The wait is over!

It's been a busy week, this one. Few hours after my last posting we finally got our container, and so this week has been full of IKEA furniture assembling and emptying moving boxes. I'm very proud of us - in just five days we've emptied all boxes and we only have few more things to do. Now this house really looks and feels like a home. And I must say that one lovely home it is, I love it! <3 As mentioned before most of the furniture is new so we were not sure how it will all come together, but I'm more than happy. Now we are waiting for you, guests, so we can show off our beautiful home. ;)

After the long wait it was so good to see our things, although I did think for a moment seeing all the boxes that this all cannot be ours. Who needs so much stuff? :D (All the pullovers, jackets and winter boots will not be used here much.) So far we did not notice anything missing and almost everything came in good condition. Almost... Our brand new TV took a hit in some point (we figured probably already in Germany) and is basically garbage now. :( Gladly we have perfect neighbors who borrowed us their TV until we figure out what to do. The problem is not that they would not sell TVs here, but they are ridiculously expensive...

Right now we have a plumber in our kitchen connecting the washing machine and dishwasher. I have to admit that I'm a tiny bit scared how it'll work out (I know it's mean to think like this). Earlier the plumber was making fire on our backyard....

And of course all of you are dying to know how my all-by-myself driving experience was. It was good, and I don't see any reason why I could not drive in the city (outside rush hours, in daylight). This will make my life here much more enjoyable indeed.

Next time I'll try to get you some pictures of our home. ;)

Pelkotiloja.

Menneenä viikonloppuna elettiin melko jännittäviä hetkiä, Kampalassa oli nimittäin meneillään Ugandan turvallisuusviranomaisten terrorisminvastainen operaatio. Kovinkaan paljon informaatiota emme tästä asiasta saaneet, satuimme huomaamaan Yhdysvaltojen suurlähetystön varoituksen heidän Facebook-sivullaan. En tiedä moniko teistä siellä tietää, mutta mulla on melko villi mielikuvitus tälläisissä asioissa ja pelkään milloin mitäkin (kiitos vaan jenkki-tv-sarjat). Toivon kovasti, etteivät nämä melko säännölliset pelkotilat enää tästä pahene, koska en haluaisi pelkojeni rajoittavan elämää. Onneksi aina yhtä rauhallinen mies ja mielenkiintoiset asiat ja ihmiset kuitenkin aina saavat minut astumaan ovesta ulos. Mutta toki tämänkaltaiset uutiset saavat minut erityisesti varpailleni. Sanomalehden mukaan viranomaiset onnistuivat pysäyttämään suunnitellun terroristi-iskun ja nyt tulisi noudattaa "enää" normaalia varovaisuutta. Hesarissa oli tapahtuneesta juttu, jos kiinnostaa lukea enemmän.

Aina en osaa oikein päättää, ovatko pelkoni aiheellisia vai kannattaisiko välillä relata. Toisinaan tiedän, että pelkoni menevät ihan yli. Muutaman viikon päästä täällä järjestetään mielenkiintoisen kuuloinen suuri katufestivaali, johon osallistuisin kovin mielelläni, mutta järki/pelko sanoo, ettei sinne kannata mennä. Väkijoukkoja kun on suositeltu välttämään. Että voipi olla, että jää väliin. Hieman järjettömämpi pelko liittyy tulevaan Sansibarin reissuun; lennämme nimittäin Nairobin kautta ja vaikka lentokentältä ei tarvitsekaan poistua, olen silti huolissani. Välillä niin huolissani, etten halua mennä ollenkaan. Toisinaan aivoni alkavat leikitellä kaikenmaailman kaameilla ajatuksilla ja joudun esimerkiksi soittamaan miehelleni varmistaakseni, että kaikki on kunnossa. Useimmiten kuitenkin saan itseni kasaan ja potkin turhat pelot pois päästäni ennen kuin niistä aiheutuu harmia muille kuin minulle. Yksi lause, joka yleensä toimii, on että olen mieluummin onnellinen nyt kuin pelkään koko ajan jotain mikä saattaa tapahtua. Yleensä lohduttaa myös ajatus siitä, etten voi ihan totaalinen nynny olla, kun olen tännekin muuttanut. Mutta lähtökohtaisesti uskon, että tietyn tasoinen varovaisuus ja pelko on järkevää. Kunhan murehtiminen ei vie suurinta osaa aivokapasiteetista.

Peloista puheenollen, tuntuu kuin olisin päässyt yhdestä eroon, ja melko yllättäen vielä. En nimittäin pelkää ajamista täällä, tai en ainakaan läheskään niin paljon kuin Euroopassa. Vihasin joka ikistä ajotuntia Puolassa ja suunnittelin aina sporamatkalla kuinka menisin vain johonkin kahvilaan istumaan pariksi tunniksi ja väittäisin kotona, että tunti meni hyvin (kunnes tajusin, ettei kyseisellä toiminnalla pääsisi kovin pitkälle). Suomessa jouduin pakottamaan itseni auton rattiin ja ajoin 80 kilometriä lihakset kauhusta jäykkänä niin etten meinannut päästä sängystä ylös seuraavana aamuna. En tiedä varmasti, mutta luulen että tietynlainen sääntöjen puuttuminen täällä on saanut minut rentoutumaan. Ja ne automaattivaihteet. Edes vasemmanpuoleinen liikenne ei häiritse. Mutta katsotaan, ehkä mieli vielä muuttuu, tänään on nimittäin tarkoitus olla mun yksinajamisen debyytti. En ole, katsokaas, vielä koskaan ajanut ihan yksin. Peukut pystyyn!

PS. Oon niin ylpeä mun pikku hauvelivauvelista. Eilen se meni ihan itse ulko-ovellle kun halusi pissalle. Jee, voitto!

***

On weekend we had some fearful moments (or I had) as we heard news about Ugandan security forces trying to catch some terrorists here in Kampala. According to today's newspaper the operation was successful and they caught 19 suspects. 

Once I heard the news on Saturday nothing would have gotten me out from our house. Luckily we did our shopping earlier that day, so we had no need to go anywhere. I don't know whether you know or not, but I am a quite fearful person, like the little Piglet from Winnie the Pooh, and I have way too scary imagination (special thanks to American TV-shows). Sometimes my brain just starts running and I am not able to stop it. I really, really hate these moments. It might come up to a point when I refuse to go somewhere because I imagine what kind of terrible things might happen or I need to call my husband in the middle of the day to make sure everything is ok. 

There is a big street festival in Kampala in the end of this month. It sounds very interesting, but I don't think I can go, as there is existing a warning of not going into crowds. Well, this fear might actually be pretty reasonable, but most of them are not. Sometimes I manage to get rid of these thoughts and fears by thinking that I'd rather be happy now than be afraid of something that might happen. I also like to remind myself that I cannot be a total pussy as I moved all the way here. And honestly, so far I don't remember regretting doing something I was afraid of (but please don't make me do bungee jump).

One fear that seems to have disappeared is my fear of driving. In Poland I used to play with the idea of skipping the driving class and going for coffee instead, until I realized that I would not accomplish anything by doing that. In Finland I forced myself to drive 80 kilometers all muscles tight of fear, so that it hurt to get up from the bed next morning. But here, I must say, I actually enjoy driving. Maybe it is the lack of rules that relaxes me. And the automatic gears. Anyhow, the real test will be today when I'm supposed to drive first time ever all by myself. Fingers crossed!

PS. I'm sooo proud of my little baby Kuba, who yesterday went to the door by himself to indicate that he needs to pee.

Ruokaostosasiaa.

Viimekertaisen valitukseni tulos oli, että nyt aurinko paistaa täyttää häkää jo toista päivää. :) Eilen onnistuin sitten tietysti innokkaana auringonpalvojana hankkimaan itselleni auringonpistoksen, eli tänään pysytellään varjossa...

Ajattelin, että ehkä teitä kiinnostaa minkälaista sapuskaa täkäläisestä supermarketista saa. Aiemmin jo taisin mainita, että kaikkea löytyy (ei nyt ehkä salmiakkia kuitenkaan). Tähän mennessä olemme testanneet lähes kaikki lähialueen supermarketit. Näkyvin ketju täällä on kenialainen Nakumatt, jonka myös oletin olevan paras, mutta eteläafrikkalainen Shoprite on yllättänyt erityisesti hevi- ja lihavalikoimallaan. Muita ketjuja ovat Uchumi ja Capital Shoppers. Lisäksi täällä on tietysti liuta yksityisiä marketteja, joista monet ovat ilmeisesti intialaisten omistamia (niistä saa eri mielenkiintoisia sooseja ja mausteita, joita olen jo ehtinyt hieman testaillakin). En ole vieläkään "ehtinyt" paikallisille markkinoille, olisi erittäin mielenkiintoista nähdä mitä sieltä saa.

Etukäteen meitä varoiteltiin tuontituotteiden kalleudesta, mutta mun mielestä hinnat on jokseenkin samaa tasoa kuin Suomessa. En tosin aina jaksa ihan tarkalleen laskea hintoja (yksi euro on noin 3500 Ugandan shillinkiä), joten voi olla että viiden euron sijasta olenkin ostanut seitsemän euron juuston... Kalleimpia ns. jokapäiväisiä tuotteita ovat mysli, paprika, juusto, makkara ym. lihajalosteet, viini ja viinakset. Eniten ehkä harmittaa juusto, koska sen lisäksi että se on aika hurjan hintasta (taitaa kyllä olla Suomessakin) on valikoima aika suppea. Makkaroista ja viinaksista en niin välitäkään. Jogurttia ja maitoa löytyy jos jonkinlaista, eikä hintakaan päätä huimaa, koska maito on paikallista. Kuka opettaisi ugandalaisia tekemään kunnon juustoa? Muita maitotuotteita, kuten rahkaa ja erilaisia kermoja on tosi vähän, mutta totuin jo Puolassa siihen, etten aina löydä ihan samaa kuin Suomessa. Sitten vaan testaillaan paikallisilla tuotteilla.

Vihanneksista löytyy ne tärkeimmät: kurkku, tomaatti, sipuli, valkosipuli ja kesäkurpitsa. Jopa munakoisoa saa eikä se ole edes kovin kallista. Avokadoa saa myös pilkkahintaan, onnistuin jo saamaan yliannostuksen. Perunoita on myös aina saatavilla ja porkkanaakin näin. Muita meikäläisiä juureksia en ole nähnyt, mutta kuka niitä kaipaa. ;) Tuoreita yrttejä, kuten korianteria on yleensä helppo löytää sekä tuoretta inkivääriä ja chiliä. Perusomppujen sijaan täältä saa mangoa, papaijaa, ananasta ja passionhedelmää niin halvalla, että naurattaa. Itsehän en koskaan ole ollut hedelmäihminen, mutta nämä tropiikin hedelmät maistuvat kyllä. Marjoja ei taida täälläpäin valitettavasti olla, ehkä pitää itse kasvattaa viinimarjapuska takapihalle. Omenoita, päärynöitä ja nektariinejakin saa, mutta ne ovat sikahintaisia.

Pastaa ja riisiä löytyy silmänkantamattomiin, joskin jotkut pastat kuten lasagnelevyt ovat kalliita. Erilaisia jauhoja ei löydy kovin montaa sorttia, ja ne eroavat meikäläisistä aika paljon; hyllyt on täynnä cassava- ja maissijauhoja. Onneksi sentään perusvehnäjauhoa saa, ettei tarvitse pullatta elää. Ja kuten jo mainitsin täkäläinen aamiainen on kaurapuuro, joten sitä ei tarvitse ikävöidä. Lihaa on myös monensorttista, ja yleensä ihan fressin näköistä. Naudanliha on täällä halpaa, mutta kana kallista. Eli täysin päinvastoin kuin Puolassa. Kaipasinkin jo vaihtelua broilerille...

Jo Puolassa asuessa huomasin, kuinka järjetön määrä valmisruokia kaupan hyllyltä löytyy Suomessa. Puolassa valmiina myytiin joitakin perinneruokia, joiden valmistaminen on vaivalloista. Pakasteesta löytyi perus-Ristorantea ja ehkä joku cordon bleu-pakkaus. Täälläkään en ole valmisruokiin törmännyt; pakkanenkin on täynnä kokonaisia kanoja. Pakastetuotteita ei olla vielä uskaltauduttu ostamaan, koska niiden kylmäketjun pätevyydestä varoitellaan aika paljon. Onneksi sain vuoden annoksen jädeä Suomessa ja Italiassa.

Suklaata löytyy, mutta se on kalliin puoleista. Haribon namipusseja saa joka marketista, mutta ne näyttävät useimmiten melko kärsineiltä. Suomessahan on tunnetusti maailman paras karkkivalikoima, ja Puolassa jo kärvistelin sokerinpuutoksessa, kun paikalliset namit eivät olleet nirppanokan mieleen. Puolivahingossa toimme mukanamme noin puolen vuoden varaston karkkia ja suklaata, joten verensokeri tuskin pääsee täällä laskemaan.

Tuoremehu on meikäläisen elinehto, mutta se on myös täällä, kuten Suomessa ja Puolassa, aika hintavaa. Missä ei tietysti ole mitään järkeä, koska hedelmät ovat täällä niin halpoja. Lisäksi mehut raijataan Keniasta tai jopa kauempaa. Ehkä hommaan oman mehupuristimen jossain vaiheessa. :P Paikallinen olut on edukasta, ja sitä löytyy useampaa sorttia. Siideriä ei täälläkään tunneta, vaikka luulisi että entisenä brittisiirtomaana se olisi tänne eksynyt. Ehkäpä se on se omenoiden kalleus... Paikallista giniä eli waragia ei olla vielä päästy (jouduttu) maistamaan, mutta eiköhän tuokin päivä  koita. Kuten mainitsin tuontialkoholit eli viini ja viinakset on kalliita, eli siis Suomen hintatasoon verrattavia.

Voitte kuvitella, että jos suuri osa supermarketin valikoimasta on Suomen hintatasoa, ei monella paikallisella ole sinne mitään asiaa. Mutta ilmeisesti me mzungut ja se muutama prosentti keskiluokkaisia paikallisia ostaa tarpeeksi, jotta kaikki nämä marketit tekevät jonkinmoista tuottoa. Lähiviikkoina on kyllä pakko päästä ihan oikeille markkinoille, että saa edes jonkinäköistä kosketusta normaali-ihmisen arkeen täällä.

***

Today I decided to tell you about the local supermarkets and what you can get from those. As I've maybe mentioned before, it is possible to buy all the necessary and even some of the unnecessary things from here, so there's not much that I would miss so far. 

There's several supermarket chains in Kampala; including Nakumatt, Shoprite, Capital Shoppers and Uchumi. So far my favourite is Shoprite, because they have the best meat and veggie sections.

Some things here are cheap like basic vegetables, tropical fruits (yam!), milk and yogurt. So basically the locally produced things. We were told that the imported goods are expensive, and sure they are, but for me it seems that the prices are the same as in Finland. Just the variety and sometimes quality are not quite on the same level. Things that are expensive here are i.e. cheese, sausages, wine, booze (except the local waragi), chocolate, apples, paprika, müsli, cereals and chicken. However beef, which I always considered as 'luxus' meat is very much affordable here, and most of the times also looks good. Rice is cheap, but pasta can be pretty expensive. Also one of my basic ingredients, canned tomato is not cheap at all.

In Finland, Poland and Germany I'm used to having extensive flour section, but here it is limited to maize, cassava and basic white wheat flour. In the Indian owned shops the variety seems to be wider, but I have no clue what the flours there are used for. One day I'll test them all. :D These supermarkets also have a wide selection of Indian and Thai sauces, pickles and spice mixes which I plan to test. So far I've tested butter chicken and green curry and both of them were definitely not meant for 'European' taste. :P Next time I'll add half of what the recipe says...

What I've noticed living abroad is the enormous amount of ready foods in Finnish supermarkets. Nowhere I have seen such, except maybe in Florida. In Poland you could buy some traditional foods like pierogis ready, but they are quite troublesome to make. Here I've seen frozen pizza. And samosas sold in the bakery, but I don't think that even counts. Even in Germany they don't have so many ready foods than in Finland. Are we, Finnish people, a bit lazy cooks or what?

So far I did not have a chance to visit any local market yet. It would be very interesting (and healthy) to see how the locals buy their food. As you can imagine only a marginal of the locals can afford the supermarket prices as most of the goods are pricey even from our point of view.

Monday blues.

Oma mielikuvani ja varmasti myös monen muun mielikuva on, että Afrikassa on kuumaa ja kuivaa. Täällä Kampalassa tuo mielikuva on haihtunut kuin pieru Saharaan, en nimittäin edes muista milloin viimeksi olisi ollut sateeton päivä. Kampala sijaitsee aika tarkalleen päiväntasaajalla, eikä täällä luonnollisesti ole meikäläisiä vuodenaikoja. Mutta ihan syksyltä tämä kyllä tuntuu, varsinkin kun sateessa lämpötila laskee lähemmäksi viittätoista kuin kahtakymmentä astetta. Kuuma ei ole vielä tullut muualla kuin autossa, eikä aurinkoakaan ole päässyt ottamaan kuin muutaman tunnin. Ei sillä, että olisin tänne tullut vain aurinkoa ottamaan, mutta täytyy sanoa, että olen hieman yllättynyt. Nyt on aluillaan toinen sadekausi, ja vettä on tosiaan tullut. Sade täälläpäin on harvemmin kotoista tihkua; ämpäristä kaataminen sopii paremmin kuvaamaan täkäläistä sadekuuroa. Ennen vanhaan kun Suomessakin talvet olivat valkoisia, sade täällä kesti noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen aurinko paistoi jälleen. Nyt näyttää siltä, että ilmastonmuutos on tuonut tänne jatkuvammat sateet, mikä aiheuttanee erinäisiä ongelmia varsinkin köyhälle paikallisväestölle. Tänään saatiin jopa rakeita. Mutta onneksi paremmin tietävät kolleegat ovat kertoneet, että kyllä se aurinkokin jossain vaiheessa lämmittää, joskus tammi-helmikuun tienoilla (jolloin on tietysti erityisen nautinnollista miettiä Suomen kelejä uima-altaalla loikoillen).

Sateinen keli on myös omiaan vahvistamaan tämän hetkistä tunnelmaa. Alan nimittäin olla jokseenkin turhautunut siihen, ettei tavaroitamme vieläkään näy eikä kuulu. Päinvastoin kuin virheellisesti aiemmin väitin, ei meidän kuorma ole ilmeisesti edes lähtenyt Mombasasta, jossa se on kolmatta tai neljättä viikkoa. Ja tuntuu, ettei viivästykseen ole mitään syytä, tai mulle ei sitä ole ainakaan kukaan kertonut. Mutta me emme suinkaan ole ainoita, joilla on vaikeuksia omaisuutensa kanssa; naapurimme autot ovat olleet täällä Kampalassa jo muutaman viikon, mutta he eivät ole onnistuneet saamaan niitä ulos sieltä missä ikinä niitä säilytetäänkin. Ja täällähän ei paljon liikuta ilman autoa....

Jottei nyt ihan vallan negatiiviseksi menisi niin kertaanpa tähän vielä varsin mukavan viikonlopun tapahtumat. Lauantaina vietin päivää Wolfin kolleegan grillibileissä, ja viihdyin varsin mainiosti jopa ilman miestäni joka oli pelaamassa futista. Jutteleminen näiden kolleegoiden kanssa vahvisti käsitystä siitä, että meillä on täällä aika mainio porukka. Sain myös kutsun torstaiaamukahville erään toisen kolleegan luokse, joten on jotain mitä odottaa tällä viikolla, kun ei ne tavarat näköjään odottamalla tule... Sunnutaina vietimme suht laiskan päivän, jonka kruunasi illallinen Mediterraneo-nimisessä ravintolassa. Italialainen ruoka oli ihan mukiinmenevää, joskin aika tyyristä. Mutta paikka itsessään oli niin ihana (erittäin tunnelmallinen, sokkeloinen terassi "amerikkalainen maalaistalo"-tyylisillä huonekaluilla, köynnöksillä ja kynttilöillä koristeltuna) etten oikeastaan edes välittäisi vaikka eteeni tuotaisi lautasellinen hernekeittoa (mmm, hernekeittoa....). Eli tämä paikka varmasti näytetään myös kaikille tuleville vieraille. Tällä hetkellä odottelen, että siivooja tuo mulle lounasta (kova elämä). Listalla on tänään 'rolex', paikallinen erikoisuus, eli chapatiin kääritty kasviksilla täytetty munakas. Saa nähdä onko se kaiken kuulemani hehkutuksen arvoista.

***

It's Monday and I am on a Monday mood... The weather here lately haven't been exactly what I thought African weather would be. It's rainy and cold, today we even got something resembling snow (!). But to be fair the sun has shown itself every day at least for couple of hours.

What really annoys me is that there seems to be no progress what so ever with getting our things. I already optimistically thought they would on their way from Mombasa, until on Friday I heard they never left. Unbelievable. I feel like slowly but steadily I'm getting insane, which will probably not be good for our marriage...

Anyway, to more positive things; the weekend was good. On Saturday I spent some time in Wolfi's colleague's grill party and chatting there with people made me even more convinced that the group is very nice. On Sunday we had dinner in an Italian restaurant called Mediterraneo. The food was good, although quite pricey, but the place itself is a gem. I loved it from the first second, so romantic and cute. So I would have not cared if they'd served me microwaved spaghetti (ok, I would have cared a bit). Now I'm waiting eagerly for my lunch: I sent the housekeeper to buy some 'rolex' from the market (rolex is apparently omelette wrapped in chapati and filled with vegetables). We will see if it is as good as I've heard.

Höpsö - Söpö - Höpö - Pötkö - Pölö - Hauvavauva - Weißwuast

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, vai kuinka? Beloved child has many names.

Help me.

Opin tänään jotain uutta. Ja kello ei ole vielä yhtätoistakaan. Opin nimittäin, että avun pyytäminen helpottaisi elämää kovasti. Olen aina ollut tässä asiassa kovin huono, en tahdo häiritä kanssaeläjiäni pyytämällä apua juttuihin, jotka ovat a) itse hoidettavissa (vaikka aikaa menisi kymmenkertaisesti) tai b) ei niiiin tärkeitä. Saan aina jotenkin kaikki probleemat kategorioitua jompaan kumpaan näistä, ja kas, minun ei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa vaan kiroilla itsekseni. (Huomautan, ettei kyse ole ollenkaan siitä, ettenkö itse auttaisi pyytäessä ja joskus ihan pyytämättäkin. Ja teen sen oikein mielelläni.)

Kerrotaanpa esimerkki tältä päivältä ja eiliseltä: naapurini tarjoutui (siis sillä tavalla että avusta on mahdotonta kieltäytyä) pesemään pyykkimme, koska pyykinepesukoneemme on jossain Mombasan ja Kampalan välillä. Olin tästä toki erittäin ilahtunut, koska käytän mieluiten puhtaita alusvaatteita. Ja koska muuttokuormamme on edelleen matkalla, olemme myös vailla pyykinkuivaustelinettämme. Noh, onneksi tuossa etupihalla on edellisen asukkaam jättämät pyykkinarut, joille sitten asettelin pyykkimme kuivumaan. Mutta jo siinä vaiheessa aavistelin, etteivät ne kauaa ehdi siinä olla kunnes jo tavaksi tullut iltapäiväsade alkaa. Niinpä muutamaa tuntia myöhemmin jouduin keräilemään pyykit narulta sisälle. Siinäpä sitten ihmettelin, mihin ripustaa kaksi koneellista pyykkiä lähestulkoon tyhjässä talossa. Kysyinkö apua naapurilta? En. Kysyinkö apua joltakin muulta täällä pihapiirissä? No en. Virittelin lahjanarun (?) ja kahden tuolin avustuksella omatekoisen pyykinkuivatustelineen ja olinkin siitä hyvin ylpeä. Kunnes aloin ripustaa pyykkejä, jotka olivat aivan liian painavia kahden heppoisen Ikea-tuolin pideltäväksi, ja näinpä pyykkini olivat nätissä mytyssä lattialla... Pyysinkö apua erittäin mukavalta naapurintädiltä tai superavuliaalta siivojaltamme (joka oli siivoamassa naapuriresidenssiä)? NO EN. Päätin roudata kaikkein painavimmat tavarat varastostamme pitämään tuoleja paikoillaan. No se toimi. Jotenkuten. Kuvaa ei nyt ole, mutta olis varmaan aika viihdyttävä. Niinpä lähestulkoon tyytyväisenä tunnin aherruksestani jätin pyykit kuivumaan. Tänään aamulla ennen siivojan tuloa ajattelin keräillä pois tämän huvitusta herättävän taideteokseni jäljet. Mutta kas eipä ne pyykit siinä tiiviissä läjässä olleet kovinkaan paljoa kuivuneet, eli aika turha homma. Noh, kyllähän ne varmaan silittäessä kuivaa. (Täällä pitää silittää ihan kaikki vaatteet, jotka on kuivunu edes hetken ulkona, koska niihin munii joku mangokärpänen. Voitko kuvitella silittäväsi alusvaatteesi joka pesun jälkeen? En minäkään, mutta maailma avartaa.) Siivojan tullessa painelin toiseen huoneeseen silittämään alusvaatteita, koska ajattelin sen olevan vähän turhan intiimiä hommaa jollekin toiselle. Hetken kuluttua hän tuli etsimään minua ja ihmetteli, miksi silitän ylipäänsä, kun hän on täällä. Sanoin, etten tahdo hänen joutuvan käsittelemään meidän alusvaatteita, edes puhtaita. No, hän ei ollut asiasta moksiskaan ja sanoi tekevänsä sen mielellään (ihana nainen!). Vihdoin sain suuni auki ja mainitsin hänelle, että suurin osa vaatteista oli vielä kosteita. Kahdessa minuutissa hän tuli takaisin tuliterän näköinen pyykinkuivausteline kainalossaan ja sanoi mielellään lainaavansa sitä minulle. Ja niinpä ripustin samat pyykit kolmatta kertaa, mutta tällä kertaa leveän hymyn kera. Tarinan opetus? No eiköhän se tullut aika selväksi.

Pahoittelen tätä ylipitkää monologia, mutta koin tarpeelliseksi jakaa tämän (yhden monista) omituisuuden, joka tämän pienen ihmislapsen päässä pyörii. Toivottavasti tarina oli opettaivainen. Tai edes viihdyttävä.

Hakuna matata!

***

I learned something today, and it's not even noon yet. I learned how much easier my life would be if I would ask for some help occasionally. You see, I don't like to bother people around me, so every issue that I have is either a) manageable by myself and/or b) not important enough, so I rather solve it myself while cursing silently in my mind. (This does not mean that I would be bothered by someone asking help from me. Quite opposite, I do enjoy helping other people most of the time.)

So I will tell you an example that happened yesterday and this morning. My neighbor offered to wash our laundry (in a way I could not politely refuse) because our washing machine is still somewhere between Mombasa and Kampala. I was very glad to say yes to her offer, because as most of the people I also like wearing clean underwear. So yesterday morning she washed two machines of our dirty clothes and I decided to put them drying on the backyard where the previous tenant left her clothes lines. While hanging the laundry there was a thought in my head that it might be that the everyday afternoon rain comes way before the laundry is dry. And so it happened that few hours later I had to gather all the damp clothes and take them inside. But where to hang two machines of laundry in nearly empty house. (We have two of 'pyykinkuivausteline' aka 'Wäscheständer', the very intelligent invention that you open and hang you clothes on, but they also are somewhere else than here right now.) Did I ask help from the neighbor? No. Did I ask help from someone else in the compound? Nope. I decided that this issue belongs to both above categories and started putting up my very own laundry-hanging-thing from some rope and two chairs. This was quite quickly done and I was pretty proud of my work. Until I started to hang the clothes. The two Ikea-chairs could not stand the weight of the clothes and so very soon the clothes were in a neat pile on the floor... Did I ask the lovely neighbor or our superhelpful cleaning lady for help? Of course NOT. I decided to empty our storage on the two chairs so they would stop moving. And after 10 kilos of cat litter, two crates of beer and other various things, they did! After an hour from the start I could proudly admire this piece of art (I'm sorry I don't have a picture, would be hilarious). So I closed the door and left the clothes there. This morning I wanted to clean up my a tiny bit embarrassing structure before the cleaning lady would come and see it. But I noticed that the laundry was still not dry. “Well, it'll dry while ironing”, I thought and cleaned the mess. (As a side note; you have to iron everything you hung outside here, because of something called mango flies. Have you ever thought of ironing your underwear? Me neither, but traveling widens your world.) So when the cleaning lady came I closed myself in another room to iron the underwear (as I thought it's a bit rude to ask her to do that). After a while she came to the room and was puzzled why am I ironing when she is here. I murmured something about the underwear, but she did not see any issue on ironing them also (what a lovely woman!). Well there, surrounded by this friendliness I mentioned that most of the clothes were still damp and two minutes later she came back with a brand-new laundry-hanging-thingy* in her hands. She said she would like to borrow it for me. And so, I hung the laundry for the third time but this time with a big smile on my face. The teaching of this story? I think you figured it already.

My apologies for this monolog, I just thought it might be interesting to know what weird things move in this weird little human's brain. I hope you learned something. Or that it was at least entertaining.

*I finally checked the English word for this 'thingy': it's a rack, clothes rack!

Hakuna matata!

Terveisiä sairasvuoteelta

Tosiaan, sain tuossa viime torstaina sen ensimmäisen vatsapöpön, joka oli kyllä odotettavissa. Torstai-iltana ja perjantaina tutustuttiinkin sitten paikalliseen klinikkaan, jossa hoitivat tämän mzungun lähestulkoon takaisin elävien kirjoihin. Pääsin jopa tiputukseen ensimmäista kertaa elämässäni. Kyllä olis ollu jännää, ellei vatsaan olis sattunu niin hemmetisti. Noh, viikonlopun yli kärvistelin tuhottoman mahakivun kanssa ja nyt on antibiootit syöty ja olokin alkaa olla jo paljon parempi. Mitäs tänään syötäisiin? ;)

Halusin jo viime viikolla raportoida meidän uudesta perheenjäsenestä, mutta ensin oli liian kiire sen hulivilin kanssa ja sit ei ollu nettiä muutamaan päivään, ja muita tekosyitä...

Mutta niinhän siinä sitten kävi, että viikko sitten sunnuntaina meidän perheeseen tuli yksi uusi jäsen. Nimittäin maltankoiranpentu nimeltä Kuba. Nimihän oli päätetty jo aikaa sitten, ja vaikka se onkin pojan nimi, olisi tyttökoirastakin tullut Kuba. Mutta nyt ei tarvinnut edes pohtia, koska uusi perheenjäsen on potra poika. Kuba on puolalainen lempinimi Jakubille, ja jostain syystä ehdin tähän nimeen kovasti tykästyä. Ja kiitos erään herra Blaszczykowskin (juu googlasin miten tuo kirjotetaan), ei vannoutuneella Dortmund-fani miehelläni ollut mitään tätä vastaan.

Vähän yli viikko ollaan siis Kuban kanssa tässä ihmetelty, ja aika rankkaa on. :D (mitenkähän mahdan joskus selviytyä ihmislapsesta...?) Mutta on se vaan niiiiiiiiiin söpö. Eka yö oli luonnollisesti aika kamala, sekä Kuballe, että meille tuoreille vanhemmille, mutta nyt yöt on menny jo huomattavasti paremmin. (Nyt tosin yritetään siirtää koirulin nukkumapaikka meidän makkarista olohuoneeseen ja viime yö oli aika rallia taas, onneks miehellä on lehmän hermot ;)) Muissa asioissa en ole ihan niin vakuuttunut kehityksestä, mutta ehkäpä mulla on hieman liian korkeat odotukset. Aikamoisena yllätyksenä tuli nimittäin esim. sellainen tieto, että koira on yleensä täysin sisäsiisti vasta puolen vuoden ikäisenä. Olin kyllä lukenut muutamaakin pentukirjaa etukäteen, mutta ei niissä mitään tälläistä mainittu. Ihan epäolennainen tieto, eikö? Muutenkin voisin heivata ne kirjat vaikka suohon, ihan käsittämättömiä vaatimuksia, johan tässä stressaantuu sekä omistaja että koira. Yritän nyt kuitenkin vielä hetken noilla superkoirankasvattajan ohjeilla; olisi niin kiva kasvattaa hyväkäytöksinen koira... Kuka ehtii aina olla antamassa herkkuja ja kehuja kahden sekunnin sisällä “oikeanlaisesta” käytöksestä? Ja eikö se koira tuu kauheeks läskiks jos sille on koko ajan antamssa jotain herkkuja? Tai miten on mahdollista olla huomioimatta koiraa, joka jyrsii nilkkasi verille? Hohhoi. (Onko vauvanhoitokirjat yhtä hulluja??? Ei parane sellasta kyllä ostaa kun aika koittaa...)

Ympäriinsä pissailu ja kakkailu ei mua haittaa, siihen on kyllä varauduttu. Kaakelilattia on onneksi helppo putsata. En ehkä ollut ihan varautunut siihen että koira on kiinni nilkoissa (hampaiden kera tai ilman) kaiken valvomansa ajan. Ensin en pystyny edes vessassa käymään niin etteikö hauva saisi ihan hirveetä paniikkikohtausta. Vieläkin sen saa harhauttaa tekemään jotain supermielenkiintosta, että saa mennä oven taakse rauhassa. Kai se on normaalia? Kai se menee joskus ohi? Onneksi sentään kuka tahansa ihminen tuntuu kelpaavan, eli kun siivooja tai mies on kotona, pääsen tamppaamaan juoksumattoa rauhassa. :D Ja nyt tän ei-niin-kivan pöpön ansiosta sain mukavan breikin viikonloppuna, kun oli hyvä syy olla tekemättä mitään ylimäärästä. Kiitos taas ihanalle miehelleni tästä, että hän jaksaa. Nyt pienen "lomailun" jälkeen mullakin riittää taas energiaa tulevan maailman hyväkäytöksisimmän koiran kouluttamiseen. ;) (Huomisesta alkaen...)

***

Hello from the sick bed. Last Thursday I got the feared first serious stomach issue. So on Thursday and Friday we were making ourselves known in the local clinic, where they treated me back to almost alive person. Over the weekend with the help of some antibiotics and various other pills I got better, and now I'm only a bit tired and hungry. What would we eat today...?

I was supposed to write you about the big news about the new family member already last week, but it was so busy with him and then the internet was not working and so on and so on...

Anyway a week ago on Sunday we took home a lovely little fellow, a maltese puppy, who got name Kuba. Why Kuba? Well this name was decided long time ago in Poland; it is a nickname for Polish guy's name Jakub, and I just always liked it. Thanks to one Blaszczykowski (yes I did google how to spell it) in a team called Borussia Dortmund, my husband agreed to this name immediately. ;)

A week with the puppy has been looong and quite hard, I must admit. The puppy is very attached to people (any people) so it does not want to be alone at all, not even if I need to go to toilet. I've had cats earlier and I don't really remember anything like this with them, but of course they are completely different animals, aren't they? :D (Like comparing humans and elephants, eh?) I've been reading a few puppy training books so I wouldn't be completely lost, but I must say that the books are making everything seem very simple and easy, and they forgot to mention a detail like it takes about 6 months for the dog to be fully housetrained... Not important, I guess. So there's few things that have been making me a bit crazy last week; that I always seem to fail to take the puppy out when he needs to go (and on the other hand I'm waiting with him outside 20 minutes when he does not) and that he is biting fingers and toes, and attacking to our ankles like they were the tastiest bones in the world. And we don't know how to make this stop. I've tried the tricks from the books, but seriously, who can just stay calm and still while the dog is chewing half of your toes away.... But other wise he is a real charmer. ;)

On weekend thanks to my best ever husband (and the stomach pain that did not allow me up from the bed) I got some very much needed puppy vacation. Now that I'm getting better I have new motivation and power to make this dog the perfect example...starting tomorrow. :P