Tuesday, February 23, 2016

Äiti uneton.

Nyt alkaa tämän äipän kuuppa olla aika jumissa. Ajatus siitä, että mielessä on muutakin kuin nukkuminen, tuntuu utopistiselta. Voin kahdensadan prosentin varmuudella sanoa, ettei meille tule toista vauvaa, ennen kuin olen saanut nukkua kunnolla vähintään vuoden.

Leevi on syntymästään asti ollut levoton nukkuja, ja olemmekin pohtineet lukemattomia syitä siihen, mutta syy taitaa olla simppeli: Leevi on vauva, ja jotkut vauvat nukkuvat huonommin kuin toiset. Tämä ei valitettavasti lohduta meitä vanhempia. Levottomuus ajoittuu aamuyöhön tai aikaiseen aamuun. Alkuyö on yleensä mennyt ihan mukavasti yhdellä syötöllä tai tutin ojentamisella. Mutta neljän-viiden maissa alkaa show, jolla ei tunnu olevan loppua. Leevi kitisee, ähisee, potkii ja puhisee. Ei auta tutti eikä syöttäminen, ei vaipan vaihtaminen. Ei viereen ottaminen eikä omassa sängyssä nukkuminen. Hän saattaa nukahtaa hetkeksi niin että pidän kättäni hänen rintansa päällä (jolloin yleensä pian itse herään kauhuissani kun luulen käteni olevan Leevin naaman päällä). Välillä on ollut parempiakin öitä, jolloin levottomuus on alkanut vasta kuuden-seitsemän maissa. Taisipa joskus joulun jälkeen olla kaksikin yötä, jolloin Leevi nukkui seitsemän tuntia putkeen. Olisinpa vain silloin osannut nauttia enkä stressata pitkän tauon vaikutusta imetykseen.

Viimeisen viikon ajan yöt ovat olleet suoraan sanottuna aivan hanurista. Leevi on oppinut kääntymisen jalon taidon, jota tulee harjoitella myös unissaan (ja sen jälkeen ei sitten yhtään nukutakkaan enää). Lisäksi poitsu haluaisi kovaa vauhtia eteenpäin, ja istumaankin pitäisi päästä. Kolmen jälkeen on tuskin nukuttu kymmentä minuuttiakaan, vaan kääntyilty, ähisty, puhistu ja lopulta itkettykin kun tuttia ei kuulu tarpeeksi nopeasti. Taidan tietää miltä kidutuksen uhrista tuntuu: juuri kun nukahdat joku herättää sinut taas, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jos nyt jotain positiivista täytyy vielä yrittää löytää niin ainakin saan yöllä unenpäästä kiinni, useimmiten siis. Toisin on päiväsaikaan. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta saisin kuitattua edes osan tästä massiivisesta univelasta Leevin nukkuessa päikkäreitä (joista on myös tullut yhtä taistelua) tai Wolfin katsoessa Leevin perään. Ei tule mitään, korkeintaan itku. Ei auta pimeä, viileä (jota on täällä jokseenkin mahdotonta saavuttaa) makuuhuone, ei korvatulpat ja täydellinen hiljaisuus, ei taustalla pölisevä telkkari, ei "huolettomasti" sohvalle heittäytyminen. Ei mikään. Ei aamulla, ei iltapäivällä, ei illalla. "Nuku kun vauva nukkuu" on ehkä paras vitsi minkä olen ikinä kuullut, heti "sleep like a baby"n jälkeen. Tämä päiväunien mahdottomuus ja yöunien olemattomuus on hyvää matkaa viemässä mut jonnekin missä on pehmustetut seinät. Toivottavasti joko Leevi tai minä opimme nukkumaan ennen sitä.

Blogi on muuttanut: Lue unettomuuden käänteistä täältä!

***

This mama is starting to be on the edge with the tiredness. Leevi has never been a good sleeper, but now we must have reached the lowest possible point (please, please, let this be it). He recently has mastered the skill of turning and now it must be rehearsed day and night. Already restless early mornings have become restless very early mornings, and for the last week he's been up since 3 o'clock (or something, I've lost count already). He is not exactly awake, nor crying, just restless. But he does start crying if the dummy does not reach his mouth soon enough. Which means that I have to be giving it to him every ten minutes. Nothing seems to help, except getting up. Not feeding, not changing diaper, not sleeping next to me or in his own bed.

Well, there's always a possibility to nap, I hear you say. But I cannot get sleep during the day. I've tried it all: earplugs, eye mask, cool room (which here is quite an achievement), TV on the background, just relaxing on the couch.... EVERYTHING. And nothing helps, I just get more and more frustrated. And no, just closing my eyes for a minute to rest won't help, I am way beyond that point. Also, Leevi's napping has gone significantly worse, so there's not so many chances anyway. "Sleep when the baby sleeps" must be the funniest joke in the world, right after "sleeps like a baby".

We have been wondering and googleing whatta hell is wrong when our baby seems to need only half of the sleep a baby his age should. But I'm starting to think there's no answer to that, or not at least anything that would comfort me. I just try to think it'll end eventually, and I get to sleep again. I just hope that that day or night comes before I'm taken away to a room with soft walls.

No comments:

Post a Comment