Food and friends.

Eilen meillä kävi siis illallisvieraita; kaksi Wolfin kolleegaa puolisoineen. Toinen pariskunnista on viidenkympin kypsemmällä puolella oleva baijerilais-puolalainen, paljon nähnyt ja kokenut, aivan ihastuttava naapuripariskuntamme ja toinen hitusen päälle kolmenkymppinen, New Yorkin jälkeen toisessa "postissaan" seikkaileva, boheemi saksalaispari hieman kauempaa naapurista. Illallisseurueen kohtuullisen isosta ikäjakaumasta huolimatta meillä oli oikein mukavaa, kuten aina. On se vaan niin mielenkiintoista kuulla muiden elämäntarinoita, varsinkin jos niiden varrella on asuttu muun muassa Kamerunissa, Turkmenistanissa, Moskovassa ja New Yorkissa. Halusimme kutsua nämä naapurimme syömään erityisesti, koska he ovat olleet korvaamaton apu ja vertaistuki tässä ensimmäisten viikkojen aikana.

Kuten eilen mainitsin, päätin päästä kohtuullisen helpolla ja valmistin padallisen chili con carnea. Sitä syödessä sitten hikoiltiin yhdessä ruokapöydän ympärillä ja todettiin, että täällä on ollut aika lämmin viime päivinä. :D Mutta hyvää oli kuulemma, ja täytyy itsekin myöntää, että kyllähän se maistui. Chili con carnesta on varmasti yhtä monta variaatiota kuin on tekijää, enkä itse ole päässyt aitoa ja alkuperäistä, amerikkalaista ikinä maistamaankaan, mutta mun chiliin kuuluu jauhelihaa, sipulia, tomaattimurskaa, tomaattipyrettä, chiliä, muutamaa erilaista papua (tällä kertaa kaupasta löytyi kidneypapuja, butter?papuja ja tuoreita vihreitä papuja), valkosipulia, suolaa, pippuria ja sokeria. Taisi sinne eksyä lihaliemikuutio (rikollista, I know) ja lorahtaa punaviinin jämätkin. Tärkeintä on maustaa reilulla kädellä! Chili nautittiin perinteisesti riisin ja Broodin ihanan rapean patongin kanssa (hieman sivuraitelle mennään, mutta täällä toimii tosiaan Brood-niminen hollantilaislähtöinen leipomoketju, josta saa ihan sairaan hyvää leipää, ja tietty croissantteja ja muita ihanuuksia, slurps).

Jälkkäriksi tein hyvin yksinkertaista, mutta sitäkin herkullisempaa suklaakakkua. Viime aikoina ei ole tullut suklaakakkua paljon leivottua, lieneekö syynä teininä täyteen saatu suklaakakkukiintiö (iskä aina kielsi leipomasta, mutta teinpä kuitenkin ;)), mutta kyllä vaan oli hyvää. Onneksi varas(t)in itselleni palasen iltapäiväteelle. :P

Ainekset:
150g voita
1,5dl sokeria
3 munaa
3,5 dl jauhoja
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
hippunen suolaa
1 dl maitoa
100g tummaa suklaata

Sulata suklaa (vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä). Vaahdota kulhossa pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi taikinaan. Lisää vuorotellen jauhoja ja maitoa. Kääntele joukkoon sulatettu suklaa. Levitä 24cm pyöreän tai vastaavan, leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Paista 15-20min 175 asteisessa uunissa (tai 15 min kaasu-uunissa + 5 min uunin grillitoiminnolla :D). Nauti lämpimänä naapurin tekemän stracciatella-jäätelön kera. ;)

Yesterday we had honor to host few of Wolfi's colleagues and their spouses for dinner. The other couple is fiftysomething, Bavarian-Polish, super nice couple from next door, who have decades of experience of this life path and the other, thirtyish, bohemian, always helpful couple who have been living here for a year now after their first post in New York. We wanted to invite these people especially because they have helped us a lot during our first weeks here. And despite the age difference, we had loads to talk about and very nice time, as always. It is so interesting to hear the stories of these people, and not least because they've lived in places like Cameroon, Turkmenistan, Moscow and NY.

I decided to go for something easy, so I prepared chili con carne. From this dish there is probably as many variations as there is cooks, and I have never tasted the original, American, but here's what I put in my chili: minced beef, onions, canned chopped tomatoes, tomato pure, different kind of beans, fresh chili, garlic, sugar, salt and black pepper. This time I added also beef broth cube (I know, I should not be using such unnatural, E-code bursting things, but...) and the rest of a red wine bottle. The key is to not be shy on the spices. With the chili we had rice and Brood's crispy baguette (Brood is a Dutch owned bakery chain that makes amazing bread and other mouthwatering stuff). And there we were, six of us, sweating our asses off, eating my chili (which was not THAT spicy, but it's quite warm here these days), what a unitive moment. ;)

For dessert I prepared ridiculously easy, and even better tasting chocolate cake. I did not do much chocolate cakes lately, might be because I got enough when I was a teenager (my dad used to forbid me from baking, as he did not want to get fat, but I did it anyway, what a rebel ;)). But this was indeed delicious, so I'll share the recipe.

Ingredients

150 g butter

1,5 dl sugar

3 eggs

3,5 dl flour

2 tbsp sugarless cocoa powder

0,5 tsp baking powder
pinch of salt

1 dl milk

100 g dark chocolate

Melt the chocolate (in microwave low temperature). Whip together soft butter and sugar. Mix in eggs one by one. Mix all dry ingredients together and add to the dough thru sieve. Add milk and flour mix in turns. Add the chocolate and gently mix all together. Put in a  round cake form (24cm) covered with baking paper and bake in 175 degrees for 15-20 minutes. Enjoy with your neighbors home-made stracciatella ice cream. ;)

Mihin meni matkakuume?

Hauvavauva ottaa aamupäivänokosiaan, joten mulla on aikaa datailla. :P Viikonloppu meni erittäin leppoisissa tunnelmissa, meillä ei ollut kovin kummosia suunnitelmia viikottaisen kauppareissun ja lauantaina järjestetyn Diplomatic Sports Dayn lisäksi. Eli perjantai-ilta sujui vaahtokylvyssä lilluen ja Pretty Little Liarsia tuijottaen. Lauantaina jaksettiin sentään olla sporttisia; Wolfi suurlähetystön kunniaa puolustaen (ilmeisesti jokseenkin surkein tuloksin tosin ;)), minä oman taloyhtiön kuntosalista ja uima-altaasta nauttien. Illalla saatiin masut täyteen ranskalaisten järjestämissä grillibileissä. Sunnuntai menikin sitten kotona loikoillessa, ja siellä supermarketissa.

Tähän mennessä nämä matkailuhirmut eivät ole siis päässeet kotinurkkia kauemmas, eikä olla täällä Kampalassakaan vielä jaksettu kiertää edes pakollisia nähtävyyksiä (en itse asiassa edes tiedä mitä ne sellaiset olisivat). Ehkä kesän matkustelu imi mehut meistä, koska viikonloppujen viettäminen kotona ei ole alkanut kyllästyttämään. Mutta kyllä me tästä sohvalta vielä noustaan. Viimeistään lokakuun lopussa, kun Wolfin kollega tulee Etelä-Afrikasta Ugandan menoa ihmettelemään. Ehkäpä saisin jotain kuviakin tänne silloin. 

Viime viikolla Wolfi pyysi muutamalta safarijärjestäjältä tarjouksia ensi keväälle, jolloin mun perhe tulee tänne lomailemaan (tule maaliskuu, tule :)). Viikon safarilla riittäisi tekemistä ja näkemistä, ehkä liikaakin, ja hinta oli aika suolainen. Mutta todennäköisesti ihan kohtuullinen, ainakin hotellien normaalihintoihin verrattuna. Jostain syystä hotelliyö täällä maksaa aivan hirveästi, siihen tosin kuuluu joskus aamiaisen lisäksi myös illallinen. Mutta enpä olis uskonut, että Afrikassa keskitason hotellihuoneesta pitää maksaa saman verran kuin Kämpissä. Tämä ja halpalentoyhtiöiden puute vaikuttanee matkailuintoon jonkin verran. Ja tietysti tuo vieressä tuhiseva karvakasa.

Tällä viikolla tulee täyteen kaksi Kampalassa vietettyä kuukautta; uskomatonta miten nopeasti aika menee. Vielä en ole potenut vakavaa koti-ikävää, mutta lievä Eurooppa-ikävä iskee aina silloin tällöin muutaman sekunnin mittaisina välähdyksinä. Tähän mennessä olen ikävöinyt lähinnä Wroclawiin, mutta aina silloin tällöin myös kotikotiin vanhempien luokse sekä Wolfin vanhempien kotiin. Hassua sinänsä ikävöidä Wroclawia, jäihän sinne muutama tärkeä ihminen, mutta muuten en uskonut luoneeni niin vankkaa sidettä entiseen kotikaupunkiimme. Siellä kuitenkin alkoi meidän yhteiselo, jolla lienee vaikutusta asiaan. Eilen ikävöin myös ihan pienen hetken entistä työpaikkaani; sitä ensimmäistä ja ainoaa, jossa ihan oikeasti tykkäsin olla töissä joka pävä. Toivottavasti saan vielä joskus samanlaisen duunin. 

Tälle viikolle on odotettavissa muutama mielenkiintoinen asia. Torstaina juhlistetaan Saksan yhdistymisen päivää, joka on siis virallisesti 3.10, eli perjantaina. Perjantai onkin sitten vapaapäivä, joten tiedossa on pitkä viikonloppu. :) Tänään saadaan jo toista kertaa illallisvieraita. Ajattelin päästä helpolla ja tehdä saavillisen chili con carnea ja jälkkäriksi jotain suklaakakun tapaista. Naapuri lupasi tuoda itse tehtyä jätskiä, jos sähköt pelaa. Jädeä ei ollakaan syöty sitten Italian, eli se kyllä kelpaisi.

***

Weekend was rather relaxed, though we did do some sports. Wolfi was taking part in the Diplomatic Sports Day organized by French embassy and I was enjoying our own little gym and pool. So far we did not manage to get outside Kampala or even very far from our neighborhood. What happened to the travel enthusiastics? :D I guess all the travelling this summer sucked the juices out from us, and now we have to rest a little. Anyway, latest in the end of October we will lift our bottoms from the couch and explore the sights of Kampala when Wolfi's colleague from South Africa will visit us. And maybe we'll even drive to the close by cities some time soon. 

Last week Wolfi was asking for offers for safaris. We wanted to do one latest in April when my family is coming here. The itinerary seemed interesting, a lot to do, but the price was quite salty. However, compared to the normal hotel fares here, it was reasonable, I guess. I would have never thought that a night in a hotel in Africa would be the same as in five star hotel in Helsinki. This and the non-existence of cheap airlines might limit our travelling a little bit. And of course our little weißwurst. ;)

This week we'll have our two month anniversary here in Kampala. Gosh, how fast time flies. So far I did not have any significant home sickness, but I do get some flashbacks sometimes that make me miss Europe for couple of seconds. Usually I dream about Wroclaw, but sometimes also my homehome at my parents and Wolfi's parents (old) home in Stengelheim. Yesterday I also had a moment when I missed the one and only workplace where I actually liked to work every day, aka BD in Wroclaw. ;) I hope I get similar job someday in future.

It will be a bit busier week than normally, as on Thursday the embassy will celebrate the anniversary of reunification of Germany which is 3rd of October. This means also that we'll have long weekend ahead of us as Friday is holiday. Today we'll have dinner guests; I'm planning to make my life easy and prepare a huge pot of chili con carne and for dessert something chocolate cake like. The neighbors promised to bring home-made ice cream if they have electricity. :)

What to do with my life?

Koti on kunnossa ja nyt pitäis ihan tosissaan alkaa miettiä, että mitäs sitä täällä tekis. Omasta puolestanihan mua ei ollenkaan haittais vaan kotirouvailla, tämän oon tainnut ennekin mainita. Myöskään rahan puolesta mun tekemisillä ei tällä hetkellä ole väliä, koska en olemassa olevalla viisumilla saisi edes palkkatöitä tehdä. Mutta tulevaisuuden kannalta olis varmaan hyvä, ettei CVssä olisi kovin pitkää tekemättömyyden jaksoa, koska on hyvin todennäköistä etten saa nauttia kotirouvailusta koko loppuelämääni. Myös muilta ihmisiltä tulee aika paljon painetta tässä asiassa, kun lähes jokaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä asia tulee puheeksi. Ja voihan se olla, että pidemmän päälle on mielenterveydelle haitallista vain hengailla kotona.

Noh, mitäs täällä sitten voisi tehdä. Aika paljon kaikenlaista. Alunperin mun oli tarkoitus alottaa saksan kielen kurssi Göethe Centrumissa tällä viikolla. Päätin kuitenkin, että Kuba on liian pieni ja kouluttamaton, että haluaisin jättää sen yksin kolmena päivänä viikossa. Voi olla, että menen vähän liiallisuuksiin tässä asiassa, mutta uskon että Kuba oppii huomattavasti nopeammin esim, sisäsiistiksi jos vietän sen kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Saksan kurssin voi aloittaa joulun jälkeenkin. Tosin kovasti olisi tarkoitus kerrata jo käytyjä saksan opintoja täällä kotona. Kunhan vaan osais alottaa jostain. Mulla on aika monta tuntia saksan opiskelua takana ihan peruskoulusta lähtien, joten jotain kyllä osaan. Mutta on hirveän vaikea arvioida millä tasolla mun saksan taidot oikeesti on...

Toinen tekeminen, jota pohdin jo Puolassa ennen kuin sain töitä, olisi opintojen suorittaminen avoimessa yliopistossa. Löysin sieltä muutamankin mielenkiintoisen kurssin, joiden suorittaminen onnistuu kokonaan netissä, Toinen, pitkään mielessä ollut kurssi olisi Intercultural Communication, josta saattaisi olla myöhemmin hyötyä, koska todennäköisesti tulen työskentelemään melko kansainvälisessä ympäristössä missä ikinä asummekaan. Toinen, täysin eri aihealuetta käsittelevä kurssi olisi Ravitsemustiede. Tämä kiinnostaisi jo olemassa olevan ammattitaidon ja tutkinnon puolesta, mutten ole varma tulisinko kyseistä tietoa ikinä tarvitsemaan. Kurssien suorittaminen ei ole hirveän kallista, mutta maksaa kuitenkin, ja lisäksi pitäisi hankkia ainakin yksi kirja. Joten en haluaisi tehdä ns. väärää päätöstä. Olisko kellään vinkkejä? Kumpi kuulostaa paremmalta? :D

Kolmas juttu, johon täällä on hyvät mahdollisuudet on vapaaehtoistyö ja hyväntekeväisyys. Haluan ehdottomasti osallistua kyseiseen toimintaan jossain vaiheessa, mutta haluaisin ensin katsella ympärilleni ja tutustua eri vaihtoehtoihin. En ole koskaan tehnyt minkäännäköistä vapaaehtoistyötä (ellei ammattikoulun ilmaista työharjoitteluorjuutta lasketa :P), eikä mulla ole oikein hajua, mitä kaikkea se saattaisi tarkoittaa.

Eli ongelmahan ei ole se, etteikö tekemistä löytyisi vaan se kuinka motivoisin itseni aloittamaan ja kuinka osaisin valita "oikeanlaista" tekemistä....

***

The house is ready and now it would be time for me to figure out what to do with my life. :D As I have maybe told before, I am the opposite of a hyperactive and hypersocial person, so for me being home and training to be excellent housewife would be completely fine. But some voice in my head keeps telling me that I need to do something more. I am afraid how doing "nothing" will look like in my CV whenever I need to get a job next time. For now getting a paid job is not necessary and is actually hardly possible because of visa stuff, so that's out of question (not a problem really :P). The other thing that keeps pushing me doing something useful is other people's expectations. Or at least the expectations I think other people have. And in the end, maybe it is better for my mental health to do something reasonable.

So what could I do here. I was actually supposed to start German lessons in the local Göethe Centrum this week, but I decided that our baby boy is still too young and un-trained for me to be away so much. I know, it's just a dog, but I do believe he will learn to be clean in the house much quicker if I'm here to train him. I can start the German course after Christmas. Anyhow, I am planning refresh my memory at home about the already existing German skills that I have. 

Other thing that I have had in my mind since I was unemployed in Poland, is something called open university in Finland. They have courses that you can pass completely online. I found few interesting ones, but now I need to decide which one to choose. The other one is called Intercultural Communication, and I think it might be useful in future as it is quite likely I will be working in international atmosphere. The other one is something completely different; it's called Nutrition Science, and it would kinda make sense with my earlier education. But I'm not sure if it will be useful later on. So please help me, which one to choose? :D

Third, and quite obvious thing to do here would be volunteering and charity. This is something I definitely want to do in some point, but I would still like to look up the different options, as I'm quite clueless about this.

As you see, it's not about not having anything to do, but to actually decide what and start...

Home sweet home.

Nytpä olis niitä aiemmin lupailtuja kuvia, mutta näistä ei valitettavasti nyt ihan ehkä saa selkeää kuvaa. Tunnustan, että kuvaustaitoni ovat jokseenkin puutteelliset (niiden kehittäminen voisi olla yksi projekti täällä), mutta sisällä otetut kuvat ovat erityisen karmaisevia. Joten jouduin valitsemaan kaikki vähänkään siedettävät. Joka tapauksessa suosittelen tänne paikanpäälle tulemista, jos haluatte nähdä miltä meidän Afrikka-koti oikeasti näyttää. Vierashuone odottaa! ;)

PS. Meidän naapuriin muutti just meidän ikäinen pariskunta, ehkä yritän epäsuomalaisesti luoda jonkinnäköisen naapurisuhteen heihin. :P

***

As promised here are some pictures of our new home. I apologize if they do not show much, but my photographing skills are rather limited and I found inside photographing to be quite a challenge... Anyway if you really wanna see where and how we live, please feel free to visit us, the guest room is waiting! ;)

PS. We just got new neighbors; a young couple. Maybe I'll be (once) un-Finnish and try to create some kind of friendship with them. :P

The wait is over!

It's been a busy week, this one. Few hours after my last posting we finally got our container, and so this week has been full of IKEA furniture assembling and emptying moving boxes. I'm very proud of us - in just five days we've emptied all boxes and we only have few more things to do. Now this house really looks and feels like a home. And I must say that one lovely home it is, I love it! <3 As mentioned before most of the furniture is new so we were not sure how it will all come together, but I'm more than happy. Now we are waiting for you, guests, so we can show off our beautiful home. ;)

After the long wait it was so good to see our things, although I did think for a moment seeing all the boxes that this all cannot be ours. Who needs so much stuff? :D (All the pullovers, jackets and winter boots will not be used here much.) So far we did not notice anything missing and almost everything came in good condition. Almost... Our brand new TV took a hit in some point (we figured probably already in Germany) and is basically garbage now. :( Gladly we have perfect neighbors who borrowed us their TV until we figure out what to do. The problem is not that they would not sell TVs here, but they are ridiculously expensive...

Right now we have a plumber in our kitchen connecting the washing machine and dishwasher. I have to admit that I'm a tiny bit scared how it'll work out (I know it's mean to think like this). Earlier the plumber was making fire on our backyard....

And of course all of you are dying to know how my all-by-myself driving experience was. It was good, and I don't see any reason why I could not drive in the city (outside rush hours, in daylight). This will make my life here much more enjoyable indeed.

Next time I'll try to get you some pictures of our home. ;)

Pelkotiloja.

Menneenä viikonloppuna elettiin melko jännittäviä hetkiä, Kampalassa oli nimittäin meneillään Ugandan turvallisuusviranomaisten terrorisminvastainen operaatio. Kovinkaan paljon informaatiota emme tästä asiasta saaneet, satuimme huomaamaan Yhdysvaltojen suurlähetystön varoituksen heidän Facebook-sivullaan. En tiedä moniko teistä siellä tietää, mutta mulla on melko villi mielikuvitus tälläisissä asioissa ja pelkään milloin mitäkin (kiitos vaan jenkki-tv-sarjat). Toivon kovasti, etteivät nämä melko säännölliset pelkotilat enää tästä pahene, koska en haluaisi pelkojeni rajoittavan elämää. Onneksi aina yhtä rauhallinen mies ja mielenkiintoiset asiat ja ihmiset kuitenkin aina saavat minut astumaan ovesta ulos. Mutta toki tämänkaltaiset uutiset saavat minut erityisesti varpailleni. Sanomalehden mukaan viranomaiset onnistuivat pysäyttämään suunnitellun terroristi-iskun ja nyt tulisi noudattaa "enää" normaalia varovaisuutta. Hesarissa oli tapahtuneesta juttu, jos kiinnostaa lukea enemmän.

Aina en osaa oikein päättää, ovatko pelkoni aiheellisia vai kannattaisiko välillä relata. Toisinaan tiedän, että pelkoni menevät ihan yli. Muutaman viikon päästä täällä järjestetään mielenkiintoisen kuuloinen suuri katufestivaali, johon osallistuisin kovin mielelläni, mutta järki/pelko sanoo, ettei sinne kannata mennä. Väkijoukkoja kun on suositeltu välttämään. Että voipi olla, että jää väliin. Hieman järjettömämpi pelko liittyy tulevaan Sansibarin reissuun; lennämme nimittäin Nairobin kautta ja vaikka lentokentältä ei tarvitsekaan poistua, olen silti huolissani. Välillä niin huolissani, etten halua mennä ollenkaan. Toisinaan aivoni alkavat leikitellä kaikenmaailman kaameilla ajatuksilla ja joudun esimerkiksi soittamaan miehelleni varmistaakseni, että kaikki on kunnossa. Useimmiten kuitenkin saan itseni kasaan ja potkin turhat pelot pois päästäni ennen kuin niistä aiheutuu harmia muille kuin minulle. Yksi lause, joka yleensä toimii, on että olen mieluummin onnellinen nyt kuin pelkään koko ajan jotain mikä saattaa tapahtua. Yleensä lohduttaa myös ajatus siitä, etten voi ihan totaalinen nynny olla, kun olen tännekin muuttanut. Mutta lähtökohtaisesti uskon, että tietyn tasoinen varovaisuus ja pelko on järkevää. Kunhan murehtiminen ei vie suurinta osaa aivokapasiteetista.

Peloista puheenollen, tuntuu kuin olisin päässyt yhdestä eroon, ja melko yllättäen vielä. En nimittäin pelkää ajamista täällä, tai en ainakaan läheskään niin paljon kuin Euroopassa. Vihasin joka ikistä ajotuntia Puolassa ja suunnittelin aina sporamatkalla kuinka menisin vain johonkin kahvilaan istumaan pariksi tunniksi ja väittäisin kotona, että tunti meni hyvin (kunnes tajusin, ettei kyseisellä toiminnalla pääsisi kovin pitkälle). Suomessa jouduin pakottamaan itseni auton rattiin ja ajoin 80 kilometriä lihakset kauhusta jäykkänä niin etten meinannut päästä sängystä ylös seuraavana aamuna. En tiedä varmasti, mutta luulen että tietynlainen sääntöjen puuttuminen täällä on saanut minut rentoutumaan. Ja ne automaattivaihteet. Edes vasemmanpuoleinen liikenne ei häiritse. Mutta katsotaan, ehkä mieli vielä muuttuu, tänään on nimittäin tarkoitus olla mun yksinajamisen debyytti. En ole, katsokaas, vielä koskaan ajanut ihan yksin. Peukut pystyyn!

PS. Oon niin ylpeä mun pikku hauvelivauvelista. Eilen se meni ihan itse ulko-ovellle kun halusi pissalle. Jee, voitto!

***

On weekend we had some fearful moments (or I had) as we heard news about Ugandan security forces trying to catch some terrorists here in Kampala. According to today's newspaper the operation was successful and they caught 19 suspects. 

Once I heard the news on Saturday nothing would have gotten me out from our house. Luckily we did our shopping earlier that day, so we had no need to go anywhere. I don't know whether you know or not, but I am a quite fearful person, like the little Piglet from Winnie the Pooh, and I have way too scary imagination (special thanks to American TV-shows). Sometimes my brain just starts running and I am not able to stop it. I really, really hate these moments. It might come up to a point when I refuse to go somewhere because I imagine what kind of terrible things might happen or I need to call my husband in the middle of the day to make sure everything is ok. 

There is a big street festival in Kampala in the end of this month. It sounds very interesting, but I don't think I can go, as there is existing a warning of not going into crowds. Well, this fear might actually be pretty reasonable, but most of them are not. Sometimes I manage to get rid of these thoughts and fears by thinking that I'd rather be happy now than be afraid of something that might happen. I also like to remind myself that I cannot be a total pussy as I moved all the way here. And honestly, so far I don't remember regretting doing something I was afraid of (but please don't make me do bungee jump).

One fear that seems to have disappeared is my fear of driving. In Poland I used to play with the idea of skipping the driving class and going for coffee instead, until I realized that I would not accomplish anything by doing that. In Finland I forced myself to drive 80 kilometers all muscles tight of fear, so that it hurt to get up from the bed next morning. But here, I must say, I actually enjoy driving. Maybe it is the lack of rules that relaxes me. And the automatic gears. Anyhow, the real test will be today when I'm supposed to drive first time ever all by myself. Fingers crossed!

PS. I'm sooo proud of my little baby Kuba, who yesterday went to the door by himself to indicate that he needs to pee.

Ruokaostosasiaa.

Viimekertaisen valitukseni tulos oli, että nyt aurinko paistaa täyttää häkää jo toista päivää. :) Eilen onnistuin sitten tietysti innokkaana auringonpalvojana hankkimaan itselleni auringonpistoksen, eli tänään pysytellään varjossa...

Ajattelin, että ehkä teitä kiinnostaa minkälaista sapuskaa täkäläisestä supermarketista saa. Aiemmin jo taisin mainita, että kaikkea löytyy (ei nyt ehkä salmiakkia kuitenkaan). Tähän mennessä olemme testanneet lähes kaikki lähialueen supermarketit. Näkyvin ketju täällä on kenialainen Nakumatt, jonka myös oletin olevan paras, mutta eteläafrikkalainen Shoprite on yllättänyt erityisesti hevi- ja lihavalikoimallaan. Muita ketjuja ovat Uchumi ja Capital Shoppers. Lisäksi täällä on tietysti liuta yksityisiä marketteja, joista monet ovat ilmeisesti intialaisten omistamia (niistä saa eri mielenkiintoisia sooseja ja mausteita, joita olen jo ehtinyt hieman testaillakin). En ole vieläkään "ehtinyt" paikallisille markkinoille, olisi erittäin mielenkiintoista nähdä mitä sieltä saa.

Etukäteen meitä varoiteltiin tuontituotteiden kalleudesta, mutta mun mielestä hinnat on jokseenkin samaa tasoa kuin Suomessa. En tosin aina jaksa ihan tarkalleen laskea hintoja (yksi euro on noin 3500 Ugandan shillinkiä), joten voi olla että viiden euron sijasta olenkin ostanut seitsemän euron juuston... Kalleimpia ns. jokapäiväisiä tuotteita ovat mysli, paprika, juusto, makkara ym. lihajalosteet, viini ja viinakset. Eniten ehkä harmittaa juusto, koska sen lisäksi että se on aika hurjan hintasta (taitaa kyllä olla Suomessakin) on valikoima aika suppea. Makkaroista ja viinaksista en niin välitäkään. Jogurttia ja maitoa löytyy jos jonkinlaista, eikä hintakaan päätä huimaa, koska maito on paikallista. Kuka opettaisi ugandalaisia tekemään kunnon juustoa? Muita maitotuotteita, kuten rahkaa ja erilaisia kermoja on tosi vähän, mutta totuin jo Puolassa siihen, etten aina löydä ihan samaa kuin Suomessa. Sitten vaan testaillaan paikallisilla tuotteilla.

Vihanneksista löytyy ne tärkeimmät: kurkku, tomaatti, sipuli, valkosipuli ja kesäkurpitsa. Jopa munakoisoa saa eikä se ole edes kovin kallista. Avokadoa saa myös pilkkahintaan, onnistuin jo saamaan yliannostuksen. Perunoita on myös aina saatavilla ja porkkanaakin näin. Muita meikäläisiä juureksia en ole nähnyt, mutta kuka niitä kaipaa. ;) Tuoreita yrttejä, kuten korianteria on yleensä helppo löytää sekä tuoretta inkivääriä ja chiliä. Perusomppujen sijaan täältä saa mangoa, papaijaa, ananasta ja passionhedelmää niin halvalla, että naurattaa. Itsehän en koskaan ole ollut hedelmäihminen, mutta nämä tropiikin hedelmät maistuvat kyllä. Marjoja ei taida täälläpäin valitettavasti olla, ehkä pitää itse kasvattaa viinimarjapuska takapihalle. Omenoita, päärynöitä ja nektariinejakin saa, mutta ne ovat sikahintaisia.

Pastaa ja riisiä löytyy silmänkantamattomiin, joskin jotkut pastat kuten lasagnelevyt ovat kalliita. Erilaisia jauhoja ei löydy kovin montaa sorttia, ja ne eroavat meikäläisistä aika paljon; hyllyt on täynnä cassava- ja maissijauhoja. Onneksi sentään perusvehnäjauhoa saa, ettei tarvitse pullatta elää. Ja kuten jo mainitsin täkäläinen aamiainen on kaurapuuro, joten sitä ei tarvitse ikävöidä. Lihaa on myös monensorttista, ja yleensä ihan fressin näköistä. Naudanliha on täällä halpaa, mutta kana kallista. Eli täysin päinvastoin kuin Puolassa. Kaipasinkin jo vaihtelua broilerille...

Jo Puolassa asuessa huomasin, kuinka järjetön määrä valmisruokia kaupan hyllyltä löytyy Suomessa. Puolassa valmiina myytiin joitakin perinneruokia, joiden valmistaminen on vaivalloista. Pakasteesta löytyi perus-Ristorantea ja ehkä joku cordon bleu-pakkaus. Täälläkään en ole valmisruokiin törmännyt; pakkanenkin on täynnä kokonaisia kanoja. Pakastetuotteita ei olla vielä uskaltauduttu ostamaan, koska niiden kylmäketjun pätevyydestä varoitellaan aika paljon. Onneksi sain vuoden annoksen jädeä Suomessa ja Italiassa.

Suklaata löytyy, mutta se on kalliin puoleista. Haribon namipusseja saa joka marketista, mutta ne näyttävät useimmiten melko kärsineiltä. Suomessahan on tunnetusti maailman paras karkkivalikoima, ja Puolassa jo kärvistelin sokerinpuutoksessa, kun paikalliset namit eivät olleet nirppanokan mieleen. Puolivahingossa toimme mukanamme noin puolen vuoden varaston karkkia ja suklaata, joten verensokeri tuskin pääsee täällä laskemaan.

Tuoremehu on meikäläisen elinehto, mutta se on myös täällä, kuten Suomessa ja Puolassa, aika hintavaa. Missä ei tietysti ole mitään järkeä, koska hedelmät ovat täällä niin halpoja. Lisäksi mehut raijataan Keniasta tai jopa kauempaa. Ehkä hommaan oman mehupuristimen jossain vaiheessa. :P Paikallinen olut on edukasta, ja sitä löytyy useampaa sorttia. Siideriä ei täälläkään tunneta, vaikka luulisi että entisenä brittisiirtomaana se olisi tänne eksynyt. Ehkäpä se on se omenoiden kalleus... Paikallista giniä eli waragia ei olla vielä päästy (jouduttu) maistamaan, mutta eiköhän tuokin päivä  koita. Kuten mainitsin tuontialkoholit eli viini ja viinakset on kalliita, eli siis Suomen hintatasoon verrattavia.

Voitte kuvitella, että jos suuri osa supermarketin valikoimasta on Suomen hintatasoa, ei monella paikallisella ole sinne mitään asiaa. Mutta ilmeisesti me mzungut ja se muutama prosentti keskiluokkaisia paikallisia ostaa tarpeeksi, jotta kaikki nämä marketit tekevät jonkinmoista tuottoa. Lähiviikkoina on kyllä pakko päästä ihan oikeille markkinoille, että saa edes jonkinäköistä kosketusta normaali-ihmisen arkeen täällä.

***

Today I decided to tell you about the local supermarkets and what you can get from those. As I've maybe mentioned before, it is possible to buy all the necessary and even some of the unnecessary things from here, so there's not much that I would miss so far. 

There's several supermarket chains in Kampala; including Nakumatt, Shoprite, Capital Shoppers and Uchumi. So far my favourite is Shoprite, because they have the best meat and veggie sections.

Some things here are cheap like basic vegetables, tropical fruits (yam!), milk and yogurt. So basically the locally produced things. We were told that the imported goods are expensive, and sure they are, but for me it seems that the prices are the same as in Finland. Just the variety and sometimes quality are not quite on the same level. Things that are expensive here are i.e. cheese, sausages, wine, booze (except the local waragi), chocolate, apples, paprika, müsli, cereals and chicken. However beef, which I always considered as 'luxus' meat is very much affordable here, and most of the times also looks good. Rice is cheap, but pasta can be pretty expensive. Also one of my basic ingredients, canned tomato is not cheap at all.

In Finland, Poland and Germany I'm used to having extensive flour section, but here it is limited to maize, cassava and basic white wheat flour. In the Indian owned shops the variety seems to be wider, but I have no clue what the flours there are used for. One day I'll test them all. :D These supermarkets also have a wide selection of Indian and Thai sauces, pickles and spice mixes which I plan to test. So far I've tested butter chicken and green curry and both of them were definitely not meant for 'European' taste. :P Next time I'll add half of what the recipe says...

What I've noticed living abroad is the enormous amount of ready foods in Finnish supermarkets. Nowhere I have seen such, except maybe in Florida. In Poland you could buy some traditional foods like pierogis ready, but they are quite troublesome to make. Here I've seen frozen pizza. And samosas sold in the bakery, but I don't think that even counts. Even in Germany they don't have so many ready foods than in Finland. Are we, Finnish people, a bit lazy cooks or what?

So far I did not have a chance to visit any local market yet. It would be very interesting (and healthy) to see how the locals buy their food. As you can imagine only a marginal of the locals can afford the supermarket prices as most of the goods are pricey even from our point of view.