumartaa ja miten. Ehkä vanha sananlasku pätee tässäkin: Ei vanha koira uusia temppuja opi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe, just sua tossa ajattelinkin kun ton lauseen kirjotin :D Toivottavasti ihmiset siellä on ymmärtäväisiä eivätkä kauheesti loukkaannu jos meneekin kumarrukset vähän pieleen.

      Delete