Monday, June 29, 2015

Raskausviikko 28.

Sana "odotus" kyllä kuvaa varsin mainiosti tätä olotilaa. Mulla nyt on toki vauvan lisäksi muitakin (hieman vähäpätöisempiä) odotuksen aiheita, kuten Eurooppa ja shoppailu (vauvalle, ei minulle, eheiii ollenkaan).

Täällä on edelleen kaikki mainiosti, en voi fyysisestä olotilasta valittaa; uni maistuu, vatsa kasvaa melko hillitysti, eikä mihinkään pahemmin kolota. Kuntosalilla ollessa saatan jopa unohtaa olevani raskaana, niin mukavasti tuo pikku pallo tuossa mukana hengaa. Toisinaan on kyllä hyvinkin epämukava olo, esimerkiksi tässä koneella istuessa, mutta eipähän tule löhöttyä paikallaan liikaa. :P

Pikkuhiljaa alan jo luottaa siihen, että meille tulee ihan kohta vauva, mutta kyllä ne pessimistin epäilyksetkin tuolla takaraivossa kaikuvat. Pääsisinpä vaan niistä eroon, niin osaisin nauttia olostani sataprosenttisesti. Toinen tunne, jota yritän tässä parhaani mukaan ravistella ulos pääkopastani, on tämä tulevaisuuden odotus. Pitäisi osata keskittyä tähän päivään, tai vaikka edes huomiseen. Mutta kun haluaisin jo niin kovasti olla siellä, Suomessa ja Saksassa. Ja yhä enenevässä määrin, haluaisin jo tavata meidän vauvan. Vauva-lehtien selailu ei auta tässä asiassa ollenkaan, ja olenkin miettinyt pitäisikö koko hommasta pitää pieni breikki. Mutta sitten taas, jos vauvajutut kiinnostaa niin miksikäs niitä ei saisi lukea. Ja luen mä muutakin, opiskelujuttuja ja erästä kirjaa ikuisuusprojektina (odotan kovasti myös sen loppumista, että "saan" valita kirjahyllystä uuden kirjan.).

Opiskelujutuista puheenollen, enää yksi kurssi olisi suoritettavana, ja haluaisin kovasti saada sen tehtyä heinäkuun loppuun mennessä. Ettei vaan jää kokonaan suorittamatta. Muutenhan mitään ongelmaa ei olisi, mutta kurssin sisältö tuottaa vähän liikaa päänvaivaa. Kyseessä on siis tietokoneen, internetin ja oheishärpäkkäiden rooli (kansainvälisessä) kommunikaatiossa, enkä ymmärrä englanninkielisestä lähdemateriaalista hölkäsen pöläystä. Iskä auta! :D Onhan mulla toki omakohtaista kokemusta asiasta hyvinkin paljon, mutta pitäisi paperille kai jotain tieteellistäkin saada.



Week 28, and we are doing good. Bubi has found his drive back and is kicking, punching and tumbling around. Mostly it still feels wonderful, and he lets me sleep well.

I'm starting to get rid of my doubts and to trust that we will, for real, have a baby very soon. (But not soon enough, I'm getting impatient and I want to meet him nownow, as they say here UG.) Still every now and then, the doubts and fears come knocking, but I'm trying to not let them in anymore. In this helps my awesome husband, who always finds a way to make me feel confident. <3

I wish these last weeks to fly by, but I'm trying to remind myself that I should not hurry so much, that I should remember to appreciate today. Why does it seem to be so difficult, even though today has been a nice day?

2 comments:

  1. Päädyin pitkästä pitkästä aikaa lukemaan blogiasi (kesällä lähestyvän Wroclawin matkan takia aloin miettimään vanhoja Wroclawin tuttuja). Ja olen ihan ymmälläni, mitä kaikkea teille onkaan tapahtunut! Onnea naimisiinmenosta, uudesta kotikaupungista (ja Eurooppaan paluusta ensi kesänä) ja ennen kaikkea vauvasta! Toivottavasti loppuraskauskin menee hienosti. Ihana masukuva, näytät upealta!

    -Laura (Wroclawin tuttu, toivottavasti osaat yhdistää kuka olen :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Juu, muistan kyllä teidät, toivottavasti teillä on siellä kaikki hyvin!

      Paljon on tapahtunut parissa vuodessa, ei käy kieltäminen, mutta jotenkin sitä ei itse osaa ajatella niin :D

      Delete