Friday, February 27, 2015

Jumitus.

Nyt on päällä jotenkin kummallinen vaihe - toisaalta tuntuu, että viikot kuluu hujauksessa, justhan eilen oli sunnuntai ja nyt onkin taas perjantai. Toisaalta taas tuntuu siltä kuin eläisin samaa viikkoa aina vaan uudestaan, eikä aika oikeasti mene ollenkaan eteenpäin. Tuntuu kuin meidän kotilomasta olis jo kuukausia, mutta edelleen eletään helmikuuta.

Yritin eilen analysoida mistä tämä kumma tunne johtuu; tulin siihen johtopäätökseen, että aika tuntuu menevän nopeasti lähinnä saksan kurssin takia, ja siksi etten millään saa itseäni niskasta kiinni niiden toisten opintojen kanssa (aika loppuu kesken, apuaa). Aika taas matelee siksi, että odotan niin kovasti perheeni visiittiä tänne maaliskuun lopussa. Ihan kuin olisin odottanut sitä jo vuosikausia. :D

Nyt tässä pohdiskellessani tuli mieleen, että ehkä myös vuodenaikojen puuttumisella on jotain tekemistä tämän tunteen kanssa; ei ole kevättä jonka etenemistä seurata, "vain" ikuinen jumittava kesä. En siis todellakaan halua narista tästä asiasta, olen erittäin iloinen että ulos voi aina lähteä varvassandaalit jalassa ja kesämekko päällä. Tuli vaan mieleen.

Eli täällä ei mitään ihmeempää, jumitetaan vaan. :D

***

I feel like in a way weeks are passing by super-quickly; it was just Sunday and now it's Friday again. But then, on the other hand, it feels like I'm living the same week over and over again.

I was trying to analyze why I feel like this, and came up with a conclusion that time feels like flying because I'm quite busy with the German course, and because I've been way too lazy with the other studies and time is running (I have to finish the other studies by September).

I'm waiting so eagerly for my family to visit us in the end of March, and it feels like I've already waited forever. This is probably why I feel like time is not passing at all. I was also wondering whether the lack of seasons here makes me feel like time has stopped; there's no spring to look forward to, no mornings when it is a bit lighter, a bit sunnier and a bit warmer. There's just endless summer. Don't get me wrong, I'm not complaining, just wondering. ;)

4 comments:

  1. Onpa kiva, että Lotan blogin kautta löysin itseni tänne.
    Itse siis asunut Ugandassa ja mieheni on sieltä kotoisin.
    Oma sydän sykkii Ugandalle vahvasti tätä nykyä. Mutta tekstiesi kautta oli hauska matkustaa myös omiin alkuajan tunnelmiin ja ennakkoluuloihin. :)

    ReplyDelete
  2. Hauskaa, että olet eksynyt lukemaan mun höpötyksiä. :) Enemmänkin pitäis kirjotella nimenomaan Ugandasta, tää on kyllä kaunis maa ja kokemus on tähän mennessä ollut positiivinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ehdottomasti. Odotellaan kuulumisia! :)

      Delete
    2. Joo ehdottomasti. Odotellaan kuulumisia! :)

      Delete